Pienoismallit.net

Tykkibarkassi

Takilointia 1

Kun Augustin Ehrensvärd ja Fredrik af Chapman 1760-luvulla alkoivat kehittää uusia alustyyppejä, heidän pyrkimyksenään oli aikaansaada sellainen saaristolaivasto, jonka kaikki alukset olisivat voimakkaasti aseistetut ja kykenisivät liikkumaan toiminta-alueellaan sekä purjeita käyttäen että soutamalla.
Ajateltu toiminta-alue oli nimenomaan Suomenlahden sekä Tukholman ja Suomen välinen saaristo. Purjehtiminen saaristossa (myös sisävesillä ) on kokolailla erilaista kuin avomeripurjehdus. Avomerellä normaali alustyyppi oli raakapurjealus, jolla purjehdittiin lähinnä avotuulia ja valittiin reitit tuulen suunnan mukaan. Saaristossa saaret, kapeikot, matalikot, karikot, yms. vaikuttivat reitin valintaan. Lisäksi tuulen suunta ”heitteli” runsaasti maaston läheisyyden takia. Usein oli pakko luovia ja muuttaa nopeastikin halssia. Lisäksi aluksen syväyksen oli oltava mahdollisimman pieni matalakulkuisten vesien takia. Tämän takia saaristossa purjehdittaessa tarvittiin pitkittäispurjetakiloita. Malli haettiin alkuvaiheessa Välimereltä: ns. latinalaispurje, jossa purje kiinnittyi pitkään pitkittäiseen pirkkelipuomiin. Chapman kehitti tästä maston kohdalta halkaistun purjeen, joka helpotti halssin vaihdoksia. Kuitenkin saaristoristeilijöissä raskaat pirkkelit koettiin hankalaksi käyttää ja risteilijöitä muutettiin kuunerteiksi ( etumasto raakapurjeille ja perämastoon kahvelipurje ). Myöhemmin valmistuvissa saaristoristeilijöissä raakapurjetakila tuli vallitsevaksi. Saaristoristeilijät pystyivät matalan syväyksensä ja soutukelpoisuutensa vuoksi toimimaan saaristoväylillä, mutta niiden purjehdusominaisuudet eivät kunnolla riittäneet avomerelle ja ne olivat kovin raskaita soudettavaksikin. Sen sijaan niiden tulivoima oli huomattava verrattuna esim. kaleereihin. Ne muodostivatkin laivaston keskustan ja ne ankkuroitiin taistelutilanteessa keskustan perustulikannaksi. Liike oli uuden strategian mukaan tärkeätä, ja sitä edustivat 1770-luvulta alkaen uudet pienalustyypit tykkipurret, -jollat ja –barkassit. Ne muodostivat laivaston sivustat, joiden avulla voitiin koukata ja kiertää. Lisäksi niiden avulla voitiin paremmin tukea maa-armeijan toimintaa – olihan kysymyksessä armeijan laivasto. Nämä pienalukset takiloitiin nimenomaan pitkittäispurjetakiloilla: loggerttitakilalla, sprii- eli varpapurjetakilalla tai kahvelipurjetakilalla. Yksi tärkeä syy tuohon takilointiin oli myös se, että takila täytyi pystyä laskemaan alas nopeasti, jotta alusta voitiin tehokkaasti soutaa ja käyttää tykkejä. Nämä uudet alustyypit liitettiin Viaporin eskaaderiin 1770-luvun loppupuolella Augustin Ehrensvärdin seuraajan Henrik af Trollen toimesta. Af Trolle työskenteli kiinteässä yhteistyössä F.H. af Chapmanin kanssa uusien alusmallien luomisessa. Trollen työtä jatkoi sitten Mikael Anckarsvärd, joka loi saaristolaivastolle tuon edellä mainitun taktiikan. Tykkibarkassien tärkeimmät tehtävät lienevät olleet tiedustelu ja taistelutilanteessa komentojen ja ohjeiden välitys johdolta laivaston eri osille.

