Pienoismallit.net

Suhoi Su-27S "Flanker B"

Venäläisen Suhoi Su-27 hävittäjän kehitystyö alkoi jo vuonna 1969 ja ensimmäinen prototyyppi Flanker-A lensi vuonna 1977, varsinainen sarjatuotantokone Flanker-B tuli palveluskäyttöön vuonna 1984. Koneen oli tarkoitus olla vastine USA:n F-15 Eagle hävittäjälle. Su-27 konetta on modernisoitu useaan otteeseen ja viimeinen versio lienee Su-35BM. Konetta on valmistettu noin 700 kpl ja valmistus jatkuu edelleen. Sitä on myös viety useisiin itäblokin maihin, mutta myös mm. Kiinaan, Intiaan, Vietnamiin, Syyriaan ja Etiopiaan.

Su-27 ja siitä modernisoidut uudemmat versiot, kuten Su-34 ja Su-35 ovat edelleen Neuvostoliiton tärkein hävittäjäase, eikä aivan heti uusi viidennen sukupolven Su-57 sitä tule korvaamaankaan koska sen valmistusmäärät jäänevät suhteellisen pieniksi.

Suhoit ovat olleet aika harvinaisia vieraita Suomen ilmailunäyttelyissä, mutta ainakin 2.9.2000 Kuopiossa Rissala Airshowssa ( 60-vuotisnäytös ) sellaisia nähtiin Suomen kamaralla kun Suomessa vieraili Venäläinen lento-osasto jonka koneina oli kaksi Su-27:a ja kaksi kaksipaikkaista Su-30:ta. Yksi koneista osallistui lentonäytökseen.

Hobby Bossin sarja oli, sanoisinko keskitasoa. Ei millään osa-alueella mikään huippu, mutta on niitä huonompiakin nähty ja tehty. Pintadetaljoinnit olivat kyllä hyvää tasoa, mutta itse osien sopivuus ja sovitettavuus ei parasta mahdollista, hieman kikkailemaan joutui monenkin osan kanssa, mutta mitään massiivisia hiomis ja kittausurakoita ei kuitenkaan ollut. Sarjan ohjeet on heikot ja esimerkiksi sisäpuolelle jäävien osien maalausmerkintöjä oli todella vähän ja ne muutama mikä oli, oli nekin vääriä! Joten, kovin perusteellisesti ei Hobby Bossin väki ole Su-27:n sielunelämään perehtynyt.

Eduardin sisäetsit ja Mastersin messinkisen pitotputken hankin erikseen, vaikka näyttihän tuo sarjan pitotputkin olevan ihan kelvollinen…niistä vain kun ei koskaan tiedä. Sarjan mukana tuli myös muutama etsi. Suhoissa noita antenneja ja antureita riittää, harmi vain että siipien ja stabilaattorien antennit olivat jo valmiiksi osissa kiinni, eihän ne tietenkään loppuun saakka pysyneet ja ne oli korvattava uusilla. Jarruputkia ja muutamia näkyviä johtoja lisäilin telineisiin ja niiden luukkuihin.

Sarjan siirtokuvista käytin vain pikkumerkinnät, konekohtaiset merkinnät on Begemotin arkilta kun halusin tehdä Suomen lähialueilla majaansa pitäneen koneen. Koneeksi valikoitui " punainen 51" joka kuului Karjalan Besovetsissa ( Petroskoissa ) palvelevan 159. lentorykmentin koneisiin. Koneen maalauskaavio on tyypillinen 90-luvun kaavio, maaleina käytin pääasiassa Akanin Su-27 settiä.

Ripustimia ja ohjuksia sijoitin niin paljon kun paikkoja oli, eli kymmenen yhteensä. Ohjukset ovat R-73 ja R-27 tyyppisiä ilmataisteluohjuksia. Tuohon aikaan ei Su-27:ssa vielä ilmasta maahan kykyä ollutkaan kuin rajoitetusti.

Lopputulemana kone jonka käsittely loppumetreillä ja valokuvauksessa oli hieman hankalaa, niin paljon erilaista herkästi irtoavaa tavaraa on koneen jokaisella puolella!

