Pienoismallit.net

DOUGLAS DC-6B

Matkustajakoneiden legenda

Vanhaa valua, joka on niin kuin kaikki vanhat mallit, eli hiomista riitti kyllä yhteen koneeseen ihan riittävästi ja kittiä meni, mutta onneksi jotkut osat sentään asettuivat paikalleen ilman isompia hommia.

Tästä piti tulla ensin PAN AM:in kone, mutta siirtikset meni säpäleiksi jo liuotusvaiheessa. Kts. työvaihekuva.
Kokeilin vielä jäljellä oleviin siirtiksiin Microscalen Decal Filmiä, mutta sama homma. Millin siruja tuloksena.

Paketissa tulee kahdet siirtikset: PAN AMERICAN ja SAS:n koneile.
Ohjeet aika pelkistettyjä ja maalausohjeet vielä enemmän, joten katselin netistä kuvia suunnilleen oikeiden värien löytämiseksi, sekä missä kulkee maalirajat.

Valun pienimpiä osia ( laskutelineet ja niiden luukut yms. ) on aika pirun vaikea saada ensinnäkin pois valupurseista - joita riittää ja varsinkin ohennetua suunnilleen oikeanpaksuisiksi. Yhden potkurin lavat oli valettu sojottamaan aivan ulospäin ihmeelliseen kulmaan. Koetin tukankuivaajalla puhaltaa ne kuumaksi ja vääntää niin kuin muutkin potkurit ovat. Onnistuihan se, mutta kaksi lavoista katkesi maalausvaiheessa. Pikaliimalla kiinni ja ehkäpä onnistuin.

Moottorit ei paljon näy, mutta siellä on kahta metallisävyä ja magneetot mustalla. Myös potkureiden lapojen "kumisuoja" oli melko pientä teipattavaa ja maalaus myös. Tätäkään ei ohjeissa ollut eikä myöskään lapojen päissä oleva mattametalli.

Ohjeista puuttui myös miten ja minkälaiset antenit koneeseen tulee ja netin syövereistä koetin toteuttaa SAS:n antennit ja langat. Ne on 0,08 millistä keltaista siimaa, jotka vedetty mustan tussin läpi. Lankojen antennit tein jostain vanhasta valusta miljoonalaatikosta.

Hiomista ja kittausta oli siis melkoisesti ja paria eri kittiä käytin maskiteippien kanssa ja vesihiontaa P 600, P 800, P 1200, P2400 ja P3000:lla papereilla ja tyynyillä.

Pohjamaalista vetäydyin ensin pois, koska koko malli oli hiottu vesihionnalla P 3000:lla, mutta päädyin kuitenkin spraypurkkiin. Valkoinen Mastonin pohjamaali, joka olikin aika karkeaa, eli se taas hiomalla tasaisemmaksi.

Ohjaamon tuulilasi oli ehkä vaikeinta saada A) maskattua ja maskit leikattua B) sovitus runkoon, koska kirkasosa oli hieman eri kokoinen. Enkä varmaan vieläkään täysin onnistunut.

Siirtokuvat oli ongelmana, niin kuin jo mainitsin.
Laitoin tänne ongelman siirtokuvista ja sainkin aivan samanlaiset, mutta kärsimättömänä odottamaan teinkin koneen SAS:n tunnuksin. Ne olivat toimivat, mutta jokseenkin paksut ja vaikea saada hopeoimatta paikalleen.
SAS:n siirtiksien laitto vaati jo paikallaan olleiden PAN AMin lakan alla olevien siirtiksien hoimisen pois ja samalla lähti maalitkin, joten uusi maalaus, lakka ja siirtikset yms. Tässä vaiheessa alkoi hiominen ilman hiontatikkuja jo rassata mieltä.

Maaleina neljää eri Vallejon ja Humbrolin metallisävyä ja valkoinen on Vallejon Artic White ja Blanco White, jotka on tietenkin mattaa, eli päälle kirkaslakkaa taas..

Metallimaalit Vallejon Steel, Revellin 91 ja Humbrolin 56 sekä Humbrolin 27001, eli matta alumiini, johon saa kiiltoastetta lisättyä maalin kuivumisen jälkeen hinkkaamalla jollain pehmeällä kankaalla.

Pensseleillä koko höskä, paitsi pohjamaali.

Tykkäsin eka matkustajakoneen rakentamsesta. Aikaa meni noin kuukausi kuitenkin. Joka ilta jotain tunnin-kaksi ja viitenä viikonloppuna 4-5 tuntia. Joissain paikoissa osaan olla tarkka, mutta joskus tuntuu, että kyllä tuo välttää ja sitten kun kuvista katsoo, niin mieltä alkaa rassata.

Kiitokset Kari R:lle siirtokuva-arkin postittamisesta ilman maksuja vielä.

Kommentit ovat tervetulleita.

Kommentit

Kuvia näköjään tuli enemmän oikealta sivulta. Saatan vaihtaa kun on aikaa.
Jarmo P. 5.9.2021 19:48 Vastaa lainauksella
Itse en ole matkustajakoneita koskaan tehnyt, mutta omiin silmiin näyttää hienolta. Nuo metallipintaiset alueet ovat onnistuneet hyvin (tosin näyttää nuo valkoisetkin alueet hyviltä. Ei kyllä uskoisi pensselillä tehdyiksi.

Nokan musta häikäisynestomaalaus näyttää täysin matalta, mutta ilmeisesti kuuluu olla noin?

Rakentamisen haasteista huolimatta näyttävän mallin olet saanut aikaiseksi.
Hyvää maalipintaa olet saanut pensselöityä. Lisäpisteet vielä siitä että jaksoit rakentaa mallin valmiiksi vaikka siirtokuvien kanssa vastustikin.

Ohjaamon ikkunakappaleessa näyttäisi olevan vielä jotain säätöä, niin kuin itse mainitsitkin. Myönnetään, se on kyllä yksi sielunvihollisen kitattava jos ei satu aivan mittatarkka valu olemaan.
Olli J. 8.9.2021 11:52 Vastaa lainauksella
Edellä oleviin kehuihin on helppo yhtyä! Hieno malli vaikeuksien jälkeen!