Hieno aihevalinta! Tästä konetyypistä ei taida saitilla olla yhtään aiempaa yksilöä missään skaalassa. Jos tästä löytyisi mallisarja 1/72 skaalassa, hommaisin sen välittömästi.
Miniskaalan hyvin tehtyjä malleja tulee mielestäni aina arvostaa ja tämä on mielestäni ehdottomasti yksi sellainen. Tällaisen tekeminen ei nakkisormelta onnistu. Mallisarja on ilmeisen haasteellinen. Tehdyt korjaukset, modaukset ja lisäskrätsi lisää mallin arvostusta ainakin minun silmissä. Onko malli täysin esikuvanmukainen, niin siihen en pysty ottamaan tässä nyt kantaa, koska kaikki referenssimateriaalini ovat remontin vuoksi väistötilavarastossa.
Etusivu 
Galleria Mallit: lentokoneet 1939–1945
Fokker F.VIIa
Myrkkypurkki FE-2, huhtikuu -42 (Immola)
Tanskan Punainen Risti lahjoitti varsin loppuunajetun (valmistettu 1927 ja takana jo 4381 lentotuntia) Fokker F.VIIa-koneen (c/n 4990) Suomen Punaiselle Ristille loppuvuodesta -41. F.VII/1m-koneessa oli kahden hengen miehistö ja mahdollisuus kahdeksan matkustajan kuljettamiseen. Vastaanoton jälkeen Valtion lentokonetehdas asensi matkustamoon telineet 4 sairaspaarin kuljettamiseksi. Vaikka kone oli Suomen Punaisen Ristin kirjoissa (ja SPR:n symboli oli koneen kyljessä läpi palveluvuosien), konetta käytti Ilmavoimien Lentolaivue 46. Kone sai kutsumanimekseen ”Myrkkypurkki”. Sillä lennettiin Suomessa vain noin 100 lentotuntia (viimeinen lento kesällä -43). Suomella näitä koneita oli vain yksi kappale (triviaa: FE-1 viittaa kaksimoottoriseen matkustajakoneeseen Fokker F.VIII, joka tuhoutui Latvan lähistöllä 1941).
FE-2 oli huolto- ja sairaankuljetuksen lisäksi yllättävästi mukana sotilaallisissa operaatioissa (kaukopartioiden rajantakaisessa huollossa). Kone oli ilmeisen helppo lentää, vaikkakin moottori- ym viat tyypillisesti pitivät konetta maassa pitkiä aikoja ja siten käyttövarmuus oli heikko. Moottorina oli Jupiter VII (480 hv), joka kuljetti tätä 3500 kg:n painoista konetta max 160 km/t, mutta ei esimerkiksi kovaan vastatuuleen. Teoreettinen toimintamatka oli 895 km; pisin lento oli ltm Rantalan Äänisjärveltä (nyk. Petroskoi) lentämä 4-tunnin kaukopartion huoltolento. Talvella koneen ilmaan saaminen suksillakaan ei onnistunut kuin suhteellisen niukassa lumessa. Kone oli käyttövuosiensa ajan ulkosäilytyksessä, mikä pikkuhiljaa tuhosi mm. siipien rakenteet ja siten johti lopulta romutuspäätökseen.
AZ Modelin pakkaus sisälsi valurungossa olevat koneen rungot, siivet yms, pienehkön fotoetsilevyn, muovikalvo ohjaamon ja matkustajatilan lasituksille, resiiniset laskutelineiden varret ja moottorin sekä siirtokuvat kolmelle erimaalaiselle versiolle. Valmistajan perinteen mukaisesti nämä osat eivät juurikaan olleet valmiit sellaisenaan:
- Rungonpuolikkaita oli kahteen runkoon, enkä vieläkään tiedä, mitä eroa runkopareilla on. Kummastakaan ei tule F.VIIa-runkoa, vaan molemmissa rungoissa on selkäpuolella notkelma, rungon sivujen ulkopinnoilla kulkee pitkittäissuuntaisesti ikään kuin kakkos-neloset, ja keula on liian pitkä ja suippo.
- Siipi on yhdessä osassa, mutta liian pitkä (lienee 3m-versiosta), ja pinta on ruudutettu syvillä paneeliurilla; siiven alapinnan kiinnityskohta laskutelineille on varsin satunnainen, epäsymmetrinen oikean ja vasemman puolen suhteen ja kaikki kohdat liian kaukana rungosta (nämä huomasin luonnollisestikin vasta varsin myöhäisessä vaiheessa).
- Renkaat näyttävät kovin paksuilta ja vaatisivat trimmausta.
- Potkureita on kaksi kolmen potkurin settia (kaksi- ja kolmilapaisena); kaikkien potkureiden lavat ovat liian lyhyet (ilmeisesti 3m-koneen potkurit).
- Kaikki valut (ml resiiniosat) ovat huonolaatuisia ja yksityiskohdat näkyvät tyypillisesti vain osittain. Huonolaatuinen valu ja vahvat valupurseet laskutelineissä ja potkureissa ovat ongelma tässä mittakaavassa, koska niiden poistaminen olisi tuhonnut koko osan pysymisen muodossaan.
