Pienoismallit.net

Roush racing #4 JPS Mustang

Pala suomalaista moottoriurheiluhistoriaa

Tilaustyönä tehty, huhtikuussa valmistunut Roush racingin 1990 Trans-Am sarjan putkirunkomusse. Autoa ajoi Robert Lappalainen, joka voitti kauden avanneen Phoenixin GP:n. Revell julkaisi '91 jo tuolloin vanhoilla muoteilla olleen sarjan uudelleen JPS:n mainoksilla., esimerkiksi tämän sarjan muoteissa oli valuvuosi ilmeisesti 1987. Lappalaisen voitto oli omien tietojeni mukainen ensimmäinen suomalaisen voittama ei-F1 GP-kilpailu amerikan mantereella sitten Leo Kinnusen 6h Watkins Glenin voiton 1970.

Vaikka auto ulkoisesti muistuttaakin sarjatuotantomustangia, ei kilpa-autolla ja katuautolla ollut juuri muuta yhteistä kuin nimi ja joitain pisteosia, samoin kuin lähes kaikissamuissakin Trans-Am sarjan autoissa. Moottorina toimi 310-kuutiotuumainen V8, mutta en tiedä onko tällä yhteyttä katuautoihin. Katteet olivat pääasiassa lasikuitua eikä siipiä tai muita radikaaleja aero-osia saanut olla. Autot olivat muutenkin varsin analogisia, esimerkiksi moottori oli kaasutinkäyttöinen edelleen samoin kuin nascarissa.

Revellin sarjan ikä ja sen tuomat haasteet oli tiedossa jo ennen homman aloittamista, mutta silti se yllätti negatiivisesti. Mikään ei ns. sopinut mihinkään eikä referenssimateriaalin puute ainakaan helpottanut asiaa. Suurinpiirtein kaikkea piti vähintään runtata oikeaan paikkaan jos ei muokata. Eivätkä haasteet rajoittuneet pelkästään osiin, dekaalit tuottivat omat murheensa. Ollakseen 30 vuotta vanhoja, ne olivat yhä kumma kyllä käyttökelpoisia, joskin tämän päivän mittapuulla kuin peltiä. Pehmennintä kului lähes pullollinen ja hiustenkuivaimen kanssa reilusti tunteja. Auton tulisi valmiina olla "purettavissa" eli etu- ja takakate irrotettavissa, mutta tämä on käytännössä toiveajattelua. Katteet olivat niin kieroja että ne oli pakko liimata paikalleen jotta olisivat siististi. Oman omitusuutensa katteisiin muodosti muutenkin niiden asennustapa. Kylkien helmat tuli liimata pohjalevyyn, joihin liimattiin kyljet ja katto, joihin taas liimattiin nuo em. etu- ja takakatteet. Aivan mahdoton yhtälö saada kaikki linjaan keskenään ilman liimaa.

Ensimmäisessä korissa tapahtui lakkauksessa jotain täysin käsittämätöntä. Jälki oli kuin kranaattien syömä taistelukenttä. Maalinpoiston päätin myöhemmin tehdä 800-santapaperilla, jonka myötä totesin lakan reagoineen muovinkin kanssa. Onneksi toinen sarja löytyi nopeasti, josta saatiin toinen kori, tällä kertaa eri lakalla ja maaleilla tehtynä. (P.P.:lle varakorista erityisiso kiitos, todennäköisesti pelasti tämän projektin).

Kyseisessä autossahan JPS:n väritys oli nimenomaan keltainen eikä kultainen niinkuin yleensä. Televisiossa keltaisella oli parempi kontrasti kultaan verrattuna ja näkyi paremmin tuon ajan kuvaustekniikalla ja kuvaputkitelkkareilla.

Youtubessa on myös koko kilpailu katsottavissa mikäli joku on niin kiinnostunut. Tämä olikin suurinpiirtein ainoa referenssi mitä pystyin käyttämään, mainosten hieman vaihdellessa kisasta toiseen:
www.youtube.com/watch?v=PbLoH4Smago

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!