Shelby GT-350 1967
Chevellen sain kasaan, jäljellä kolme keskeneräistä "markettimallia". Seuraavana vuorossa tämä Shelby, jonka kasausta olen aikoinaan aloittanut. Ikävä kyllä. Satunnaisia maalipisaroita siellä täällä, ilman mitään logiikkaa tai järkeä. Eli purkuhommiksi meni.
Tähän asti tapahtunutta: Koppa maalattu Mastonin CarColor peruspunaisella, sävy ei ehkä ihan Shelbyn oma ole. Mutta punaisempi kuin nuo valkeat vauhtiraidat. Ikkunalistat, tuulilasinpyyhkijät ja takavalojen kehykset foilattu (eka kerta siinä hommassa, suht tyytyväinen lopputulokseen). Koppa myös lakattu. Kojelaudan pesin tänään maaleista (oli sama kiiltävä musta kuin Chevellenkin kojelaudassa). Moottori on maalattu ja vähän sotkettu, samoin alusta ja konehuone on maalattu mattamustalla ja kuivasivelty jollain metallisävyllä, että olisi vähän elävämmän näköinen.
Jatkoa seuraa, toivottavasti mahdollisimman pian.
Maanantai 8.10.
Moottori alkaa olla loppusilausta vailla. Olen vielä kahden vaiheilla, laitanko tulpanjohtoja vai en. Jos löydän jostain sopivaa materiaalia, niin saatanhan nuo askarrellakin. Pakosarjat vois maalailla huomenissa.
Varsinaisesta kopasta sen verran lisäinfoa, että konepellin ja kaikki kylkien ilmanottoaukot (4 kpl) olen kaivertanut auki Dremelillä ja pienellä terällä. Puukolla aikani turssasin ja luovutin. Mihinkä sitä nykyihminen joutuis ilman koneita… Jonkunasteisen kompromissiratkaisun jouduin tekemään helman vauhtiraidan kanssa, koska jos olisin laittanut sen oikealle korkeudelle, olisi se jäänyt auttamatta liian lyhyeksi. Joten laskin sitä reilusti alemmas. Ei tuo nyt pahasti silmään pistä. Eikä tuosta kukaan ole vielä huomauttanut ;)
Keskiviikko 10.10.
Yleisön pyynnöstä tulpanjohdot askarreltu. En täysin tyytyväinen toteutukseen ole, mutta nätimpi kuin Chevellessä. Muistettava sekin, että vasta toiset johdot tähän mittakaavaan tehtynä. Pakosarjatkin liimattuna ja maalattuna. Loppuputketkin on kertaalleen maalattu metallivärillä. Ratti on maalattu ja kojelautaakin aloittelin tuossa maalaamaan. Niistä kuvia joku toinen päivä, nyt ei ole vielä paljoa näytettävää.
Sen verran vielä yleistä informaatiota mallista, että jos haluaa "täydellisen" esikuvansa kaltaisen mallin, kannattaa Shelby-raidat maalata. Takavalojen väliinkin pitäisi tulla valkoiset raidat, kuten myös tuulilasin etupuolelle. Takavalojen väliin tulevat decalit eivät olleet sinne päinkään, ja tuulilasin etupuolen peltiin olisi decali pitänyt laittaa tuuletusritilöiden päälle. Mulla ei taito siihen riitä vielä.
Torstai 11.10.
Kojelauta alkaa olla valmis. Renkaatkin kasasin. Jos sitä sais vielä jotain illan mittaan aikaiseksi.
Sarjassamme maalaa ensin ja tarkista sitten. Ylläri pylläri, ei ollutkaan kokonahkapenkit Shelbyssä. Mikä kumma se pistää tarkistamaan asian sen jälkeen kun on jo maalannut? Tuollaista yritin saada aikaiseksi, eihän tuo nyt ihan samalta näytä, mutta ei se kyllä näytä nahkaltakaan :D
Sunnuntai 14.10.
Jonkun verran edistystä sitten viime kerran. Kaikkea en ala nyt luettelemaan, kuvat ja kuvatekstit puhukoot puolestaan. Kuvista puuttuu kuvat alustasta, takapää on kasattu, samoin pakoputken liimailin paikoilleen. Toisen takaiskarin olen onnistunut hävittämään johonkin, täytyy askarrella varmaan uusi.
