Pienoismallit.net

VH-101

Suomen ilmavoimien Polikarpov I-153 Tsaika

Taustaa

Minulla on tapana suunnitella ja tehdä hankintoja seuraavaa projektia varten samalla, kun yksi malli kerrallaan on työn alla. Tällä kertaa pyörittelin mielessäni muutamia vaihtoehtoja, kuten Curtiss Hawk 75A ja Brewster, mutta päädyin lopulta kuitenkin I-153 Tsaikaan. Erityisesti minua kiehtoi koneen rakentaminen suksivarustuksella, kokovihreässä värissä (pohjan ollessa vaaleanharmaa) ja ilman itärintamatunnuksia. Luonnollinen valinta koneyksilöksi oli näin ollen VH-101. Itse en ole ainakaan huomannut, että mikään muu ilmavoimien Tsaika olisi ollut missään vaiheessa vastaavissa väreissä ja sukset jalassa. Jatkan tämänkin mallin kohdalla valitsemallani tiellä, eli pysyttelen aihepiirissä suomalaista sotilasilmailua mittakaavassa 1/32.

Koneyksilö

VH-101 (myöh. VH-11 ja IT-11) oli yksi kahdestatoista Polikarpov I-153 Tsaikasta, jotka saatiin sotasaaliiksi talvisodan aikana ja kunnostettiin Suomen ilmavoimien käyttöön. Kone oli jatkosodan aikana eri yksiköiden käytössä: ensin LLv14:n, sitten LLv26:n, josta kone siirrettiin taas LLv14:lle. Kesällä -41 kone luovutettiin varikolle, jossa sen tunnus muutettiin muotoon VH-11. Vuonna -42 tapahtuneen kaputin jälkeen kone joutui lentokonetehtaalle korjattavaksi. Sieltä se luovutettiin tunnuksen IT-11 saaneena LLv30:lle. Kevään -44 varikkovisiitin jälkeen IT-11 palveli 1/TLeLv16:ssa, 3/HLeLv26:ssa ja HLeLv28:ssa. Kone lensi viimeisen lentonsa 24.2.1945, jolloin moottorin pysähdyttyä luutnantti M. Kumpula teki pakkolaskun Tampereen kentälle. Kone rikkoutui korjauskelvottomaksi ja se poistettiin 19.3.1945. VH-101 (VH-11, IT-11) oli ilmavoimien eniten lentotunteja kerännyt Tsaika-yksilö 274 h 20 min lentäneenä.

Mallisarja

Käytän VH-101:n rakentamiseen ICM:n rakennussarjaa. ICM:llä on Tsaikasta sarja, jossa tulee sukset mukana. Kyseisessä sarjassa on myös siirtokuvat VH-101:lle, mutta pikaisen sarjaan tutustumisen perusteella en tule käyttämään sarjassa lainkaan siirtokuvia. Minulta löytyisi myös Techmodin siirtokuva-arkki, josta kone- ja kansallisuustunnukset saisi mukavasti. Techmodin dekalit näyttävät laadukkaammilta kuin ICM:n, mutta mielestäni maalaamalla niistä tulee paremmat. Kun pienempiäkään merkintöjä ei ole, tähän malliin ei siirtokuvia tarvita lainkaan.

Muistan lukeneeni, että ICM:n sarja on muodoiltaan hyvin lähellä oikeaa, joten en aio murehtia niistä sen enempää. Pienemmässä mittakaavassa, eli 1/48:ssa, ICM:n Tsaikassa on virheellisiä paneelirajoja. 1/32:ssa samoja virheitä ei löydy ja koneen pintojen detaljointi näyttää muutenkin ihan kelvolliselta. Sarjassa on kuitenkin omat puutteensa niin yleisesti kuin mallin esikuvaa ajatellen, mutta niistä kirjoitan tarkemmin blogin edetessä.

