Pienoismallit.net

Opel Blitz

Tamiyan Opel. Pitkästä aikaa tuli rakenneltua kun nuo koulukiireet helpottivat ja tällainen sitten tuli. Asiallinen malli enkä lähtenyt mitään lisäilemään, paremminkin päinvastoin. Oikeastaan tämän kanssa kävi niin että kun se oli 99% valmis, niin se lähti kirjaimellisesti käsistä ja päätyi suht korkealta lattialle jossa se muuttui uudelleen rakennussarjaksi. Kaikki osat eivät suinkaan irronneet (tietenkään) saumoista, vaan tuhoa tuli sinne tänne. No, kärsivällisesti homma uusiksi ja tulihan siitä sitten edes jonkinmoinen. Tuttua varmaan monelle… Maalit Revell ja Humbrol, maltillinen säistys akryyleillä, vesiväreillä ja vesivärikynillä. Mattalakka pintaan ja lavalle pakkauksessa mukana tulleita tynnyreitä, kanistereita (hieno juttu Tamiya) ja pari itse tehtyä juttua. Valmis.

Kommentit

No nyt on kyllä ylihieno Bliz.
Tosi kaunista maalipintaa ja säistys ihan nappiin.
Tavarat lavalla luo tunnelmaa ja myös kuvat alapuolelta kertoo hyvin tehdystä mallista.
Vaikeuksien kautta voittoon, kun päreistä olet viitsinyt jatkaa malia.

Ei liikaa säistystä missään, mutta ei myöskään liian vähän. Jotenkin vaan kaikki on balanssissa keskenään. Alustasta plussaa, vaikka olisin itse jättänyt tuon Tamiyan mainoksen pois.
Lisää odotan sinun mallejasi.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Olen rakentanut ko. autoja monia, mutta en valitettavasti koskaan oikeaan saksalaissävyyn. Ja Tamiyaa en ole tehnyt. Ehkä paras Blitzini on häkäpöntöllä oleva, joka aikoinaan sai myös Model Expossa isoimman pytyn. pienoismallit.net/galleria/malli_6500/
Auto oli ainakin Italerin sarjoista simppeli tehtä ja se oli niin yleinen veturi, että meinaan nyt kyllä kokeilla Tamiyan sarjaa.
Timo Rissanen kirjoitti:
Ei liikaa säistystä missään, mutta ei myöskään liian vähän. Jotenkin vaan kaikki on balanssissa keskenään.
Kiitos kommentista Timo. Tuosta säistyksestä sen verran, että nykyään tuntuu olevan jopa pakollista peittää sotilaskalustomallit (ja jopa lentokoneet) niin vahvan säistyskerroksen alle, että sieltä ei enää mallia tahdo erottaa… No, sopii joihinkin dioraamoihin realismin nimissä ja hyvin tehtynä näyttää oikeasti häkellyttävänkin aidoilta ja hienoilta mutta jos nyt vaan haluaa kokoelmaansa mallin jostakin tietystä ajoneuvosta, panssarista ym. niin itse ainakin haluan toteuttaa sen ehdottomasti juuri näin. Mig Jimenez on vissiin säistyksen ylipappi ja upeita tuotteita Ammo Migin valikoimista löytyykin. Esim. tässä Opelissa on aavistus Ammon fresh engine oilia kardaanissa ja lavan tynnyreissä ja hyvin toimii. Mutta ei liikaa… Maalauksesta vielä että ihan peruspensselihommina sen teen, ainoastaan mattalakka tulee spraypullosta (Maston).
Olen samaa mieltä kanssasi. Toinen asia mikä korostuu nykyisin ihan liikaa on lentokoneiden paneeliurat.
Niillä saaa näyttävän mallin, mutta ei ne kovinkaan realistisia aina ole.

Kiitos myös vinkistä Ammo Migin tuotteista. Mullä säistys on ollut vähän sitä ja tätä, kun en ole käyttänyt oikeastaan kuin öljyväristä tehtyjä litkuj ja Vallejon pigmenttelä.
Tämä mallisi on kyllä tosi upea. Katselin kuvia vielä muutamaan kertaan ja eipä haittaisi, jos joku lähikuva olisi mukana.
Olli J. 21.6.2021 10:58 Vastaa lainauksella
Onnittelut hienosta viikon mallista!
Olli J. kirjoitti:
Onnittelut hienosta viikon mallista!
Kiitos paljon! :)
Suuronnittelut täältä Savon sydämestä.

Lienet nuorin viikon mallin tittelin saaja. Oikeaan osoitteeseen meni ja kun lukee noita sinun kirjoituksia malliesi kuvauksista, niin eipä uskoisi 15-vuotiaaksi myöskään rakentelun kohdilla.
Mitähän kaikkea saammekaan tulevaisuudessä nähdä sinulta.
Kappas kerpele, tämmönenkin jäänyt näemmä kokonaan huomaamatta. Vaikka moottoripyörät ja autot onkin ehkä enemmän se oma juttu, hyvin tehdyn mallin tunnistan silti. Alustaan en ota kantaa, kun sellaisia en itse tee, mutta malli on varsin hyvän näköinen, mitään ei pistä silmään, eikä mikään vaikuta olevan skaalan ulkopuolella. Etenkin jos malli on kahteen kertaan koottu palasista, lopputulos on vielä pykälää paremman näköinen. Timo jo edellä mainitsikin enemmän kohtia, joista en kyllä voi olla eri mieltä.

Ekstraplussa vielä asuinkaupungista ;)
Kiitos Timo ja Markus! Täytyy sanoa että kyllä hieman yllätyin kun tuon viikon malli jutun huomasin… Kiitokset kunniasta kaikille. Pitäisikö päätellä että aina kannattaa heittää valmis malli lattialle ja tehdä uusiksi jotta tulee entistä parempi? :)
Joona Leino kirjoitti:
Kiitos Timo ja Markus! Täytyy sanoa että kyllä hieman yllätyin kun tuon viikon malli jutun huomasin… Kiitokset kunniasta kaikille. Pitäisikö päätellä että aina kannattaa heittää valmis malli lattialle ja tehdä uusiksi jotta tulee entistä parempi? :)
Minulta tavallaan lentää vahingosa jo liki valmis malli jonnekin tai kissat tuhoaa sen ja en ole koskaan päässyt siihen lopputulokseen, että malli siitä paranisi. Ehkä tulevassa Raimo Leinon muistorakentelussa korkeintaan, mutta en ole kyllä antanyt varmaan minkään mallin mennä roskiin em. syiden takia. Dioraamaan ne käy, kun miettii hieman ja alkaa ideoimaan mikä voisi olla dion kertomus.