Kuka aikoo samanlaista sarjaa rakentaa, niin huomatkaa, että ylä- ja alavesiletkujen asentamista ei (minun puusilmien mukaan) neuvota missään vaiheessa. Helpot ne on laittaa, ei siinä mitään, kunhan muistaa vaan että nekin on olemassa.
Tiistai 16.10.
Valmista tuli. Meinas teettää töitä ihan loppuun asti, pakko myöntää.
Mitähän tästä ois kerrottavaa… Eniten töitä oikeastaan teetti se, että olin aloittanut kasaamaan tätä joitakin vuosia sitten. Varsinkin taka-akseliosasto teetti töitä, kun yritin saada liimailtua sitä takaisin paikoilleen. Vähänhän tuo vinoon jäi sittenkin.
Etupuskuri ei istunut mitenkään, eikä se ole vieläkään hyvä. Kiinnitystapit vuolin pois, että ois saanu käännettyä sen vähän parempaan asentoon, mutta ei siitä ollut juurikaan apua. Ja vähän turhan leveältäkin tuo vaikuttaa. Pari milliä vois kaventaa varsin mainiosti, jos nätin haluais.
Tuulilasin yläreunaan maalasin häikäisysuojan (Humbrol 52, sekoittamaton), vai mikä onkaan. Oli ihan pakko kokeilla :D
Bensaputkea yritin vetää tankilta konehuoneeseen saakka. Onhan se siellä, ei siinä mitään. Siinä hommassa tuli vaan ajatuskatkoksia enemmän kuin kyseisessä putkessa on mutkia, joten se nyt menee lievästi sanottuna typerästi. Heti lähdössä painuu äänenvaimentimen alle, ja toisessa päässä ollaankin sitten väärällä puolella moottoria bensapumppuun nähden. Eka ajatus oli kokeilla myös jarruputkien vetoa, ja sen takia vedin bensaputken toiselle puolelle, mutta hylkäsin jarruputkien vedon kun onnistuin katkaisemaan pääsylinterin irti tehostimesta. Ei ois kestäny kuitenkaan putkien liittämistä. Bensaletku on kuorittua antennikaapelia.
Pakoputken päät tein kupariputkesta, kun totesin alkuperäisten putkenpäiden liimaamisen täysin mahdottomaksi hommaksi.
Käden jälki näkyy kieltämättä vielä aika lailla, mutta pittää yrittää parantaa seuraaviin :)
Kuvia löytyy paremmalla resoluutiolla täältä.
ilmeisesti tuossa maskissa on lisävalojen paikat,vai? aika jännän näkönen, en olekkaan tuommosta nähnykkään vielä.
Jaakko Siren kirjoitti:
ilmeisesti tuossa maskissa on lisävalojen paikat,vai? aika jännän näkönen, en olekkaan tuommosta nähnykkään vielä.
Jonkun sortin lisävalothan ne on, vaikka voiko niitä lisävaloiksi sanoa, jos orkkikset ovat :) Eniveis. Samankaltainen ratkaisuhan se on tässä legendaarisemmassa GT-500:ssa, siinä lisävalot ovat vain sijaansa alempana. Liekö ne sitten orkkikset. Paha mennä sanomaan, kun ei ole tullut perehdyttyä juurikaan näihin.
Jossain kuvassa minkä löysin, oli nuo samaiset valot maskin ulkoreunoilla, kuvan nimen mukaan kyseessä olisi ollut GT-500 malli, muuten samannäköinen kuin tämä minun rakennelmani, ekstrana konepellin reunoilla oli louversit.
Komea mustang, itelläki olis lähes vastaavanlainen kasaamattomana.. Jospa tää sun projekti tois innostusta maalien poistoon ja uudelleen maalaukseen :)
Janne Herajärvi kirjoitti:
…innostusta maalien poistoon…
Itsellä kynnys maalien poistoon laski huomattavasti, kun löysin uuden tuttavuuden, eli tämän PineLine Tehopesun. Helpompaa kuin heinänteko, mistä on vielä vähennetty mopolla ajo.
