Pienoismallit.net

Swiss Airbus A320-214

Sveitsiläisen yhtiön pikkubussi

Tervehdys kaikki arvon mallarit!

Päätin aloittaa siviilikonemallailun Airbus A320 -konetyypistä Swissin väreissä. Kyseessä on lyhyen ja keskipitkän matkan konetyyppi, jonka tyypillinen matkustajamäärä on noin 150 henkeä. Konemalli tunnetaan maailmalla yhtenä yleisimmistä konetyypeistä tässä kokoluokassa.

Valitsin Swiss International Airlines -yhtiön maalauksen, sillä ajattelin tämän olevan sen yksinkertaisen värimaailmansa ansiosta helppo väritys näin aloittelevalle mallarille. Siirtokuvat on tilattu Authentic Decalsilta. Tilasin samaiselta valmistajalta sekä lentoyhtön siirtokuvat että detailsetin, joka sisältää kaikenlaisia yksityiskohtia rahtiluukuista moottorien varoituskuvioihin ja ohjaamoikkunoihin. Näin ensituntumalta työ sujui suhteellisen hyvin ilman ongelmia. Hankaluuksia tuotti ikkunalinja, joka piti asetella useampaan otteeseen, jotta se olisi mahdollisimman suora. Lisäksi onnistuin venyttämään hieman liikaa sivuvakaajan punaista siirtokuvaa, joten se ei enää asettunut tasaisesti. Jouduin hieman paikkaanaan venytettyä kohtaa punaisella maalilla. Lisäksi siirtokuvat tahtovat hopeoida pahasti paikoitellen, tarkoitus olisi yrittää korjata se Micro Solilla. Muutenkin viimeistelyssä en oikein onnistunut tarkkojen värilinjojen toteutuksessa varsinkaan siivissä ja moottoripankoissa.

Maalasin mallin ensin Tamiyan Surface Primerilla ja lakkasin sen jälkeen Tamiyan TS-13 lakalla. Siipiin käytin vaaleampaan alueeseen Tamiyan AS-20 sävyä ja corogard-alueen maalasin Tamiyan AS-32 sävyllä.

Zvezdan malli oli kaikin puolin miellyttävä rakennella. Vaikka rakentelussa venähtikin noin puoli vuotta, ei siinä ilmennyt suurempia ongelmia. Ainoa enemmän työtä vaatinut alue oli ohjaamon seutu, jonka saumojen kittauksessa vierähti aikansa sileän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Päätin aloittaa "helposta" ja olla lisäämättä laskutelineitä tähän malliin. Seuraaviin malleihin laskutelineet on tarkoitus asentaa mukaan. Päätin kuitenkin kokeilla säistystä pienissä määrin siipiin ja rungon alaosaan. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen, vaikka parannettavaa ja kehitettävää jäikin roppakaupalla.

Kommentteja saa laittaa, olisi mukava saada palautetta ensimmäisestä loppuun asti rakennetusta mallista!

Kommentit

Huonosti tulee näköjään kommentteja näinkin hienoon malliin!

Hyvin olet sitten poikavuosien palautunut mallailumaailmaan. Nätisti kasattu ja maalattu malli, eikä nuo siirtokuvien kanssa taistelut näy kuvissa. Ensimmäiseen täysi-ikaisenä kasattuun malliin noi tarvikesiirtikset on ehkä vähän turhan vaikeat, tietysti riippuen valmistajasta, itsekin noiden kanssa vielä aika-ajoin taistelen. Maalaus onnistunut hyvin, vaikkei tuo valkoinen aloittelijalle helppo olekaan. Toki tuo käytetty tekniikka (pohjamaali ja lakka päälle) helpottaa tuloksen saavuttamisessa. Eivätkä rajauksetkaan ole kauheasti metsään menneet.

Toi Zvezdan jalusta ei ole sieltä kauneimmasta päästä, seuraava toivottavasti ihan pyörillään ;-)
Nättiä jälkeä! Värimaailma ja muutenkin koneen olemus on uskottava. Jos tästä lähtökohdasta on suunnitelmissa vain kehittyä ja parantaa suorituksia, odotan mielenkiinnolla seuraavia teoksia. Tämän näkisi mielellään vaikkapa lokakuussa näyttelypöydällä.
Kiitos kommenteista ja tähdistä! Nuihin aftermarket siirtokuviin tykästyneenä ei kauhean helpolla kiinnostaisi palata ns. pakettien omiin vastaaviin. Varsinkin nuo Authentic -decalsin siirtokuvat tuovat jotenkin ihan eri tavalla todentuntua malliin, näitä on lisää varastossa tuleviin malleihin.

Olen samaa mieltä tuosta jalustasta. Seuraavat mallit tulevat olemaan ihan omilla pyörillään. Tarkoitus olisi siirtyä Finnairin leiriin ja kunhan opin riittävästi, uskaltaudun ehkä tekemään pitkään haaveilemani replikan OH-LWL Marimekko Kivet teemasta Revellin malliin. Sen onnistuessa voisin kyllä vakavasti harkita sen ja kenties muidenkin mallien tuomista näyttelyöydille.

Seuraavaksi taitaa päästä työn alle Zvezdan uusi 757, saatan laitella työvaihekuvia tännekin jos vain osaan.
Revellin A350 on hyvä sarja, uskoisin siitä valmistuvan kelpo mallin -LWL:stä. Laita rakennusvaihekuvia ihmeessä, Zvezdan 757 kiinnostaa minuakin.
Matti T 19.9.2021 21:27 Vastaa lainauksella
En ole näihin lentokoneisiin perehtynyt, enkä näiden päälle mitään ymmärrä. Muutakuin sen verran onnekas, että muutaman kerran matkustajana päässyt olemaan.

Mutta todella hyvän näköinen minun silmään. Moottorit ja matkustamo/runko miksikä sitä kutsutaankaan todella aidonnäköinen ja maalipinta hyvä. Hieno detalji nuo sisältä näkyvät verhot yms. Onko nuo ikkunat siirtokuvia näissä lentokonemalleissa? Hyvin onnistunut ikkunat kyllä, vaikka kirjoitat vaikeuksia niiden kanssa olleen.

Ainoastaan siivissä näkyy jotain pienen pientä rosoisuutta minun silmään, jos jostain mainita.
Matti: matkustamon ikkunat on toteutettu Authentic Decals -siirtokuvilla, jotka tilasin erikseen. Ne tuovat mielestäni huomattavasti todentuntuisemman vaikutelman verrattuna tasaisen harmaisiin ikkunoihin joita yleensä paketin mukana tulee. Olen kokeillut myös jättää mallin ikkunat avonaisiksi/läpinäkyviksi, mutta se ei oikein tahdo toimia toivotulla tavalla. Toki harjoittelemalla siitäkin selviäisi.