Hansa-Brandenburg W. 29
Legenda ilmassa ja vedessä
Aiemmasta W. 12 kaksitasomallista kehitelty, uutta aikaa ennustellut meritoimintakone, joka pääsi tuotantoon keväällä 1918. Konemalli osoittautui erinomaiseksi tarkoitukseensa, mutta valmistusmäärät jäivät noin pariinsataan ennen sodan loppumista.Isommalla moottorilla varustettu W. 33 on tunnettu Suomessa, sillä Ilmailuvoimien lentokonetehdas valmisti sitä lisenssillä vuosina 1922-26. Suurehko määrä muutoksia alkuperäiseen oikeutti mallin nimeämiseen uudelleen, Suomessa valmistuneet yksilöt tunnetaan nimellä I.V.L. A.22 Hansa. Suomen Ilmailumuseossa on maailman ainoa säilynyt IVL/Hansa näytillä.
Malli on taattua WnW-laatua ja siis erittäin kiva rakentaa. Pohdin ensin rungon muokkaamista suomalaisen IVL:n aikaansaamiseksi, mutta päädyin kuitenkin tekemään kuvitteellisen, Pohjanmeren alueella operoineiden koneiden mukaisesti maalatun mallin. Lisähaastetta toi päätös maalata Lozenget siipiin, eikä se ihan täydellisesti onnistunutkaan. Ensi kerralla sitten.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.