Juu, pitää koittaa löytää sitä jostain, ois nuita nuoruuden "rakennelmia" muutama mitkä vois ehostaa nyt "viisaampana" :)
Itse taisin ostaa Tokmannilta. Samassa hyllyssä missä on autoihin tarkoitetut kemikaalit ja öljyt sun muut kilkkeet.
Juu pitääs käydä kyseisessä liikkeessä joku päivä.. Onko sitä minkä kokoisissa purnukoissa?
4 litran pöntössä itse ostin, saatavilla nähtävästi myös litran astioissa.
Tästä tuoteselosteeseen (.pdf-linkki)
EDIT: Tästä nyt joku varmaan alkaa neuvomaan miten ainetta käsitellään, mutta tuo on melkein jo "janojuomaa" verrattuna kodin putkimieheen. Sitä kun ei tarvinnut paljon jäädä iholle roiskeena, niin jo alko kauhee syyhy ja punotus (kyllä, käytin hanskoja). Tällä PineLinellä olen jättänyt hanskat kokonaan pois, eikä ole kädet moksiskaan. Riippuu tietysti ihotyypistä. Eikä varmasti ole millään muotoa suositeltavaa, mutta kun on tullut noita myrkkyjä pyöriteltyä, niin tainnu jo kädet karaistua sen verran.
Tuota ovat jotkut ohentaneet vedellä, itse kippasin koko purkin muoviseen astiaan mihin olen heittänyt pestävät osat. Eli 100% liuosta käytän itse. Huoletta voi varmasti puoletkin laittaa vettä. Tuolla puhtaalla aineella menee käytännössä vuorokausi, niin on maalit irti, useampikin kerros. Hammasharjalla pyyhkii maalit pois ja sen jälkeen huuhtelee raanan alla. Periaatteessahan se on jo siinä vaiheessa kuivatusta ja uutta maalia vailla, onhan se juuri pesty aika tanakalla pesuaineella, joten rasvaakaan siinä ei pitäisi olla. Itse olen kuitenkin varuilta pessyt vielä uudelleen ja käynyt tarkemmin läpi kaikki osat, ettei jää maalijäämiä mihinkään. Pienet rakoset joutuu jollain tikulla kaivelemaan yleensä puhtaaksi.
Hiton hyvin olet saanut lohkoon ja laatikkoon metallista fiilistä. Väsää vaan ne tulpajohdot, tuo kone näyttää jo nyt niin hyvältä että se kannattaa viimeistellä loppuun saakka.
Kai se täytyy yrittää askarrella jotkut johtimet tuohon. On vaan tässä koneessa nuo tulppien paikat just niin pirullisen hankalassa rakosessa, että suoraan sanottuna hirvittää. Pitää ensin pakosarjat juntata paikoilleen ja kahtoo sitten mistä välistä pääsee yläkuolokohtia tarkistamaan… :D
Moottori on aivan mahtavan hieno. Komee tulee :D:D
Nuo pakosarjat on todella onnistuneet ja tulpanjohdotkin on siististi laitettu :) Kävin hankkimassa sitä pinelineä.. Pitää viikonloppuna testailla, jos se käy näppärästi nii pitää kyllä kaivaa omankin mustangin osat esille… Oikeastaa vain kori siinä vaatii maalin poiston…
Miten teen ton!!! Ite en saa noin tarkasti noita mittariston pikku numeroita tms näkyviin kunnolla.
Kävit sitten kiskomassa moottorin irti oikeasta shelbystä ja huijaat olevan pienoismalli! :P vitsi! Todella hieno ja aidon näköinen! Varsinkin juuri tuo moottori.
Ei tuota tarkkuutta voi muutako hämmästellä… Mite nuo mittarit maalasit? :)
Samuli Kuusinen kirjoitti:
Miten teen ton!!! Ite en saa noin tarkasti noita mittariston pikku numeroita tms näkyviin kunnolla.
