Pienoismallit.net

Kapteeni Kidd

Adventure Galley, 1697

Andrean valkometallifiguuri, maalattu Vallejon, Andrean ja Citadelin akryyleilla.

William Kidd on varmasti maailman kuuluisin merirosvo, vaikka ei ihan puhdasverinen piraatti ollutkaan, varsinainen titteli oli kaappari joka toimi Englannin kuninkaan laskuun, lupa oli hyökätä emämaalle vihamielisten valtioiden aluksia vastaan, osa saaliista, 10% piti tosin luovuttaa kruunulle.
Monien epäonnisten vaiheiden, varsinkin kun noin vuoden purjehtimisen jälkeen saalista ei alkanut kuulua alkoi miehistö jo melkein kapinoida, erään tykkimies Mooren johdolla vaati erään hollantilaisen aluksen kimppuun käymistä, seurasi riita Kiddin ja Mooren välillä, Kidd löi Moorea sankolla päähän sillä seurauksella että tämä menetti henkensä.
Kiddin ratkaiseva virhe oli ryövätä Armenialainen, Ranskan lipun alla tosin oleva alus, jonka mukana kulki englantilaista omaisuutta, tästä tuli Kiddille merirosvon maine. Uutinen levisi nopeasti ja pian sen kuuli Kiddkin, varotoimena hän hautasi osan saaliista Gardiners Islandille ennen paluutaan maihin. Kidd houkuteltiin Bostoniin ja vangittiin samantien ja lähetettiin myöhemmin Englantiin oikeudenkäyntiä varten muutaman muun miehistönsä jäsenen kanssa.
Kidd tuomittiin merirosvouksesta ja miehistöön kuuluvan jäsenen murhasta kuolemaan.
Hänet hirtettiin Lontoossa perjantaina 23.5.1701, ensimmäisellä kerralla köysi petti ja yleisö vaati hänen armahdustaan,mutta turhaan, toisella kertaa köysi kesti ja Kidd siirtyi ajasta iäisyyteen. Kuten siihen aikaan tapana oli, merirosvojen ruumiit laitettiin laivaväylän varteen näytteille roikkumaan rautakehikossa pelotuksena muille, näin tehtiin myös Kiddin ruumiille joka riippui esillä muutaman vuoden. Osa Kiddin maahan kaivamista aarteista nostettiin ylös jo vangitsemisen jälkeen mutta edelleen jotkut uskovat että osa siitä on vieläkin löytämättä.

Kommentit

Ai hitto! Tää on hieno. Maalaus onnistunut oikein hyvin. Tähän, kun sais vielä yhden meritausta-aiheisen kuvan lisäksi niin avot!
Mallin ulkoasu on varhostuksineen onnistut kyllä ihan täysillä.
jalusta hieno ja kuvat myös.
En kyllä nillitä mistään. Adjektiivit ei mulla riitä kertomaan kaikkea positiivistä.

Nähdäänkö tämä livenä Kuopion mallitapahtumassa 23-24.10.
Ilmoittautuneita on hyvin, mutta aina mahtuu lisää.
Tässä linkki tapahumaamme.
pienoismallit.net/tapahtumat/2021/maalla-merella-ja-ilmassa/
Matti M 2.10.2021 14:48 Vastaa lainauksella
Jean Forsberg kirjoitti:
Ai hitto! Tää on hieno. Maalaus onnistunut oikein hyvin. Tähän, kun sais vielä yhden meritausta-aiheisen kuvan lisäksi niin avot!
Kiitos Jean :-)
Meritausta kävi myös mielessä mutta en tähän hätään semmosta saanut aikaan.
Matti M 2.10.2021 15:15 Vastaa lainauksella
Timo Rissanen kirjoitti:
Mallin ulkoasu on varhostuksineen onnistut kyllä ihan täysillä.
jalusta hieno ja kuvat myös.
En kyllä nillitä mistään. Adjektiivit ei mulla riitä kertomaan kaikkea positiivistä.

Nähdäänkö tämä livenä Kuopion mallitapahtumassa 23-24.10.
Ilmoittautuneita on hyvin, mutta aina mahtuu lisää.
Tässä linkki tapahumaamme.
pienoismallit.net/tapahtumat/2021/maalla-merella-ja-ilmassa/
Kiitos Timo!

Valitettavasti tuona näyttelyviikonloppuna on muuta ohjelmaa varattu.