Kommentit

Kimmo K. 2.2.2021 15:51 Vastaa lainauksella
Markku, hieno Suhoi! Sinulta on viimeaikoina tullut tasaiseen tahtiin näyttäviä suko-malleja, joita on kiva katsoa - eikä tämä ole poikkeus. Rakennusjälki on moitteetonta ja maalipinta näyttää hyvältä. Kuten mainitsit, yksityiskohtia on paljon, mutta kokonaisuus näyttää silti eheältä.

Mallisi on kaikin puolin upea, mutta jos jotain rakentavaa kritiikkiä yritän antaa, mielestäni ilmajarrun alapuoli ja sen alta paljastuva alue näyttävät ainakin näissä kuvissa hieman vaisuilta (monotoniselta) muuhun kokonaisuuteen nähden. Ehkä lähikuva alueesta todistaisi ajatukseni vääräksi?
Kiitos Kimmo kommenteistasi! Joo, kyllä nämä sukot veivät mennessään tuon HX-hankkeen seurauksena, eikä loppua näy ;-). Kyllä tuo huomiosi ilmajarrun alapuolelta on aivan oikea eikä sitä lähikuvat paranna. Siellä ei itse asiassa ole mitään mitä korostaisi, pelkkää peltiä ja tuo työsylinteri. Enempi oli pähkäiltävä että minkä väriseksi sen tekee kun kuvia koneen yläpuolelta ilmajarru auki on kuitenkin suhteellisen vähän. Tein sen sitten tuollaiseksi keltavihreäksi jota kyseisenä aikakautena näkyi olevan, toki oli myös harmaita ja jopa punaisia ilmeisesti oli.
Hieno suihkari…vaikka näistä en oiken mitään tiedäkkään… mallista näkee, että on huolella ja hartaudella tehty!
Vaikuttavaa jälkeä Markulta taas kerran. Paneelirajat juuri mieleiseni, eli erottuvat mutteivät korostu. Värisävyt näyttää onnistuneilta ja uskottavilta ohjaamon siniharmaata ja antennien vihreää myöten. Mielestäni mielenkiintoisin (ja toisaalta omissa projekteissa pelottavin) osuus viimeistelyä ajatellen näissä Su-27 -johdannaisissa ovat nuo moottorien suhteellisen suuret paljaalla metallilla olevat pinnat jotka paitsi koostuvat eri metalleista myös värjäytyvät lämmön vaikutuksesta vaikka minkä kirjaviksi. Päätelineisiin kaipaisin ehkä hieman kuorman tuntua kun siivet ovat noinkin täynnä.
Kiitos kommentoinneista Johan ja Antti!

Hyviä huomioita Antti, selvästi olet Suhoin "sielunelämään" perehtynyt kun otit esimerkiksi nuo moottorit ja niiden pellitykset puheeksi. Ovat tosiaan valokuvien perusteella aika "riemunkirjavat" ja lähes kaikkia sateenkaaren värejä niissä esiintyy, erojakin tietysti on eri koneiden käyttöiästä johtuen. Kohtuudella mielestäni selvisin, vaikka ainahan sitä voisi parantaa. Nuo renkaat olivat minulle pikku yllätys, ensi kertaa mallissani oli kumiset renkaat. Aivan kuten ilmakumirenkaat, eli joustavat ja oletin niiden painuvan jonkin verran koneen alla varsinkin kun keulassa oli jälleen lisäpainoa ihan kohtuullisesti. Toisin kävi, eivät juurikaan painuneet, eli siltä osin hieman tekemätön paikka näillä pyörillä.
Hyvännäköinen on. Todella. Sukhoi on komea lintu, vai pitäisikö suomalaisittain sanoa Suhoj. On vain tottunut tuohon englantilaiseen translitterointiin.

Ei edelleenkään muuta kuin kehuja malleillesi. Saattaa olla jopa paras tekemäsi.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Tero Tyni kirjoitti:
vai pitäisikö suomalaisittain sanoa Suhoj. On vain tottunut tuohon englantilaiseen translitterointiin
Tuon englannin translitteroinnin nyt jotenkuten sietää, mutta nuo typerät NATO-lempinimet saisivat jo pikkuhiljaa vaipua unholaan. Nehän eivät millään tavalla liity Neuvostoliiton/ Venäjän lentokonetyypien alkuperäiseen mallimerkintään… Siis noin yleisesti ottaen.
Kiitos Tero ja Ari kommenteista.