Noh, lohdutukseksi, ei se kerralla onnistu multakaan, ja parantamisen varaa on vielä noissakin. Vähän sais olla kirkkaammat värit numeroissa (lisää maalia siis). Tässä kojelaudassa tiputtelin muistaessani mittareiden pohjalle mustaa litkutusväriä mitä mulla on erillisessä purkissa. Kun näytti että alkaa taustat olemaan mustat, niin valkealla maalilla varovasti kuivasivelin (töpöttelin pensselinkärjellä) numeroita sen aikaa, että alkoi numerot näkymään. Ja sen jälkeen taas vähän korjailtiin mustalla maalilla :D
Mutta elämäni toinen mittaristo, mitä olen edes yrittänyt maalata jollain muulla kuin pelkällä mustalla. Ja täysin musta tuokin oli, kun kaivoin mallin kaapista. Eli jouduin pesemään ensin puhtaaksi vanhasta maalista. Siihen nähden olen tyytyväinen. Vielä kun ois jaksanu alumiinifoililla vetää tuon kojelaudan vaakaosan, niin ois tullu nätimpi. Seuraavaan sitten…
EDIT: Tuo mittaristo oli kyllä hyvälaatuinen, joten sekin helpotti todella paljon numeroiden maalailua. Eli numerot oli selkeästi kohollaan, toisin kuin esim. aiemmin rakentamassani Chevellessä. Siinäkin jäi numerot maalaamatta kun ei taito ja mielenkiinto riittänyt.
Kyllä toi sisusta on hyvännäkönen kans, vieläku korjailet maltilla nuo mainitsemasi kohteet nii tulee jättebra! :)
Mites musse on edennyt? Kokeilin nyt sitä pinelineriä… Kyllä on kätevää ainetta ja miedonhajuisena ei hallituskaan moiti tuotetta… Maalit lähti nätisti kaikki :)
Vähän olen tuossa paikkamaalaillut, meinaa vaan mennä tuijotteluks ja jahkailuks, kun ei oikein tiiä mitä sitä seuraavaks löis läjään. Kun ei oikein ole vielä rutiinia, niin hirvittää että jää joku olennainen homma tekemättä välissä. Toisaalta tekis mieli lyödä koppa kiinni ja malli hyllyyn ja aloittaa seuraavaa :D
Juu, mulla kans polttelis jo aloittaa seuraava projekti kunnolla :D Mutta pitää tehä huolella loppuun, pienet oikasut sallitaan kuhan ne ei mallia rumenna mitenkään :)
Upean näköinen pirssi ja muutenkin yksi lempikaarojani amerikanrauta osastosta :)
Kyllä Musse rokkaa! :) Hienoa jälkeä.
Siitähän tuli magea, noi loppuunpoltetut takakumit on hieno ja hauska yksityiskohta :)
Onko tuo tuulilasinhäikäisysuoja ihan jotain sinistälakkaa? Hyvä idea meinaan, vois kokeilla itekki johonki malliin ;P
Se on Humbrolin 52:sta, samaa millä tein sinistykset 1:6 Harrikkaan, mikä löytyy myös tuolta moottoripyöräosiosta. Nyt en vaan sekoittanut maalia laisinkaan, vaan otin pinnalta sitä sinistä sävyä ja maalasin sillä. Pohjalle jätin metallihileen.
Juuh… Challengerin sisustakin on saanu maalia päälle, pitää vielä maalata etupenkit ja ovipahvien kahvat/veivit, jne sit oliski uuttakuvattavaa ja pääsis kokoamaan mallin valmiiks :)
Komia malli, millä oot saanu "vanhennettua" tuota moottoria nuon näyttävästi?
kronos kirjoitti:
Komia malli, millä oot saanu "vanhennettua" tuota moottoria nuon näyttävästi?
Ensin sininen väri pohjalle, sen jälkeen mustalla litkulla litkuttelin / sotkin / pyyhin osan pois ja lopuksi kuivapensselöin ehkä hieman normaalia kosteammalla pensselillä, jolloin sai metallin näkymään noissa kohollaan olevissa kohdissa. Kuivapensselöintiin käytin ihan Humbrolin 11:sta, joku tummempikin metallisävy vois toimia melko hyvin. riippuu ehkä moottorin väristä.
Tuohan on sikäli epärealistinen vanhennus, että kun moottorista alkaa metalli paistamaan, niin se on kyllä yleensä samantien ruosteessa. Ellei sitten ole alumiinilohko tai -kannet.
Marko kirjoitti:
kronos kirjoitti:
Komia malli, millä oot saanu "vanhennettua" tuota moottoria nuon näyttävästi?
