Pienoismallit.net

T-34/85 Berlin

Brandenburger Tor

Jo pitemmän aikaa ennen tämän mallin ostoa olin miettinyt Berliinin "heteka-tankkia" mielenkiintoisena rakennuskohteena. Suunnilleen samaan aikaan tämän Ding-Haon mallisarjan kanssa tuli markkinoille useampia 1/35 skaalan paketointeja aiheesta. Tällä hetkellä aihepiiristä onkin oikein hyvin tarjontaa saatavilla, toki osin saman valmistajan eri paketointeina.

Ding-Haon pakkaus oli kattava sisältäen metalliputken, riittävästi etsiosia ja täydelliset sisuskalut moottori+miehistötilat. Sisäpuoliset konversiot jätin melko minimiin vaikka täydet ammusvarastot ym. eivät oikein istu sodan juuri lopettaneeseen tankkiin. Jotain sähköjohtoja vähän lisäilin, muutoin tein sisäviimeistelyn vähän keskinkertaisemmin, sitä kun ei lopulta paljon pääse tirkistelemään. Torni tietysti on irrotettavissa.

Marko Teeriojan talvella tekemässä tutkimuskyselyssä oli aiheena esikuvanmukaisuus rakentamisessa ja lähdekritiikki, joka oli tähänkin malliin nähden ajankohtainen aihe! Ajatuksenani oli suoraviivainen rakentaminen suoraan laatikon ohjeilla ja esikuvana Brandenburgin portin edessä keväällä 1945 kuvatuista vaunuista numero 235. Kuten laatikon kansikin sanoo, kyseessä oli tehtaan 183 tuotantomalli T34/85 vaunusta. Näistä yksilöistä löytyy todella runsaasti aineistoa; mallisarjoja, nettiartikkeleita, omasta hyllystäkin löytyi kirjoja valokuvin ja pari niistä vielä oikein väriprofiilein. Suurpiirteiden lähdeaineistosilmäilyn luonnollisesti alkuun tein, mutta kun kautta linjan yksimielisyys oli sataprosenttinen vaunun alkuperän ja mallin suhteen, painelin sitten reippaasti menemään rakentamisen kanssa asiaa isommin miettimättä.

Jossain vaiheessa aloin ihmettelemään telapyörästön poikkeavuutta lähdekirjoissa esitettyihin, valmistajalle tyypillisimpiin versioihin nähden. Sitä kautta sitten luupin kanssa valokuva-aineistoa tarkastelemaan ja poikkeavuuksia alkoikin löytyä nopeasti lisää. Itse asiassa koko tornin muoto ja tyyppi näytti olevan kuvien perusteella täysin eri, mitä kuvatekstit ym. lähdeaineisto oli kertonut sen olevan. Vahvana epäilyksenä vaunu ei ollut lainkaan 183 tehtaan tuotantoa vaan 112-tehtaan jotain harvinaisempaa variaatiota. Lopputulema oli yllättävä, ottaen huomioon pätevänoloisten lähteiden täysin yhteneväisen "tiedon" asiasta.

Tämän väliselvittelyn johdosta tein joitakin muutoksia malliin, tosin olin sikäli pitkällä rakentamisessa että tornin muotoa en enää mittatarkasti lähtenyt korjaamaan eikä lopputulos siinä mielessä ole mitenkään 100% autenttinen. Näkyvimmät virheet kuitenkin korjasin - muutin tornin saumat erilaiseksi "8-osan" malliin, ja fiksailin valutekstuuria ja kahvojen sijoittelua ym. valokuvia vastaaviin paikkoihin.

Mielenkiintoisille poluille vieneen taustaselvittelypaussin jälkeen viimeistelytyöt sujuivat normaalin kaavan mukaan. Metalliteloja en ole ennen käyttänyt kumma kyllä, nyt tuli sellaisiakin kokeiltua. Kaveriksi vaunulle tuli pieni alusta, muutama figuuri Dragonin "Soviet Tank Riders" paketista ja sekalaista pikkuroipetta vaunun kyytiin. Pintakäsittelyt on lähes pelkästään akryylimaalein tehty, vähän pigmenttejä ja öljyjä lisäten.