merkinnät

Lakkasin kangaspäällysteiset kohdat Tamiyan mattalakalla ja metallipäällysteiset kohdat satiinilakalla. Paljaalla silmällä katsoen ero on hiuksen hieno, mielestäni kuitenkin riittävä. Kuvissa tätä eroa en kuitenkaan pysty näkemään. Lakkauksen jälkeen maalasin yksityiskohtia ja säistin konetta hillitysti. Ulkopintoihin pätee tässä sama ajatus kuin ohjaamoon: koneen esikuva tässä asussa oli vastikään ollut korjaamolla, minkä vuoksi en juurikaan tehnyt kulumia. Halusin kuitenkin pieniä käytönjälkiä näkyviin. Laskutelineen ja potkurin olin tehnyt jo aiemmin. Parantelin niiden detaljointia omilla lisäyksillä ja muutamilla Eduardin etseill…
Kun olin saanut vihreät yläpinnat mielestäni sopiviksi, maalasin kansallisuustunnukset alasiipien alapintaan. Sen jälkeen maalasin konetunnuksen, VH-101, itse tekemäni maskin avulla.
Käytin tällä kertaa pohjamaalina Mr.Surfacer 1000 -harmaata spraypurkista. Pohjamaalin jälkeen jatkoin koneen alapinnoista, johon väriksi tuli vaaleanharmaa. Maalina käytin AK Real Colors WW2 Finnish Air Force Colors -maalisetin sävyä sellaisenaan. Maalin kuivuttua teippasin vaaleaksi jäävät alueet piiloon. Yläpintojen maalauksen aloitin maalaamalla kansallisuustunnusten kohdalle valkoista. Tunnusten valkoiset alueet sai suojattua Montexin maskilla. Seuraavana oli vuorossa hakaristin sininen. Kun kansallisuustunnukset oli kuivumisen jälkeen saatu kokonaan maskien alle, tein hieman esivarjostuksia. Ajattelin, että violetti viileänä värin…
Mallin rakentaminen oli edistynyt tähän saakka ilman suurempia murheita. Alatason liittäminen runkoon sen sijaan vaati loputtomalta tuntuvan määrän toistoja: kittiä ja hiontaa, kittiä ja hiontaa… Lopulta hämmentävän huonon istuvuuden aiheuttama porras liitoksen kohdalla tasoittui kauniiksi kaarevaksi muodoksi ja pääsin jatkamaan moottoripeltien kiinnitykseen. Kuten blogin ensimmäisessä merkinnässä kerroin, moottorin yläpuolella olevan ilmanottoaukon muoto vaati modifiointia. Saman kohdan muotoilu jatkui nyt taas, jotta koneeseen saatiin oikeat linjat ja malliin siisti rannusjälki. Myös pohjapuolella riitti tarvetta kitille ja hionnalle…
Kohentelin rungon ja laskutelinekuilujen detaljointia Eduardin etseillä ja Quickboostin resiiniosilla. Rakentaminen oli tässä kohtaa melko suoraviivaista, eikä mitään ongelmia ilmennyt. Laskutelinekuilujen pohjalla etsilevyissä olevat kohoumat sai helposti ”rullailtua” kääntöpuolelta kuulakärkikynällä. Laskutelinekuiluissa on pilotille ikkunat, joista voi varmistaa laskutelineiden asennon. Nämä ikkunat piti siirtää oikealle paikalleen.
Suomen ilmavoimien sotasaalis-tsaikojen ohjaamot maalattiin vaaleanharmaaksi koneen kunnostuksen yhteydessä. Mallini kuvaa esikuvaansa kevättalvella 1940, jolloin kone ei ollut vielä laivuekäytössä. Tästä johtuen pyrin pitämään ohjaamon melko siistissä kunnossa, mutta halusin siihen kuitenkin jonkin verran käytön jälkiä. Sarjan ohjaamon detaljointi on melko puutteellista. Ehostin kokonaisuutta Eduardin etseillä, Yahu-modelsin mittaritaululla ja joillakin omilla lisäyksillä. Kuvaa valmiista ohjaamosta ei valitettavasti tällä kertaa tullut otettua. Lisäilin kuvien ottamisen jälkeen vielä hieman johdotuksia, erilaisten vipujen vaijereita ja…
Aloitin mallin rakentamisen moottorin etummaisten suojapeltien muokkauksella, koska se ratkaisi, jatkuuko projekti, vai loppuuko se ennen ensimmäistäkään yhteenliimattua osaa. Onneksi roskakorin kantta ei tarvinnut avata, vaan pystyin näyttämään jatkolle vihreää valoa.