Ensin sininen väri pohjalle, sen jälkeen mustalla litkulla litkuttelin / sotkin / pyyhin osan pois ja lopuksi kuivapensselöin ehkä hieman normaalia kosteammalla pensselillä, jolloin sai metallin näkymään noissa kohollaan olevissa kohdissa. Kuivapensselöintiin käytin ihan Humbrolin 11:sta, joku tummempikin metallisävy vois toimia melko hyvin. riippuu ehkä moottorin väristä.
Tuohan on sikäli epärealistinen vanhennus, että kun moottorista alkaa metalli paistamaan, niin se on kyllä yleensä samantien ruosteessa. Ellei sitten ole alumiinilohko tai -kannet.
No näyttää ainaki että on sillä ajeltu eikä tallis puunattu kokoaikaa :D
Mikä on sun mielestä paras/hienoin jenkkimuskeli minkä tiedät? Oon ostamassa synttärirahoilla jonkunlaista AMT:n valmistamaa, mutta en tiädä mitä? : )
Tää Shelby on ainakin komee! : )
Kalle Julin kirjoitti:
Mikä on sun mielestä paras/hienoin jenkkimuskeli minkä tiedät? Oon ostamassa synttärirahoilla jonkunlaista AMT:n valmistamaa, mutta en tiädä mitä? : )
Tää Shelby on ainakin komee! : )
Ei ole muskeliautot sinällään kovin lähellä sydäntä, mutta ehkä joku Shelby GT-500 vois olla se mielekkäin vaihtoehto itselle. Mutta itsehän sinun on mallisi valittava. Ei niitä muita varten rakenneta, ellei ole tilaustyö :)
En ole koskaan ollut näitten jenkkimuskeleiden perään, mutta tämä on aivan upea!
Kertakaikkiaan upeaa työtä!
Sivuston hienoimpia "vanhan ajan" autoja. Punainen väri on loistavan näköinen. Ajattelin itse ottaa työn alle tämän samaisen Shelbyn, valmistajana vain Revell-Monogram.
Millä muuten lakkasit tämän, ja minkä värisen pohjamaalin vetelit alle? Upea kiilto tuossa, maalipinnasta puhumattakaan.
Mastonin harmaa pohjamaali ja Mastonin kirkaslakka.
Marko kirjoitti:
Mastonin harmaa pohjamaali ja Mastonin kirkaslakka.
Oikeastikko? En ole saanut toimimaan kunnolla tuota lakkaa itselläni.
Kalle Julin kirjoitti:
Oikeastikko? En ole saanut toimimaan kunnolla tuota lakkaa itselläni.
Ei se toimi mullakaan. Jatkossa aion kyllä pitäytyä ihan oikeissa automaaleissa ja -lakoissa, mikäli olosuhteet sen sallivat (lue: 2k-autolakkaa ei kärsi decalien päälle laittaa). Tuo Mastonin lakka jättää mulla ainakin lähestulkoon aina jonkinlaisen appelsiinipinnan. Välillä lähes huomaamattoman, mutta on se siellä kuitenkin. Olen kokeillut vähän joka tyylillä vedellä lakkaa, useita ohuita kerroksia, joitakin ohuita kerroksia ja sitten märkänä viimeiset, tai sitten ihan reilulla kädellä lakkaa. Mutta ei siitä tahdo hyvä tulla mitenkään. Jos katot meikäläisen malleista tuon 66 Malibun, niin siinä onnistui Mastonin maalilla ihan hyvä pinta. Sitä ei ole lakattu millään. Mutta maalia siihen tuhraantui yli puoli purkkia. Ennen viimeistä kerrosta hioin, muistaakseni 1000 paperilla veden kanssa roskat pois.
Jos katsot vaikka tuota kuvaa:
jva0316.1g.fi/kuvat/Shelby%20GT-350%20(1967)%201%3A25/IMG_8078.JPG/full niin huomaat, että appelsiinia siinä on. Oikealla autolakalla saa peilipinnan ilman mitään kiillotuksia tai vahauksia. Jos vaan onnistuu pitämään roskat pois lakka- tai maalipinnasta.
Silti tämä on upea! Toivottavasti onnistuisi oma työpöydällä oleva Shelby yhtä hyvin ; )
ompas se siisti miun unelma auto ;D