Mallintamani tykkibarkassin takilatyyppi oli kahvelikuunari. Useimmiten kuunareissa oli etumastossa raakapurjeet ja takimmaisessa mastossa kahveli. Tässä suunnitelmassa kuitenkin molemmissa mastoissa oli kahvelipurje ja niitä täydensi keulaharuspurje - klyyvari. Tyypilliset latvapurjeet puuttuivat, koska mastot olivat myös kaadettavissa, jolloin kaatosysteemi poisti tuon mahdollisuuden. Mastot olivat aluksen kokoon nähden melkoisen pitkät: keulamasto 13,3m kannesta mitaten + 1m kannen alla, isomasto 15,4m + 1m (mallissa siis 530mm+40mm ja 615mm+40mm). Keulapuun mitta oli 5,3m (mallissa 210mm).
Tässä kohtaa on syytä todeta, että päätelmät takilasta, purjehdusominaisuuksista ja monet takilaratkaisut ovat eläkeläistelakan omia ratkaisuja johtuen siitä, että varsinaisia purjehduskuvauksia ei ole löytynyt. Chapmanin piirustuksissa ja aikalaismallissa kyllä on takilan ja purjeiden koot ja osat, muttei yksityiskohtaisia ratkaisuja. Monet päätelmät perustuvatkin Johan Tietrich Schoultzin maalaamiin ja piirtämiin aikalaiskuviin, joissa niissäkin vain harvoissa tykkibarkasseja esiintyy, sekä eläkeläistelakan omiin purjehduskokemuksiin.
Mastojen kaatosysteemi kyllä toimii hienosti, mutta sitä käytettiin todennäköisesti silloin, kun venettä hinattiin isompien alusten toimesta ylitettäessä aavempia vesialueita tai telakoinnin yhteydessä. Kaadettujen mastojen ”peränylitys” oli 8,5m, joten käänteleminen esim. isossa alusjoukossa oli ongelmallista. Kanuunalla ammuttaessa mastot olivat pystyssä ja purjeet jiikattuna tai tyynellä jopa ylhäällä (esim. Schoultz: Rosersberg 6, Hankoniemi 17.10.1788). Laitoin oheen kuvan kaadetuista mastoista. Mastojen pituudesta johtuen kahvelipurjeiden muoto oli suhteellisen kapea, mutta korkea. Tällä korvattiin latvapurjeet ja helpotettiin purjeiden käyttöä, mutta hieman ”ylirikatun” aluksen hallinta vaati todella kokenutta purjehdusmiehistöä. Palataan tähänkin, kun purjeet valmistuvat.

