Todella hienosti onnistuit Suomi PE-2:n rakentamisessa ja hatunnosto sille että lähdit tekemään nuo monet muutostyöt jota Zvezdan malli edellytti. Itse rakensin saman sarjan aikomuksena tehdä myös Suomi versio, mutta törmäsin samaan ongelmaan kuin sinä ettei tästä sarjasta suoraan saa sen paremmin PE-2:sta kuin PE-3:stakaan. Itse nostin kädet pystyyn ja tein sitten itänaapurin version. Sama kokemus kuitenkin itse sarjasta, että todella laadukas osien detaljoinnin kuin sopivuudenkin suhteen.
Näitä Suomi PE-2:a näkee todellakin harvoin, johtuen siitä että ilman konversioita sitä ei voi rakentaa Zvezdan lisäksi kuin kammottavasta MPM:n sarjasta ( jos siitäkään? ).
Kaikkiaan siis tyylikäs siististi tehty malli jossa säistämisetkin hyvin tehtynä ja kuten noista työvaihekuvistakin tulee ilmi, ihan helpolla et päässyt. Hienoa myös runsaat hyvälaatuiset kuvat ja kattava historiikki / rakentamiskertomus.
Etusivu 
Galleria Mallit: lentokoneet 1939–1945
Petljakov PE-2 (m. 1941)
Kansanvihollisen suunnittelema Pekka, PE-212, Immola, heinäkuu -42
1938 PE-2:n suunnittelu annettiin NKVD:n pidättämälle Petljakoville Tupolevin suunnittelutoimistosta. Spesifikaationa oli suunnitella stratosfäärissä (10 000 – 12 000 m) toimiva pommituskone, joka pystyy torjumaan minkätyyppiset hyvänsä viholliskoneet. Nämä spesifikaatiot vaativat todella uudentyyppistä teknologia, esim. paineistettua ohjaamoa, sähköisesti toimivia hallintalaitteita ja suunnitelmissa oli jopa kauko-ohjattava taakse alas ampuva konekivääri. ”Satanen” valmistui vastaten annettuja spesifikaatiota, mutta valtionjohto oli tässä vaiheessa innostunut Luftwaffen uusista opeista ja vaati koneen muuttamista ns. monitoimipommittajaksi, jossa olisi paljon suurempi pommikuorma ja laajempi toimintakorkeus. Tämäkin malli valmistui, mutta saman tien keväällä -40 spesifikaatiot muutettiin stukamaiseksi syöksypommittajaksi (PB-100). Tässä yhteydessä paineohjaamosta luovuttiin, ohjaamojärjestelytkin muuttuivat, siipien alle tuli syöksyjarrut ja nokkaan tähystäjäikkunat. PE-2 oli syntynyt kesällä -40 ja pian syrjäytti SB-pommikoneen ollen parin vuoden päästä Neuvostoliiton yleisin ja tärkein rintamapommittaja.
Historiastansa johtuen koneesta tuli raskas, ja Klimovin M-105 moottorit vaativat pitkän kiitoradan lentoon nousua varten. PE-2 oli nopeudeltaan Messerschmitt Bf 109 E:n veroinen. Kone oli ilmeisen haasteellinen lennettävä (venäläisillekin), tekstikyltit venäjäksi eikä huolto- tai käyttöohjeita tietenkään ollut (taisipa jokunen vipu toimiakin päinvastaiseen suuntaan kuin muissa koneissa). Polttoainetankkien pienuudesta johtuen lentoaika oli suhteellisen lyhyt (2,5 tuntia, 1100 – 1300 km). Kiitoradan pöly myöskin söi nopeasti moottorit väljiksi, ja koneiden rullaus lähtöpaikalle kiellettiin eikä koneita voinut käytää rintamalentokentillä. Nopeudesta johtuen konetta ei voinut käyttää muiden pommittajien kanssa sekamuodostelmassa. Pekkoja käytettiinkin lähinnä valokuvaustiedustelussa, ja mukana oli aina muutama pommi häirintäpommituksia varten. Pekoille annetut valokuvauslennot olivat yleensä kaukana rintamalinjojen takana. Nämä lennot olivat lyhyestä toiminta-ajasta johtuen haasteellisiksi, mutta lentonopeus ja irtaantumisen mahdollisuus pystysyöksyllä koettiin elintärkeiksi eduiksi.
