Etusivu 
Galleria Mallit: vesialukset
Erävene
Pirkkalainen erävene 1200-1300 -lukujen taitteesta
Mallin rungon tekeminen alkoi kölipuun/steevien saahamisella 6mm:n vanerista. Kölipuuhun liimattiin pohjalauta sekä steeveihin kaiverrettiin punningit kylkilaudoitusta varten. Sitten ne kiinnitettiin alustavaneriin. Myös 6mm:n vanerista sahatut muotokaaret (9kpl) kiinnitettiin alustaan oikeille kohdilleen. Muotokaariin liimattiin leivinpaperi, koska ne eivät missään kohdin saaneet liimautua kylkilaudoitukseen eikä pohjalautaan kiinni. Sen jälkeen sitten laudoitus (lautoina 10x2mm lehmuslista), joka vaati usein laudan pahvimallin, koska sekä keulassa että perässä täytyi supistuksien mennä kohdalleen. Liimana oli epoksiliima keulassa ja perässä muuten Eri Keeper Plus. Kun laudoitus oli valmis, seurasi hionta, joka oli hyvä tehdä mallin ollessa vielä muotokaarien päällä. Samoin tässä vaiheessa porattiin reiät puunauloja varten ja niihin liimattiin coctailtikkunaulat, jotka hiottiin muotoon. Sen jälkeen runko irrotettiin alustasta ja muotokaarista.
Laitoihin pasutettiin ja liimattiin vielä reelinkilistat ulkopuolelle 5x3mm ja sisäpuolelle 4x2mm. Painokaaret pasutettiin ja liimattiin sitten sisäpuolelle muotokaarien kohdalle. Piitoiksi (poikittaistuiksi) tulivat etu- ja peräpenkkien tuet, soutupenkit ja maston tuki. ”Niittauksien” jäljet tehtiin naskalilla. Keula- ja peräpolvet tehtiin myös 10x2mm:n listasta ja ne tukivat keulan ja perän. Rungon vanhennus ulkopuolella tehtiin petsilakalla (Tikkurilan pähkinä) ja hiomalla sekä lopuksi pintaan puolikiiltävä Unica Super 20. Sisäpuolelle tuli ns. Roslagenin mahonki (terva+vernissa+havupuutärpätti) kahteen kertaan. Masto on 6mm:n mäntypyöröä kavennettuna yläpäästä ja raakapuomi 4mm:n pyöröä kavennettuna päistä. Takilan vanhennus on myös tehty petsilakalla ja Unicalla. Purje on pellavakangasta värjättynä kahvilla ja vahvistukset ovat räsymattonauhaa sekä reunoihin on ommeltu petsivärjätty pellavalanka. Hankaimet, plokit ja knaapit ovat tehty quatambu-puusta, koska se on kestävää ja helppoa työstää (alkuperäiset olivat tietenkin koivua tai muuta kovaa kotimaista puuta). Köydet ja rihmokset ovat erivahvuista petsivärjättyä kalastajanlankaa. Airot, peräsin ja mela ovat 10x3mm:n lehmuslistasta muotoiltuja.
”Tilpehööriin” veneen sisällä on käytetty: eri vahvuisia lehmus- ja tammilistoja, coctailtikkuja, grillitikkuja, 0,5-1mm:n peltiä, messingin palasia, 0,5-1mm:n rautalankaa, vahvaa karhunlankaa, hiekoitussepelin kiviä jne. Kerron tarkemmin, jos jotakuta kiinnostaa.
Hieman historian havinaa:
Hämeen heimo liitettiin 1200-luvun puolivälin aikoihin kiinteästi Ruotsin valtakuntaan ja katolisen kirkon piiriin lähinnä Birger-jaarlin toimesta. Siihen aikaan olivat vielä Ähtärin ja Keuruun seudut jylhien metsien peittämät, joissa lappalaiset metsästivät ja kalastivat. Hämäläisten asuttamat alueet päättyivät Toijalan (Akaa) seuduille ja siitä Tampereen seudulle saakka kuuluva alue oli muinaista Pirkkalaa. Pirkkala laskettiin kuuluvan siihen aikaan Satakuntaan. Vakinainen asutus päättyi Ruoveden seuduille ja pohjoinen Häme ja Keski-Suomi olivat hämäläisten ja pirkkalaisten omistuksessa olevia erämaakappaleita, jotka omisti joko yksi mies tai ne saattoivat olla kokonaisen kylän yhteisomistuksessa. Näitä erämaakappaleita sanottiin miehenmetsiksi. Hämäläisten ja pirkkalaisten pellot olivat pieniä ja hallanarkoja. Sen vuoksi heidän tärkein elinkeinonsa oli metsästys ja kalastus. Erämaakappaleille lähdettiin suurin joukoin keväällä toukotöiden jälkeen, kun vallitsevat tuuletkin olivat melkein myötäisiä lounaistuulia helpottaen liikkumista. He tulivat veneillä Näsijärven reittiä myöten ja siitä haarautuvia Ähtärin, Pihlajaveden ja Keuruun reittejä myöten kukin omalle alueelleen. Näillä matkoilla kulkivat tavallisesti eri talojen miehet yhdessä, sillä paikoin tarvittiin toisten apua vedettäessä veneitä telapuita pitkin koskien ohitse. Veneissä oli kalastusvälineitä, jousia ja keihäitä metsästystä varten, kirveitä ja työkaluja sekä myös miekkoja ja aseita mahdollisia kahakoita varten. Vesistöjen haarautuessa erämiesten joukko aina pieneni, kun kukin ryhmä suuntasi kulkunsa omaa eräpirttiään kohti. Jokaisella oli oma pirttinsä, joka oli rakennettu jonnekin suojaisaan lahdenpoukamaan heidän omalle eräpalstalleen.