Keulapuu ja mastot valmistuivat mäntypyörölistasta – keulapuu ja etumasto 8mm, isomasto 10mm. Kavennushionta tapahtui koulun pajan isolla pöytänauhakoneella.
Keulapuun kärkiosa koukkuineen muotoutui guatambu-puusta. Tuon koukun tarkoitus on olla sopiva keulan sisäpuolelle silloin, kun puksprööti on vedetty sisälle. Se piti tuon puun paikoillaan kannella. Keulapuun sisempi pää loveutui mastonjalkahahloon ja lisäksi sen läpi kulkee rautatappi kanteen, ettei keulapuu liikkunut sivusuunnassa. Puksprööti kiinnittyi myös ”keulakäköseen” sidoksella, jonka täytyi olla irrotettava. Tein sitä varten käkösen sisäpuolelle knaapin, johon side kiinnittyi. (Kaikki knaapit, plokit ja jumprut pois lukien vanttijumprut valmistuivat puksipuusta.) Keulapuun kärkiosasta viistoon melkein kölipuun vesilinjaan tuli jumprutaljalla kiristettävä vesiharus eli ”vatustaaki”. Kärkiosaan kiinnittyi myös kaksoisploki, jonka kautta kulkee etuharus/etumaston kaatoköysi sekä klyyvarin falli (nostin). Etuharus/kaatoköysi kiinnittyy keulapuussa olevaan knaapiin.
Kun mastot olivat kavennushiottu, niihin täytyi tehdä paksunnokset, joiden varaan vantit ja plokit kiinnittyivät. Niitä tuli 2 kpl kumpaankin mastoon ja lisäksi kiiloilla lisäpaikat kumpaankin. Ne muotoutuivat listan pätkistä liimaamalla ja hiomalla. Mastojen huippuihin tuli puksipuunupit, joissa on lippunaruille reiät. Kun mastot olivat valmiit ja tervattu, ne saranoitiin mastonjalkahahloihin siten, että 40mm jäi kannen alle. Sarana on kiinni jalan takaosassa ja mastossa on saranapanta, johon yhdistyy tulevan puomin saranalevy. Nämä osaset leikkasin ja taivuttelin 1mm:n pellistä – kiinnitys epoksilla ja messinkinauloilla (paitsi mastoon ei nauloja). Saranatappi tuli 1mm:n langasta. Tämä rakenne siksi, että mastoon ei voinut porata reikiä kestävyyden takia, koska kannen alla oleva maston osa ”törmäsi” palkkiin, joka esti maston kaatumisen eteenpäin ja korvasi näin peräharusta. Mastojen harukset toimivat myös niiden kaatoköysinä. Etumaston harus lähtee keulapuun tyven knaapista ja kulkee keulapuun kärjen plokin kautta etumaston alimpaan paksunnokseen. Isomaston harus lähtee etumaston paksunnoksesta ja kulkee plokin, joka on kiinni isomaston paksunnosten välissä olevassa kiilassa, kautta mastonjalan knaapiin. Kuten jo aikaisemmin on mainittu kummallakin mastolla on 6 vanttia – kolme kummallakin puolella. Keulanpuoleiset vantit kiristyivät jumpruilla ja takimmaiset kiristyivät pitkällä taljalla. Takimmaisten taljojen pituus johtuu siitä, että niitä käytettiin mastoa nostettaessa tai laskettaessa sivuttaistukena. Toinen merkitys hieman takaviistoilla taljavanteilla oli se, että niillä saatiin kiristettyä mastoon pieni jännite, joka ehkäisi maston ”pumppaamisen” (edestakaisen liikkeen) purjehdittaessa. Yläpäästään vantit kiinnittyivät mastojen alempaan paksunnokseen sidoksella varmistetulla lenkillä. Mallin harukset ja vantit ovat n. 1,5mm vahvuista petsillä värjättyä puuvillalankaa. Sidokset ovat ohutta petsillä värjättyä kalastajanlankaa. Liimana käytin Loctiten Superglue:ta, jossa on sivellin. Jotta mastot tulivat suoraan, tein jumpruihin ensin rautalangasta yhtä pitkät pannat, jolloin myös kiristysväli tuli samanlaiseksi joka vantilla. Taljat vaativat plokit ja tietenkin myös kiinnitysknaapit samoin kaikki muutkin köydet. Äkkiä laskien erikokoisia ja näköisiä knaapeja tuli tehtyä 28kpl. Erilaisia plokeja tuli tehtyä 23kpl ja vielä puuttuu purjeisiin kiinnittyvät.
Purjeiden alaliesmojen puomit tein 6mm pyöröstä hioen hieman päistä ohuemmaksi. Puomit kiinnittyivät maston saranan yhteyteen ”koukkusaranalla”. Koukku tuli 1mm:n rautalangasta varmistettuna pelliholkilla, ettei puomi halkea. Puomien skuuttikulman päähän tuli samoin holkilla varmistettu silmukka, johon kiinnittyi puomia kannattava dirkki-köysi, joka puolestaan kulki maston plokin kautta maston tyven knaapiin. Isomaston dirkki on kaksinkertainen talja ja etumaston dirkki vain yksinkertainen. Puomin päähän tuli lisäksi listan pätkät, joissa on reiät purjeen puomiliikin kiristintä varten. Tuo em. köysi tarvitsi myös ohjurit reikineen, koska köysi kiristetään mastolta. Edelleen puomeihin täytyi tehdä kiilat skuuttien köysiä varten. Skuuttitaljat kiinnittyivät puomiin köydellä, joka oli kahdesta kohtaa kiinni. Tämä siitä syystä, että purjeen paine kohdistuu juuri skuuttiin (jalukseen). Tällöin paine jakautui laajemmin eikä puomi katkennut. Skuutit ovat nelinkertaisia taljoja. Isomaston purjeen skuutti kiinnittyy levankiin, jossa on ”topparit” ettei talja sotkeennu mastonkannattajataavetteihin. Skuuttien kolmois- ja kaksoisplokit olivat melkoisen hankalia valmistaa, mutta onnistuivat kiitos puksipuumateriaalin. Kiinnitykset ovat taivutettua 1mm:n rautalankaa.
Purjeen yläosan kahvelipuomit valmistuivat myös 6mm:n pyöröstä; toki täytyi ohennushioa päistä 4 milliin ja keskeltä 5 milliin. Kluu eli mastoon tuleva haarukka tuli tammesta liimaamalla ja hiomalla. Isomaston kahvelin päähän tuli silmukka ja siihen ploki lippuköyttä varten. Kahvelikannattajaköydet ovat myös kahdesta kohtaa kiinni, koska varsinaisen kannattajaköyden luistin pitää voida liukua kiinnitysköyttä pitkin purjeen ollessa eri asennoissa. Kluuhun kiinnittyy myös purjeen/kahvelin falli. Isomaston purjeen, kahvelin ja kahvelinkannattajan falliköysi (nostin) on yksi köysi. Se lähtee maston ylemmästä paksunnoksesta. Kulkee kahvelinkannattajan luistiplokin kautta takaisin mastoplokiin ja siitä alaspäin kahvelin kluussa olevaan plokiin edelleen ylöspäin maston alemmassa paksunnoksessa olevan plokin kautta maston tyveen knaapille. Näin voidaan yhdellä köydellä hoitaa sekä purjeen että kahvelin nosto. Tätä systeemiä käytetään esim. saaristolaisisoveneissä. Etumaston kahvelissa tätä menetelmää ei voinut käyttää johtuen isomaston haruksesta. Purjeen ja kahvelin falli oli erikseen ja kahvelin kannattaja muodostui kahdesta eri köydestä, koska eri halsseilla purjehdittaessa täytyi käyttää aina suojan puoleista köyttä ja pitää toinen löysällä. Purjeen nosto, lasku ja trimmaaminen vaati siten enemmän väkeä. Molemmista kahveleista tuli kummallekin puolelle vielä alasvetäjät kannen knaapeihin. Näistä kaikista hieman enemmän, kunhan purjeet ovat mukana.

