Pienoismallit.net

Sopwith F.1 Camel

Per ardua ad astra

Sopwith Camel, RAF:n symboli WWI ajalta.

Koneita tehtiin noin 6 000. Niillä ammuttiin alas toisen puolen koneita yli 1 200, mikä on enemmän kuin millään muulla ympärysvaltojen tyypillä.

Kone oli äärimmäisen ketterä. Aseet, moottori, polttoaine, pilotti oli kaikki hyvin pienessä tilassa, joten kone kääntyi hyvin herkästi. Moottori on pyörivä, sen gyrovaikutus oli valtava ja se sitten pilotin taidoista riippuen saattoi olla vaarallinen joko itselle tai vastustajalle.

Koneen massakeskiö oli aika takana. Polttoainetankki oli lentäjän selän takana. Jos se oli täynnä, painopiste oli liiankin takana lento-ominaisuuksia ajatellen. Lisäksi kone meni herkästi kierteeseen.

Aloittelevia lentäjiä menetettiin paljon, yleensä ihan ensimmäisen lennon alussa: kun veti vaarallisen takapainoisen (täyteen tankatun) koneen pienellä nopeudella ilmaan, ja moottori väänsi voimakkaasti, tilanne oli valmis.

Toisaalta ketteryys teki koneesta aivan ylivoimaisen kokeneissa käsissä vuonna 1917. 1918 Camel alkoi olla jo vanhenemassa.

Tämä yksilö on Australian ilmavoimien laivueen 4 kone vuoden 1918 alkupuolelta. RAF oli jo olemassa ja AFC (Australian Flying Corps) oli käytännössä osa RAF:aa. Konetta ei erota RAF:n koneesta muu kuin pystysuora valkoinen raita koneen rungossa. Raita oli alun perin bumerangin muotoinen, sekin rationalisoitiin!

Koneessa on Clerget 9Bf pyörivä tähtimoottori, 140 hevosvoimaa. Se riitti hyvin koneen 660 kilolle. Vertailun vuoksi Cessna 172R: 160hp, 1111 kiloa.

Lähdin tekemään tätä mallia lähinnä totutellakseni Wingnut Wingsin tyyliin, josta on kuulunut paljon hyvää. No kyllähän WnW on ihan viimeisen päälle hyvä, ja malli taustatöineen ihan omissa sfääreissään verrattuina aikaisempiin rakentamiini sarjoihin. Oli vain pettymys huomata, että omat taidot eivät olleetkaan samalla tasolla. Suurin osa vastoinkäymisistä tuli siitä että en osannut suunnitella työjärjestystä järkeväksi.

Maalit ovat MPM:ää, rigaus EZ:aa. Kokardit on ihan itse maalatut. Sillä lailla saa sellaiset kuin - ansaitsee.

Tämä piti alkuaan lisätä RAF -ryhmärakenteluun, mutta
a) Tämä on AFC:n kone
b) Koko ryhmää ei löydy.

Kommentit

JÄRKYTTÄVÄN upea!
Nämä WNW:n wundermallisarjat…
No, niikuin Petri tuossa jo totesi: JÄRKYTTÄVÄN upea, mutta ehkä hieman liian puhtoinen
No nyt on hyvä.

Luin jostain (muistaakseni muualta kuin täältä), että konekiväärien paikkeilla saattaisi olla jonkinlainen suunnitteluvirhe, eivätkä ne mene hyvin paikoilleen tms. Törmäsitkö tällaiseen ongelmaan? Itsellä on WnW:n Camel, ja mielellään varaudun ongelmiin ennakkoon.
Kiitos kauniista lausumista.

Pasi: Ai konekivääreissä suunnitteluvirhe? Ihan kauniisti ne istuivat, en minä huomannut mitään. Tosin ei ne kk:t ole tasoissa sarjan muuten hienon viimeistelyn kanssa. Noitahan saa varmaan aftermarket-osina, jos haluaa hienommat. Minulla oli sormi suussa ylätason kanssa, se kun on kolmessa palassa jotka ei oikein istuneet juoheasti niin että taso olisi näyttänyt oikealla tavalla suoralta. Takarungon alapuoli oli vähän hankala. Siitä pitäisi tulla suora, mutta kun rungon puolikkaita puristaa yhteen niin saumakohta tuppaa nousemaan ylös, niin että keskelle tulee kuoppa.

Äläkä tee sitä mitä minä tein. Liimasin siipien ulommat tuet alatasoon kiinni liian aikaisin, ja kun olin aikani pyöritellyt konetta ilman ylätasoa, kolme neljästä oli poikki.
Eugene S 30.6.2018 19:27 Vastaa lainauksella
Hyvin tehty työ. Onnittelut!
Kimmo K. 30.6.2018 20:32 Vastaa lainauksella
Todella upea! Rakentamisjäljestä ja maalauksestakaan en löydä mitään kritisoitavaa. Näyttävä malli - tykkään!
Todella UPEA! Maalaus, vaijerit ja muut nippelit kohdallaan. Hieno!