- Siirtokuvien suomalaisten kansallisuustunnusten sininen on omituisen hailakka, ja konetunnuksen kirjaintyyppi ja koko ovat väärät.
- Ohjaamon tuulilasi on väärän mallinen eikä ainakaan F.VII-koneesta.
Dremelöin rungonpuolikkaat ohueksi ikkunoiden kohdalta ja asensin sisäpinnalle runkokehikkoa mallaavat PS-pätkät. Rungonpuoliskojen toisiinsa liimaamisen jälkeen sahasin koneen nokasta muutaman millin pois, muotoilin nokan profiilin PS-levyllä ja kitillä oikeanmuotoiseksi, oikaisin kitillä rungon selkänotkelman ja hioin sivuseinät sileiksi. Samalla poistin 3m-versioon liittyviä reikiä rungosta. Lyhensin siipien kärkivälin vastaamaan oikeaa (vajaa 1 cm pois molemmista päistä) ja palautin hiomalla siipien profiilin; samalla hioin asemaruutukaavan pois. Irrotin korkeusvakaajat ja liimasin ne lepoasentoonsa. Jatkoin muutamalla millillä kaksilapaisia potkureita ja hioin lavat ohuemmiksi ja muotoonsa (profiili ei ihan mennyt nappiin, mutta muovi oli sen verran pehmeää, ettei liimasauma enempää sietänyt). Rungon moottorisuojan paneeliurat pystyin kaivertamaan saatavilla olleiden kuvien perusteella, mutta koneen pohjassa jossakin olevan varauloskäytävän jätin mallaamatta. Kuparilevylamelleista tein sukset (mitat samat kuin oikeissa Martinsaikkari-suksissa, perustuen pienoismallit.net-foorumin keskusteluun – kiitos Antti!) ja niiden rigaukset Mig Rigging 0.02 ja 0.03 mm langoilla. PS-putkesta ja kitistä syntyivät kolmen yläpuolisten sylinterien katteet. Siiven yläpinnan etureunassa referenssikuvissa näkyy jonkinlaiset litteät kolmiot, jotka sinne mallasin, vaikka niiden funktio ja oikea muoto onkin minulle epäselvä (olisivatko yhteydessä ohjaamon päällä siivessä oleviin öljy- ja polttoainesäiliöihin). Koneen nokkaan mallasin molemmin puolin kuparilevystä ja putkesta korkeus- ja sivuvakaajien lähdöt. Muovista ja palasta kuparilevyä tein nopeusmittaukseen käytetyn pikkupropelin (Suomessa se siirrettiin rungon vasemmalta sivulta pohjaan, mutta kiinnitystuki oli jätetty runkoon, minkä myös mallasin tekemäni pitot-suppilon yläpuolelle). Laitoin pohjaan myös kuvissa näkyvän mittausanturan. Kontrollitasoihin tein kuvien mukaiset pitkähköt vipuvarret levytetystä injektioneulasta. Korkeus- ja sivuvakaajien kaapelit kulkivat koneen ulkopinnassa, ja vedin ne 0.02 mm Mig Rigging-langalla ja mallinsin holkkeja liimatipoilla. FE-2 -konetunnukset tein itse siirtokalvolle ja maatunnuksina käytin Techmodin arkilta poimittuja maatunnuksia. Eri vahvuisista lyijylangoista tein pakokaasujen keräysrinkulan moottorin etupuolelle (ei sylinterien taakse niin kuin AZ Model ehdottaa), kuten myös siihen tulevat pakosarjat sylintereistä ja siitä lähtevät varsinaiset pakoputket (ja pakoputkien päät avattu, joskin tuskin edes näkyvät kuvissa). Tuulilasin kasasin osissa käyttäen sarjan mukana tullutta ”tuulilasia” ja olanyliheittimen kalvoa. Matkustamon ja käyntioven ikkunat tein sarjan tarjoamista muoveista, jotka kiinnitin paikoilleen ulkokautta. Näiden naarmuisten kalvojen kirkastamiseksi käytin AK Interactive Glass Coatia, mikä ei onnistunut ollenkaan vaan kuivui epätasaisiksi juosteiksi. Lopuksi lasiosien raamitukset maalatulla teipillä ja purjehdusvalot PS-pätkistä.
FE-2 oli tuolloin huhtikuussa vielä yksinkertaisesti valkoinen. Kuvista näki, kuinka säät ja tekniset viat olivat jo kovasti maalipintaa koitelleet, joten mallista muodostui valkoisen maalipinnan vanhentamisharjoitus. Valkoinen on Migin Satin White (MIG-047), jota vanhensin Abteilungin Faded Whitella (ABT165) ja Smokella (ABT005). Hopea ja keltainen on Model Mastersin (Testors) Flat Aluminum ja Insignia Yellow, sukset ja moottori Alcladin Stainless Steel (ALC-115).
Lähteet: Pertti Mannisen kirjoitus Suomen ilmailuhistoriallisessa lehdessä (2/2007); Ilmavoimien julkaisu talvi-, jatko- ja Lapin sodan lentokonetyypeistä; Rob Hamannin kasauskatsaus
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
