Pienoismallit.net

Moottoritorpedovene J3 "Jyry"

Suomenlahti 1944

Tavoitteeni on rakentaa Suomen laivaston Jymy-luokan moottoritorpedovene J3 vuoden 1944 asuun. Tämän sivuston keskustelufoorumi on ollut erinomainen tietolähde aihepiirin kirjallisuuden lisäksi.

merkinnät

Kannen osalta mustavalkoisten kuvien tulkinta aiheutti hieman haasteita. Päädyin tulkintaan, et kansi oli lakattu puupintainen. Tällaisen rakenteen jäljittelystä ei ollut aiempaa kokemusta ja varmasti tästä olisi saanut paremmankin ja pienemmällä vaivalla. MAS-500 II-sarjan veneissä polttoainetankit ovat kannesta koholla ja poikkeavat siten sarjasta. Lisäksi ohjaamohytin muoto poikkeaa hieman mm. tuulisuojan osalta. Tein oikean puolen seinän pellistä, jotta sain edes sen edes auttavasti oikeaan muotoon. Lisäsin ohjaamoon hieman detaljeja omaa mielikuvitusta käyttäen.