YT
Kalle
AJ 7.7.2018 08:05 Vastaa lainauksella
Moi Sakari, "Vaikeuksien kautta tähtiin" - "Per ardua ad astra" - RAF:n, RAAF:n, RNZAF:n, SAAF:n ja RIAF:n motto vuoteen 1947 asti sekä RCAF motto vuoteen 1968 asti. Eikös RFC:n (The Royal Flying Corps) motto alunperin vuodelta 1912 ollut "Tavoittele tähtiä" - "Sic itur ad astra" - , joka sittemmin muutettiin "Per ardua ad astra:ksi". No joo, olin niin tai näin moton osalta, kumpikin yllä mainituista motoista kuvastanee hyvin Sopwith Camel lekoa konetyyppinä.

Kompataan kehuja yllä; kertakaikkiaan upeaa työtä! Kiitos hyvästä taustoituksesta, enpä tiennyt sitä, että Camel:lla pudotettiin eniten keskusvaltojen koneita, enkä sitäkään Camel oli jo vanhentunut vuonna 1918. Korvattiinko Camel jollain muulla konetyypillä? Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

Joka tapauksessa erittäin hienoa työtä, tämä malli kilpaillee F-16C & Ta-152H-1 lekomallien kanssa viikon mallin statuksesta. Huipputyötä; ja erityisen ihailtavaa kun vaijerit ja muut nippelit kohdallaan, kuten Kalle edellä toteaa. Parhain terveisin, AJ
Kiitoksia kauniista kommenteista!

Kumma juttu, mutta minulle tämä oli enemmän harjoitus ja tutustuminen WnW:n maailmaan. Mallissa on monta juttua joihin en ole ollenkaan tyytyväinen. Yksi on lamellit. Tässä mallissa kaikki langat ovat pyöreitä (tai ihan tarkkaan katsoen vähän kulmikkaita, EZ!); oikeasti lamellien pitäisi olla englantilaisten käyttämää "aerodynaamista" mallia, mallikoossa 0,1mm * 0,3mm. Mallin tekeminen oli hankalaa, ja niinpä "Per ardua ad astra" kuvasikin enemmän omia tuntemuksiani kun julistin mallin valmiiksi!

AJ. Camelin vanhentuminen on pitkälti omaa tulkintaani. Kehitys oli tuossa vaiheessa hyvin nopeaa. Fokker D VII oli aivan ylivoimainen Cameliin nähden, mutta 1918 saksalaisten voimat alkoivat olla jo lopussa. SE-5 oli lähinnä nopeuden ja syöksyominaisuuksien takia parempi kuin Camel. Camelin vahvuus oli äärimäinen ketteryys mutta se alkoi jäädä muodista jo WWI lopussa, vaikka kaikki eivät sitä huomanneet… Olihan Camelilla seuraajia tulossa palvelukseen, Snipe ja Dolphin, mutta ilmiö oli varmaan sama kuin amerikkalaisilla WWII lopussa: lukumääräinen ylivoima oli niin iso, ettei kannattanut ihan viimeisimpiä keksintöjä yrittää raakileina rintamalle. Mennään niillä mitä tuotannosta tulee paljon ja jotka ovat riittävän hyviä.
PS. AJ!
Kehtaisinko myöntää… olen tässä sattumalta tutkiskellut niitä "viikon malli" -sääntöjä. Säännöt on aina vaikeita, mutta väittäisin että olen eri viikon kisassa kuin Kallen F-16 (on muuten mykistävä) ja Veli-Matin Ta-152 (kaunis, vähän liiankin kaunis). Pojat joutuvat käymään tätä eri lajien välistä veristä kilpailua Heikki R:n Ferdinandia vastaan, eikä hyvältä näytä ;)
Hienoa työtä olet tehnyt Camelin kanssa. Ja vaikka WNW:n sarjoja syystä ylistetäänkin, vaativat ne aika paljon rakentajilta jotta niistä saa näin upeita lopputuloksia. Tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaaditaan. Malli näyttää olevan hyvin tasapainossa rakentamisen ja maalauksen osalta. Hyvää duunia!
Onnittelut viikon mallista!
YT
Kalle
Onnittelut todellakin!

WnW:llä onnistuu;)
Nöyräksi menee kun tuota työjälkeä katsoo.
On taatusti ollut tekemistä, osaamisesta kertoo kuvat riittämiin.
Onnittelut viikon mallista! Olet osannut muuttaa hienosti muovin kankaaksi ja puuksi!

-Juuso T
Kiitokset kaikille kommentoijille. Lämmittää mieltä!
AJ 12.7.2018 12:57 Vastaa lainauksella
Moi Sakari, Onnittelut ansaitusta viikon mallista!

Kiitos muuten lisäinfosta koskien Camelia ja olit täysin oikeassa "viikon malli" -säännöistä, olisi pitänyt tavata ne tarkemmin.

Joka tapauksessa upeaa mallausta ja tyrmäävän hieno Sopwith F.1 Camel lekomalli; erittäin ansaitusti viikon malli!

Ja kiitos vielä kerran mainiosta infosta koskien WWI lekoja; erittäin mielenkiintoista tavattavaa. Parhain terkuin, AJ
Onnistunut Kameli, onnittelut!