Laitoin oheisiin kuviin hieman selitteitä, jotta tuo välillä niin raskas teksti vähän valkenisi. Kuvissa tykit, luukut yms. ei ole paikallaan, koska olivat takiloinnin tiellä. Jaoin takilointia kahteen merkintään, jottei juttu kerralla tulisi ihan mahdottoman pitkäksi :)
No niin sitten tekemään niitä purjeita.

Kommentit

RaimoK 1.3.2020 10:53 Vastaa lainauksella
Siinähän tuli taas aimo annos purjehdustietoa. :)
Numerointi kuvissa auttoi paljon hahmotuksessa.

Millaisia köydenpaksuuksia käytit tässä?
Hienolta näyttää, kuvissa olevat selitteet auttavat ymmärtämään takilointia ja teksti niiden käyttötarvetta.
Noin puolet tästä takilointi sanastosta on itsellä hieman hakusessa mutta opetellaan köysi kerrallaan. Eilen kävin kirjastosta lainaamassa teoksen josta on apua. Onneksi tuli aloitettua näillä viikinkialuksilla jotka ovat yksinkertaisia, vain yksi masto ja yksi purje.
RaimoK kirjoitti:
Millaisia köydenpaksuuksia käytit tässä?
Kiitos kommentista!
Nuo harukset ja vantit ovat n. 1,5mm puuvillalankaa ( artesaani vaimon varastoista ) eli olisi todellisuudessa n. 37mm. Muut ovat n. 1mm kalastajanlankaa eli 25mm todellisuudessa. Tosin langat hieman kutistuvat värjätessä, joten todellisuus on hieman ohuempi.
Kiitos kommentista Esko!
Netiltä löytyy myös mukavasti tietoa. Esim. täältä löytyy sanastoa tosi paljon:
www.espoonkipparit.fi/tietoa/merislangia
Hyvin etenee,tuo takilointi onkin laivamallin paras osa ja mitä hurjempi sen parempi ja siinä on se hyvä puoli että, jos virheitä tulee ne on helpompi korjata kuin esm kiinteätä rakennetta,vai mitä mieltä?. meillä on kanssa tuo purjeoperaatio käynnissä,puolet puuttuu kolmekymmentäneljästä.Meillä tuo tykkisluuppi on sitten Suomenlinnassa näytillä 16-17.5.2020 ja pääsee veteen Ison Dianan viereen.Tervetuloa merihenkiseen telakka tapahtumaan, sinne on vapaa pääsy.😀🇫🇮
Kiitos kommentista Anne ja Marko
Vaikka tämäkin takila vaikuttaa yksinkertaiselta, siinä on Chapmanin tyyliin monta erityispiirrettä jopa aika outoa. Kyllä saa moneen kertaan miettiä, kokeilla ja muuttaa. Ihan niinkuin kirjoitit, takilaa sentään on suhteellisen helppo muutella ja rakentaa uudelleen.
Olisi kiva poiketa Suomenlinnassa silloin toukokuussa, jos vain suinkin ehdin. Olisihan hieno nähdä sluupit vierekkäin.