Pienoismallit.net

Briggen Svalan 1797

Runko1 ja kannet

Kesäkausikin siinä mennä humpsahti, mutta jotakin sentään tuli tehtyä kaiken muun ohella.
Kun runko oli irrotettu pohjavanerista ja käännetty, muotokaarien ”ulokkeet” sahattiin pois. Sen jälkeen seurasi niiden hionta kannen tasalle. Irtonaisen kansilistan (haapaa 6x2mm) kappaleella katselin, että kannen poikittaiskuperuus sekä pitkittäisketka tulivat piirustuksen mukaisiksi.
Piirustuksen mukaan osa ”oikeista” runkokaarien päistä tuli kannen läpi pollareiksi, tykkien kiinnitystä varten sekä niihin kiinnittyy naakelipenkit, ankkurit jne. Tein ne 5x5mm rimasta ja liimasin epoksilla kiinni. Niiden tukeen sitten pasutin ja asensin ylimmäisen sivulaudan, joten se muodosti sisälaidan. Keulaan muotoilin ja kiinnitin haavan palasesta yhtenäisen kappaleen, johon keulapuu sitten tukee. Samaan kappaleeseen tuli ankkurikaapelien aukot. Kappale muotoutuu tarkemmin, kun keulan kaljuunarakenne valmistuu.
Pinttyneen tapani mukaan vuorasin jälleen mallin sisäpuolen Eri Keeperillä ja kertakäyttöliinalla, jottei runko myöhemmin alkaisi elää.
Runkokaariin jätettyihin aukkoihin lankutin ”feikkikajuutat” tulevia portaita varten. Maalasin ne myös tervan ruskealla tässä vaiheessa. Myös mastojen jalustojen tuet kaariin tulivat tehtyä tässä vaiheessa, jotta aukot kansiin tulivat oikeille kohdille.
Sitten työn alle tuli varsinainen kansi, joka muodostuu kolmesta osasta. Kansilankutuksen tein 6x2mm:n listoista, jotka naulasin harvakseltaan messinkinauloilla, koska kuperuus ja ketka sen vaativat. Liimana oli Eri Keeper plus. Naulat nypin jälleen pois ja korvasin coctailtikuilla. Sen jälkeen jälleen kovaa hiontaa ensin Dremelin laikoilla ja sitten käsin. Kannen reunat ja läpiviennit ”hioin” Dremelin pienellä teräsharjalla. Tein kanteen myös veitsellä ja naskalilla ”feikkijatkoksia”, jotka tulevat näkyviin petsauksen ja tervauksen yhteydessä.
Kylkien listat ”törmäyslistat” (8x3mm), kannen tasalistat (4x2mm) ja reelinkilistat (2x2mm) pasuteltiin ja liimattiin tässä vaiheessa. Peräosaan tuli vielä salongin ikkunat (2x2mm rimaa ja piirtoheitin kalvoa lasiksi). Reelinkilautaan kannen tasalistan yläpuolelle tein vielä valuma-aukot.
Jotta peräkannen pystyi tekemään, täytyi tässä vaiheessa tehdä peräsin. Piirustuksesta malli kalvopaperin ja kartongin kautta 3mm:n vaneriin sekä sahaus. Vielä lisäsin tammiviilun kummallekin puolelle. Saranat muotoilin 1mm:n pellistä sekä tapit 1mm:n rautalangasta. Kiinnitykseen käytin epoksiliimaa ja pieniä messinkinauloja.
Rungon ja kansien hionta oli hyvä suorittaa nyt, kun eivät lukemattomat osaset vielä olleet tiellä.
Seuraavaksi sitten tutkimaan lähdeaineistoja: Minkälainen oli peräpeili? Minkälainen oli rungon väritys? Jne.

Kommentit

RaimoK 24.9.2021 13:12 Vastaa lainauksella
Mukavastihan tuo rakentaminen sinulta etenee.
Tykkejähän tuohon on tulossa jonkin verran. Löytyykö valmiita mittakaavaan 1:40 vai ajattelitko tehdä ne itse?
Kiitos kommentista.
Suurin osa tykeistä on karronadeja. Kun katselin niiden kuvia, totesin, että muoto ja jalustin on sitä tasoa, että kahdeksan sellaisen tekemiseen menisi useampi viikko. Löysin Amatilta juuri sopivat, joten tilasin ne. Siihen liittyi pieni ongelma: Olen usein tilannut osia englantilaisen liikkeen kautta. En nyt muistanut brexitiä, joten sain täytellä kaavakkeita ja paketti makasi tullissa muutamia päiviä. Sietää siis varoa moista eli EU:sta :-)
Mitä litkua muuten käytit messingin tummennukseen?
Pitkään aikaan en olekaan tällä sivustolla vieraillut, ja nyt kun niin tein niin huomasin että täällähän on paljon tapahtunut. Kuten esim. tämä hienosti edennyt Svalan projekti. On se vaan ilo seurata hyvin dokumentoitua rakennusblogia teksteineen ja kuvineen. Upea malli taas kerran tulossa.
Tuosta messinkisten tykinputkien tummennuksesta. Markkinoiltahan löytyy paljon erilaisia tummennusaineita, itsekin aikanaan muutamia kokeilin, mutta en oikein ollut lopputulokseen tyytyväinen. Le Cerf projektiin hankin sitten AK Interactive:n True Metal vahamaista öljypohjaista tököttiä putkilon sävyssä Old Bronze. Tätä sekoitin johonkin sopivaan öljypohjaiseen tummanruskeaan maaliin ja sivelin sillä nuo Cerfin messinkiset tykinputket, ja ainakin minun silmääni ne tuntuivat istuvan hyvin. Kannattaa ensin kokeilla sopiva seossuhde jotta saa aikaiseksi sopivan silmää miellyttävän metallimaisen tumman lopputuloksen
Kiitos kommentista Matti.
Niin ja kiitos myös tummennusvinkistä.
Pyörittelen tässä lähdeaineistoja, jotta pääsisin eteenpäin. Ovat vaan mokomat kirjoitettu tai selitetty englanniksi ja ruotsiksi, mutta tuleepahan kerrattua kieliä. Täytyi vain löytää ikivanhoja sanakirjoja, joista nuo vanhat laivatermit selviävät - onneksi löytyi sukuaarteista.
RaimoK 26.9.2021 10:50 Vastaa lainauksella
Kai, Tämä viimeksi käyttämäni on Super Blue metallintummennusaine. Tilasin Mestarimalleilta.