PE-kakkosen aseistuksena oli ohjaajalla oikeassa rungossa 12,7 mm UBT Berezina-konekivääri ja vasemmassa rungossa 7,62 mm ŠKAS-konekivääri, tähystäjällä 7,62 mm ŠKAS-konekivääri etutornissa ja radistilla oli 12,7 mm Berezina-konekivääri pohjaluukussa (ja ns liikkuva 7,62 mm ŠKAS-konekivääri, jota voitiin käyttää keskirungon ampumaikkunoista, mutta tätä konekivääriä ei koskaan käytetty ja ampuma-aukot tehtiin yhtenäisiksi ikkunoiksi). Normaali pommikuorma oli 600 kg (max 1000 kg). Ripustimet olivat suomalaiset RMS-malliset, ja Suomessa käytettiin ulkopuolisissa ripustimissa Tolfvanin 250 kg:n ja kuilussa sekä moottorikehtojen takaosissa 50 kg:n pommeja.
PE-212 oli kone, jota käytettiin runsaasti konetyypin ominaisuuksien kartoittamiseen, ml syöksypommituskoulutus (vaikkakaan PE-kakkosia ei Suomessa koskaan käytetty syöksypommittajina). Lentotunteja ei kuitenkaan ehtinyt kertymään kovin paljon, kun kone ammuttiin alas helmikuussa -43 jo toisella sotalennollaan.
Zvezdan rakennussarja on tekniseltä laadultaan ja yksityiskohdiltaan varmaan paras, mitä olen rakentanut. Muovi oli sopivan kovaa, osissa oli paljon yksityiskohtia, valujälki siisti, ei juurikaan purseita korjattavaksi, ja osat napsahtelivat toisiinsa välillä kuin olisi legoja kasannut. Avuiksi olin hankkinut Eduardin fotoetsisarjan (73689), joka vielä entisestään paransi ohjaamon ja pommikuilun vaikutelmaa. Lisäksi olin ostanut Koran resiiniset konversiosetit ja siirtokuvasetin (DEC72144); 250 kg:n pommisarjan (KORS72102, joka on ollut jo puolitoista kuukautta postimatkallaan). Lasipintojen maskeeraukseen hankin Eduardin maskit (mutta jäivät lopulta käyttämättä).
Mallin lähes kasattuani totesin, että Zvezdan PE-2 ei ole sellaisenaan suomalaiseksi soveltuva vaan on ns. 110-sarjan PE-2FT, jossa tähystäjällä oli Berezinalla varustettu konekivääritorni ja keulan lasituskin kovinkin erilainen. Enpä löytänyt yhtään kuvaa suomalaisista PE-kakkosista, joissa koneen nokka ja ohjaamolasitus olisi ollut Zvezdan kaltainen, ja konversio PE-3:ksi olisi ollut vielä haastavampi. Niinpä ostin Unimodelin Suomi-version (UNIM102) ja vaihdoin keulan, ohjaamokuomun ja pakoputket oikeiksi ja samalla tein rungon takaosaan suomalaisten käyttämät yläikkunat. Unimodelin lasiosat olivat huonokuntoiset ja rujot eivätkä muodoiltaan ihan vastanneet Zvezdan mittoja, mutta erilaisilla vippaskonsteilla istutukset menivät kohdalleen (mutta läpinäkyvyyttä ei saanut millään parannettua). Koran konversio-osista käytin lopulta vain PE-212:n radiosuuntima-antennin ja kamerat.
Kitbashingin ohella metritavarasta rakennettavaksi tuli aika vähän: ohjaajan konekiväärin tähtäimen heijastin, keskirungon sivuikkunat, keskipommikuilun ja moottorikehtojen pommikuilujen luukut, keskirungon bensiinitankin yläosa, rungon sisäpuoliset ja moottorikehtojen pommiripustimet ja pakoputkien ylösviennit.
Sisäpinnat Hataka Interior Grey-Green (HTK-A025) tai Testors/ModelMasters Lichtgrau (2077); sotamaalauksen musta Testors/ModelMasters Aircraft Interior (2040), vihreä Mr Hobby Dark Green (H320) ja vaalean sininen Mr Hobby RLM-65 Light Blue (H67); itärintamakeltainen Testors/ModelMasters Insignia Yellow FS-33538 (1708); asemetalli Tamiya Gun Metal (X-10); renkaat Mr Hobby Tire Black (H77); pakoputket Alclad Engine Manifold (ALC-123); pintasilaus Alclad Klear Kote Light Sheen (ALC311).
Lähteet: Jukka Raunio, Lentäjän näkökulma IV (1998); Atso Haapanen, Punatähdestä hakaristiin (2008)
Kaikenlainen kirjallinen palaute olisi valtaisan mieluisaa.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
