Pienoismallit.net

USS Enterprise

NCC-1701-A

Pitkällisen rakentelun jälkeen valmistui tämäkin malli eli Polar Lights:n 1/350 USS Enterprise NCC-1701-A. Kyseinen kippohan esiintyi elokuvissa Star Trek 4-6, komentajanaan James T. Kirk.

Tällä kertaa sarjasta rakentui nimenomaan Enterprise A-versio, myös ns. refit version olisi voinut valita. Erona muutama pikkuosa rungossa ja erilainen väritys.

Itse malli on oikein mukava rakentaa, toki muutama haasteellinen kohta siinäkin on ja varsinkin kokoamisjärjestystä kannattaa miettiä etukäteen. Mallisarjan ohjeet ovat vähän viitteelliset eli paljon taustatyötä sai tehdä, että oikeat värisävyt jne. löytyivät.

Mallin koko on aika suuri, pituus 87cm ja lautasosan halkaisija 41cm. Tämäkin osaltaan hankaloittaa rakentelua, kun ei osat meinaa mahtua pöydälle.

Mallin ns. Aztec kuviointi eli rungossa oleva struktuurimaalaus on hoidettu Aztec Dummyn vinyylimaskien avulla. Maskisarjassa oli 7kpl A4 kokoista arkkia täynnä maskeja eli kyllä niitä hetken sai pintaan laitella.

Toinen suurempi operaatio oli mallin valaistus. Tähän on laitettuna pitkästi toistasataa led valoa. Mallissa on myös 2 erillistä vilkkupiiriä, eli ns. Strobo valot, joita on varppimoottoreiden kärjissä, komentosillan päällä ja muualla rungossa sekä navigointivalot, jotka löytyvät lähinnä lautasosan reunoilta. Vilkkuvia valoja ohjaa ATTiny tyyppinen mikrokontrolleri, joka on asennettu mallin jalustaan. Virtaa tuottaa 12V muuntaja, jolle on pistoke jalustassa.
Itse jalusta on omaa tekoa, sarjan mukana tulleen ollessa vähä kökön oloisen. Jalusta on vesivaneria ja polykarbonaattia ja sisältä löytyy lisää led valoja sekä valaistuksen omatekoinen ohjauselektroniikka.

Mallin maalaus hoitui Maston pohjamaaleilla ja pintaan Tamiyan helmiäisvalkoinen kilikali pullosta. Detaljimaalaukset Tamiyan sekä AK:n Real Colors väreillä.

"Second star to the right… and straight on till morning."

Kommentit

Erittäin hieno Enterprise! Valot toimii ja yksityiskohtia on runsaasti! Hyvä tietää, että tuota kutsutaan aztec-kuvioinniksi, kun sitä on monesti nähty näissä scifi-aluksissa. Harkitsin sellaista omaan Lübeckiini, mutten uskaltanut itse maskeerata ja arvailla sopivia harmaan sävyjä.
Mika Wiik 20.1.2022 21:36 Vastaa lainauksella
Kiitoksia palautteesta! Tässä tuo kuviointi on tehty siten, että valkoisen pohjavärin päälle maskiteipit ja sitten vaalean harmaata kerros päälle. Sitten maskit pois ja useita kerroksia valkoista ja lopuksi helmiäisvalkoista päälle. Tietyssä valossa efekti tulee näkyviin, muttei kuitenkaan hyppää suoraan silmille. Tarkalla harmaan sävylläkään ei ole niin väliä, kun sitä pystyy niillä valkoisen kerroksilla säätämään sopivaksi.

Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä tämä kuviointi erivärisillä lakkaan sekoitettavilla helmiäispigmenteillä, mutta se olisi vaatinut vähän erilaisen maskien käyttö tavan. Star Trek Motion Picture elokuvassa (vuodelta 1979) käytetty malli oli maalattu nimenomaan näillä eri helmiäissävyillä, valkoisen pohjamaalin päälle. Myöhemmissä elokuvissa tämän helmiäisen päälle vedettiin osittain peittävä maalikerros, koska mallin kuvaamiseen ja efekteihin käytettiin erilaista tekniikkaa, johon mallin alunperin kiiltävä pinta ei soveltunut.