He kuivattivat kalat auringonpaisteessa kapakaloiksi, joita käytettiin veronmaksuunkin. Kaloja myös suolattiin ja säilytettiin pytyissä viileissä maakuopissa. Erämiehet kaatoivat kaskia ja polttivat sen sekä kylvivät sitten kaskimaan. He polttivat tervaa ja joissakin paikoissa valmistivat rautaa soista ja järvistä saadusta rautamalmista. Pääasiallisena ravintona heillä oli kala, leipä ja nuotiolla paistettu metsäriista. Näin kului erämiesten kesä kiireessä ja kovassa työssä. Naiset, lapset ja vanhukset olivat kotona Pirkkalassa hoitamassa kotitiloja. Vasta syksyllä ennen jäiden tuloa erämiehet lastasivat veneensä täyteen kalaa, viljaa, metsän riistaa sekä edellisen talven turkiksia ja palasivat nyt vallitsevien pohjoistuulien saattamana jälleen kotiin. Miesten paluu oli suuri juhla pirkkalaiskylissä. Osa miehistä jäi eräpalstoille talviriistan ja turkisten pyyntiin odottamaan seuraavaa kevättä.
Tärkeä asia oli myös lappalaisten verottaminen. Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukon aikaan asti olivat lappalaiset olleet itsenäistä kansaa. Kun kuningas ei ollut saanut heitä alamaisikseen, tarjosi hän lappalaiset niiden omaksi, jotka saattaisivat heidät Ruotsin valtion alaisuuteen. Silloin lähtivät pirkkalaiset ja pakottivat lappalaiset taipumaan. Syntyi monia katkeria taisteluita, mutta ylivoimaa vastaan oli lappalaisten viimein taivuttava ja väistyttävä. Pirkkalaiset saivat kuninkaalta kirjeen, jossa lappalaiset luvattiin pirkkalaisten haltuun kaikkine veroineen ja lohivesineen sillä ehdolla, että antoivat valtiolle hallitusvallan tunnustamisen merkiksi muutamia kiihtelyksiä oravannahkoja. Pirkkalaiset hallitsivat lappalaisia Jäämerelle saakka ja kantoivat heiltä verot. Näin pirkkalaiset vaurastuivat. Heidän suuruuden aikansa kesti noin kaksisataa vuotta. Vanhojen perimätietojen mukaan viimeiset taistelut pirkkalaisten ja lappalaisten välillä käytiin 1400-luvun viimeisinä vuosina. Omistamistaan eräkappaleista, jotka menivät yleensä perintönä suvussa, pirkkalaiset maksoivat valtiolle veroa. Erämaat laskettiin kuuluviksi niihin pitäjiin, mistä niiden omistajat olivat
kotoisin. Pirkkalaisten erätalous päättyi vuonna 1552, kun kuningas Kustaa Vaasan käskystä erämaat määrättiin kruunun omaisuudeksi. Kuningas lähetti Savonlinnan päällikölle Kustaa Finkelle määräyksen siirtää savolaisia erämaille. Erämaiden omistajat saivat kuitenkin pitää erämaansa, jos muuttaisivat sinne pysyvästi asumaan. Muussa tapauksessa ne annettaisiin toisille. Pirkkalan erämaat saivat siten asukkaansa pirkkalaisista ja savolaisista.
Tärkeimmät lähteet:
- Osmo Perälä: Puuvene
- Björn Landström: Laiva
- Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen
- Lauri Santamäki-Martti Helin: Pirkanmaan lukemisto
- Akseli Gallen-Kallelan maalaukset
- Eric Vasströmin ja Rafael Rindellin piirrokset
- Internet: Mannila-Savola suvun alkujuuret, lukuisat kuvat mm. aseista sekä muista yksityiskohdista
- Ruoveden ja Sysmän kirkkoveneet
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
