Pienoismallit.net

MIG-15UTI

Mukelo

Puolisen vuotta tullut oltua eläkkeelä ja ajankuluksi tyhjennety autotallista ylimääräistä roinaa pois. Yhdestä komerosta löytyi n.40 aloitettua/aloittamatonta mallia joten ajattelin rakennella valmiiksi ennen dead linia.
Taitaa olla lähes kymmenen vuotta kun aloitin tämän rakentelun, kuului Mig-15uti
ryhärakenteluun. Mutta pääasia että saatiin valmiiksi. Siirtokuvat ovat ylijäämä varastosta kerättyjä, ainakin nokan numero 3 on väärää fonttia.
MiG-15 on maailman eniten valmistettu suihkukonetyyppi.Sen eri muunnoksia valmistettiin yhteensä yli 16000.
Suomen Ilmavoimat tutustui koneeseen jo vuonna 1954,jolloin majuri Lauri Pekuri koelensi tyypin Moskovassa.Hänen lausuntonsa oli tuolloin kielteinen. MiG-21 hävittäjien hankintaan liittyen Suomi teki tammikuussa1962 sopimuksen neljän MiG-15UTI-koneenhankkimisesta. Niitä oli tarkoitus käyttää välityyppinä siirryttäessä Fouga Magistereista MiG-21:een.
Suomen Ilmavoimilla 4kpl v.1962-77,tunnukset MU-1-4.

Kommentit

Siististi rakenneltu Mukelo, mutta hieman epätarkat kuvat häiritsee. Nipotan ohjaamon ja telinekuilujen ja telineiden väristä, turkoosin sijaan pitäisi olla harmaat.
Mutta ei muuta kuin uutta mallia pöydälle.
Esko Rusi 9.10.2021 09:04 Vastaa lainauksella
Tässä mallissa kun oli lähes 10 vuoden tauko niin ajatus on päässyt katkeamaan. Seurasin paketoinnin ohjeita ja panostin mallin valmiiksi saamiseksi. Pitää ottaa joku aloittamaton malli seuraavaksi ja panostaa ihan tosissaan.
Kimmo K. 9.10.2021 12:13 Vastaa lainauksella
Hyvän näköinen Mukelo!

Ihan mielenkiinnosta kyselen, millainen sarja oli rakentaa? Tein vuosi-pari sitten Mukelon pykälää suuremmassa mittakaavassa Trumpeterin palikoista ja niissä oli omat haasteensa. Oliko esim. osien sovituksessa ongelmia, ja oliko pohjan kameraluukut sarjassa mukana? Entä siiven valonheitin?

Paljaan metallipinnan esittäminen maalaamalla on melko haastavaa, mutta mielestäni olet onnistunut varsin hyvin. Mitä maaleja käytit ja miten maalasit? Tsemppiä seuraavaan malliin!
Esko Rusi 9.10.2021 13:03 Vastaa lainauksella
Olihan tässä niitä perusongelmia mutta kitillä ja hiomisella niistä selviää. Kameraluukut olivat valmiina, samoin valonheitin ja niihin kirkasosat. Käytin Humbrollin metallisävyjä no:11,56,53 ja pintaan saman valmistajan satiini lakka.
Olen "vanhanliiton" mallari joten 70 luvulla käytetyt maalit ovat jotenkin tutumpia. Nämä nykyiset vesiohenteiset olisivat varmaankin ekologisempia ja helpommin ruiskusta ja siveltimistä puhdistetavissa. Ehkä viellä joskus kokeilen.
Vanhan ajan myrkkymaalien etu on kyllä siinä, että ne pysyvät pinnassa.
Akryylimaalien pysyvyys on vielä nykyäänkin vähän siinä ja siinä. Vaikka kuinka lakkaa ja suojaa ja pohjamaalaa, niin aika kuvatessa huomaa, että jostain on maalipinta poistunut rähmäkäpälien mukana.

Nätti Mukelo. Taitaa itsellä olla sama malli odottamassa.
Ohjaamon väristä on todettava, että ainakin jossain vanhassa 1/72 mittakaavan mallissa turkoosia tyrkytettiin väriksi. Ilmeisesti maailmalla on uskomus, että MiGien ohjaamot ovat olleet aina turkooseja, vaikka F-13 taisi olla sekin vielä harmaassa muodissa.
Kaikin puolin hyvän näköinen Mukelo. Kuomun lasitus istuu hyvin ja on tarkasti maalattu, alumiinipinnan maalaus myös varsin onnistunut. Mitä jäin kaipaamaan, on siipien tyvissä olevat kävelyalueet, keskiharmaalla olisi ne "hiekkapaperialueet" ollut hyvä maalata.
Timo Rasimus kirjoitti:
Vanhan ajan myrkkymaalien etu on kyllä siinä, että ne pysyvät pinnassa.
Akryylimaalien pysyvyys on vielä nykyäänkin vähän siinä ja siinä. Vaikka kuinka lakkaa ja suojaa ja pohjamaalaa, niin aika kuvatessa huomaa, että jostain on maalipinta poistunut rähmäkäpälien mukana.
Minulla taas on toisenlainen kokemus akryylimaaleista. Mitä näitä nyt on tullut tehtyä, hieman yli 70 mallia vissiin, niin kaikki on maalattu akryyleilla. Niin pohjat, maalit kuin lakkauksetkin. Ei ole kertaakaan tapahtunut mitään maalin irtoamista. Ja syy akryylimaalien käyttöön on pääasiassa niiden hajuttomuus ja "turvallisuus" ( en käytä mitään suojaimia ), "myrkkymaalien" käyttöön en ole saanut kotijoukkojen komentajan lupaa ;-).
Esko Rusi 10.10.2021 09:18 Vastaa lainauksella
Varmaan tähän maalien irtoamiseen auttaa jos pyyhkii jollain alkoholipohjaisella aineella ennen maalausta.
Vai katsotaanko tämä alkoholin väärinkäytöksi.