Kommentit

Jepjep, V.M. aineistoa. Hienot detaljit sekä sisällä että ulkona ja ennen muuta hyvät kuvat, joista voi mallia jopa arvioida. Katupölyä ja sopivasti roinaa sulauttavat tankin alustaansa. Aika venäläisen näköisiä kavereita, mutta toverit on tovereita.
Tykkään, paljon ykstyiskohtia ja muovi on muuttunut metalliksi uskottavasti. Figuurit piste I:n päälle. Itsellähän on tästä Jargonin paketoima versio työn alla, tai siis krhm… odottelee että joku jatkaisi valmiiksi.
JiiTee 2.5.2020 13:19 Vastaa lainauksella
Telojen kasaus on onnistunut ihan hyvin ensimmäisiksi metalliteloiksi.
Itselläni ei tällä hetkellä riittäisi kyky tehdä tuolla detaljointitasolla,
kuten nuo johdot tornin sisällä. Ehkä sitten joskus.
Vaikka tässä ei ole tehty tankkia enimmäkseen scratchsinä, vaan detalji-osat
tulevat mukana paketissa, niin detaljien käyttäminen malliin on hyvin tehty.
Figuurien sipulisäkki ja laukut näyttävät kuvissa ehkä liian tumman keltaisilta?
Tuon kivääri-figuurin kiväärin puun syyt on tehty mainiosti.
Dioraaman alustasta en osaa sanoa muuta kuin, että se on toteutettu hyvin,
siihen voisi lisätä esimerkiksi nimikyltin.
Kiitos kommenteista Esa, Tomi, jiitee. Pienen piston tunnen kun olen itse aika laiskasti viime aikoina kommentoinut muiden malleja (vaikka käynkin säännöllisesti katsomassa), on aina mukava saada palautetta.
Vaunun sain tällä kertaa kuitenkin aika nopeasti valmiiksi, ei mennyt kuin vuosi tai vähän reilu heheh. Eli omalla aikajanalla nopeasti. Että tuota Tonin kertomaa tyypillistä tilannetta ei tällä kertaa päässyt syntymään, jotenkin tähän löytyi helposti sellainen hyvä "flow". Voimia sinnekin suunnalle loppuunsaattamisen kanssa..

Vaunu itsessään valmistui jo joskus viime vuonna, mutta jotenkin omaan silmään tuntuu aina lopussa että ilman alustaa jäävät vähän keskeneräisiksi, niinpä projekti sitten jatkui vielä vähän figuuri ja yleisroina-puolelle. Kiveys on MiniArtin valmislaatta joka kaapissa pyöri. En ollut siihen alussa ihan tyytyväinen enkä oikein nyt lopussakaan. Tuo pitkulainen kivi on jotenkin vähän hassu minusta katukiveystyypiksi, ei mitenkään kovin tyypillinen. Figuureista sen verran, että päät on parille hahmolle korvattu sarjan ulkopuolelta ja modifioinnissa käytin Green Stuffia massana. Niiden maalauksissa en tavoitellut mitään tiettyjä oikeita sävyjä vaan vedin enemmänkin hatusta tällä kertaa ja koitin hakea jotain varianssia hahmojen välille.
Vaikuttavaa jälkeä, enkä yhtään ihmettele, että tuohon on aikaa uponnut! Vaikuttavat sisätilat, malli on ilmeisesti on ihan ok. Ding Hao on minulle tuntematon merkki, hyvä nähdä hyvin kasattuna. Vaunun torni näyttää malliltaan vähän korkealta, mutta voi olla kuvakulmakysymys. Kuvat muuten ovat kattavia, kiitos siitä - muutakin kuin lintuperspektiiviä. Näissä Berliinin-vaunuissa reipas vanhenus on paikallaan, valokuvissa näkyy aika kolhiintuneita vaunuja. Mietin vähän, olisivatko liikkeessä olleen vaunun telat noin ruosteessa? Tykkään kovasti noiden lisäverkkojen toteutuksesta. - Kiveys on tosiaan aika erikoista kuviota, mutta aidon näköisesti olet alustankin käsitellyt.
En nyt aivan varmaksi muista sanoa, mutta minusta tornin korkeus itsessään tuntui olevan melko oikea. Huomasin nyt kuvia katsoessani että muutamassa torni ei ole aivan paikallaan, se kun välillä oli irti kuvien ottamiseksi niin näemmä parissa kuvassa ei ole ollut ihan sokkelissaan.. pitäisi päivittää varmaan kuvia.

Sen sijaan tornin mittasuhteet muutoin ja malli olivat väärät. Jos joku samaa aihetta vielä vääntää, niin melko pätevän oloinen konversiosarja olisi olemassa joka tähän sopisi: DefModels "Alternative turret 8-part mold type for Academy factory 112 set". Itse tosiaan en lähtenyt enää korvaamaan, kun sisuskalut oli jo olemassa ja päädyin vain fiksailemaan osittain visuaalisesti näkyviä virheitä.