Pienoismallit.net

Anton Stuka maa-ajoneuvo

Lyhyt ketomus rakentamisesta

Kerron tässä hieman jälkikäteen Anton Stukan rakentamisesta. En silloin projektia aloittaessa arvannut ottaa blokia varten kuvia paljoakaan. Jotain historiaa nyt sentään sain talteen. Idea malliin lähti rakentamastani vastaavanlaisesta 1/48 Corsairista. Malli oli liian pieni vanhoille silmille eikä lopputulos tyydyttänyt. Hieno sekin on, mutta…

merkinnät

Kopsasin tähän galleriassa julkaisemani kuvauksen tämän mallin säistämisestä. Käytin Migin "alkaline-" ja vaaleaa hiekkapölyä 1:1. Töpöttelin sitä jäykällä pensselillä suoraan mallin pintaan, ensin tietysti chippailin hopeisen pohjamaalin näkyviin sieltä täältä. Toisinaan pölyä tuli liikaa, mutta sitähän saa pois pehmoisella meikkiharjalla. Pölyn päälle ruiskutin ohennettua Vallejon satiinilakkaa. Ohensin todella runsaasti että sain ruiskusta tulemaan ihan ohutta sumua. Ja ruiskutin todella kaukaa ettei pöly irtoa. Tässä vaiheessa käy niin että pöly imee itseensä lakkaa ja "haalistuu" n.50% ja "katoaa" näkyvist…
Tämä oli viimeinen vaihe itse rakentelussa. Skannasin ohjelehdykästä Stukan siluetit, pudotin ne oikeassa skaalassa Autodesk Fusion 360 CAD-ohjelmaan ja mallensin tarvittavat osat. Printtasin ne FormLabsin Form2 SLA-tulostimella. Printtasin jo aiemmin Corsairista tekemääni telavaunuun osia samalla tulostimella. Tällä kerralla valitsin mustan materiaalin. Se oli virhe. Kaikista osista tuli aavistuksen lihavia, tapit liian paksuja ja reiät liian pieniä. Jäi paljon viilattavaa. Pahin oli pakosarjan sovitus. En tatonut millään saada kaikkia putkia sopimaan reikiin. Mutta siitäkin selvittiin. Siinä sivussa tein "pokasahan"…
Kun telat olivat paikoillaan alkoi mallin maalaus ja säistäminen. Valitsin väsi skaalaksi ennen "tositoimia" käytetyn kuvioinnin joka on ruskea-vihreä-harmaa yhdistelmä. Ideana oli että tämä ajoneuvo on tehty vanhasta, jo pois käytöstä olevasta Stukasta. Siis A versiosta. Telarunkoon panssariharmaan päälle tuli Vallejon "Rust" sopiviin paikkoihin. Päälle "Burnt Sienna" vesiväriä. Se toimii oivallisesti luomaan matan, ohuen pintaruosteen kun ei ole tarkoitus tehdä rajusti ruostunutta pintaa. Teloihin alle mustaa ja päälle taas vesiväriä pensselillä. Stukan maalia chippasin paikoista, jossa kuvittelen olleen…
Tämä olikin malkeinpä hankalin vaihe koko projektissa. Stuka piti saada vaateriin sivu- ja pituussuunnassa. Myös oikea korko tuli löytää. Myös asennuksen pitää olla vahva. Päädyin poraamaan rivin reikiä joihin tuikkasin milliset muovitapit. Ensin reikärivi vaunun runkoon, sovitus Stukaan, yhden reiän merkkaus rivin päähän, poraus ja tapitus. Stuka vaateriin, reiän merkkaus toiseen päähän, poraus ja tapitus. Sitten muut perässä. Tapit piilotin myöhemmin pultinkannoilla. Veistin valurankaa 6-kulmaiseksi. Lämmitin uunin 125C ja tapin lämmettyä vedin uunin sisällä rangan ohuemmaksi hansikkaat kädessä. Varokaa toki hameväkeä jos teette saman…
Kun vaunu oli halkaistu selvää on että vääntötankojousitus lentää mäkeen. Piti suunnitella uudet jouset. Ne mallensin Catia CAD-ohjelmalla. Sieltä tein .stl tiedoston jonka taasen printtasin FormLabsin Form 2 3D SLA tulostimella. Jälki oli sen verran hyvää että mitään viilailuja ei juuri tarvinnut tehdä. Vain supporttien poisto ja kiinntyspisteiden hionta, pohjamaalaus ja osat nippuun. Tuli jopa toimiva jousitus. Tosin en laskenut vaunua jousien varaan, koska hartsimateriaali viruu ajanmyötä jännityksen alaisena. Samalla Stukaakin oli alettava maalaamaan. Ovathan ne eri lähteistä hankittu joten myös eriväriset. Pohjalle Vallejon alumiinia…
Kun homma lähti käyntiin niin pitkälle että sain rungon kasattua alkoi myös telojen sovittelu. Heti kättelyyn kävi selväksi että sellaisenan vaunu on liian pitkä liitettäväksi sellaisenaan. Mittasuhteet eivät vaan natsanneet. Otinkin valokuvan vaunusta ja teloista, siirsin sen tietokoneelle ja lyhentelin telastoa Paint Shop Pro:lla. 4 pyörää on liian lyhyt joten päädyin ottamaan yhden pyörän pois. Leikkuuhaavaan töpöttelin Vallejon Masilla Plasticalla hitsaus sauman, joka sittemmin sai ruostetta viimeistelyvaiheessa.
Projekti vierähti liikkeelle syksyllä 2017 ostamalla uusi Trumpeterin Stuka 1/32 ja kannibalisoitu Panzer III 1/35. Molemmista jää puolet käyttämättä… Ehkäpä niille löytyy vielä käyttöä Mitä jos -aiheen äärellä. Panzer luovutti telapyörästön ja Stuka rungon. Mallien skaala on hieman erilainen, mutta en antanut asian häiritä koska osien sopivuus on kuitenkin kokolailla passeli.