Aeroflot Tupolev Tu-114
Neuvostojättiläinen 60-luvulta
Päätin rakentaa ensimmäisen itäkoneeni luettuani legendaarisesta Tupolev Tu-114 potkuriturbiinikoneesta. Jos pahat kielet sanovat venäläisistä matkustajakoneista, että ne ovat länsikoneiden kopioita, niin Tu-114:stä ei sitä toden totta voi väittää. Kone perustui pitkän matkan pommikoneen, Tu-95 pohjalle ja oli kaikilta osiltaan massiivinen ja aikaansa edellä oleva mannertenväliseen liikenteeseen suunniteltu matkustajakone. Sen ensilento tapahtui v. 1957 ja Aeroflot otti Tu-114:n matkustajaliikenteeseen vuonna 1961. Kone oli aktiivisessa liikenteessä vuoteen 1976. Yhteensä koneita valmistettiin 32 kpl.
Tu-114:n voimanlähteinä oli neljä maailman tehokkainta, Kuznetsov NK-12 turbiinimoottoria, joiden kunkin maksimiteho oli 14.800 hevosvoimaa. Moottoreihin oli liitetty kahdeksan vastakkaisiin suuntiin pyörivää, nelilapaista potkuria. Näiden valtavien "tuulimyllyjen" läpimitta oli 5,6 metriä. Voimanlähteet antoivat koneelle maksiminopeuden 870 km/h (joka on toiseksi suurin potkurikoneella saavutettu nopeus!). Maksimilentomatka oli lähes 10.000 km. Pisimpiä reittejä olivat mm. Moskova-Havanna, Moskova-Novosibirsk ja Moskova-Montreal. Kone oli myös yksi maailman kovaäänisimmistä lentolaitteista, niin että matkustamossa melu saattoi nousta lähes 110 desibeliin. Potkurienlapojen pyörintävauhti oli erittäin kova ollen lähellä äänennopeutta.
Koneen ulkoiset mitat olivat myös massiiviset: korkeus 15,5 m, pituus 53 m. ja siipienväli 51 m. Etulaskuteline oli 3 metriä korkea (jotta potkureille saatiin tarpeeksi tilaa). Kun Tu-114 vieraili ensimmäistä kertaa länsimaiden lentokentillä, ei aluksi löytynyt tarpeeksi korkeita portaita, vaan matkustajille jouduttiin laittamaan lisätikkaat. Saman sai kokea Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrustshev, kun hän saapui Andrewsin lentotukikohtaan osallistuakseen lokakuussa 1960 YK:n huippukokoukseen (jossa hän takoi kengällään pöytää). Kentältä ei löytynyt tarpeeksi korkeita portaita, joten koko delegaation piti laskeutua kentälle koneen hätätikkaita käyttäen.
Kansainvälisessä liikenteessä istuinpaikkoja oli 116 matkustajalle, mutta Neuvostoliiton sisäisen liikenteen "karvalakkiversiossa" tilaa tiivistettiin jopa 220 matkustajalle. Koneissa oli myös ravintola ja useita makuupaikkoja. Keittiöön kuljettiin kierreportaita matkustamon alapuolelle, jossa valmistettiin ateriat. Vuosina 1967-69 Aeroflot teki yhteistyötä Japan Airlinesin kanssa Moskova-Tokio-reitillä. Silloin ohjaamossa ja matkustamossa oli miehistöä kummastakin lentoyhtiöstä ja koneiden kyljissä oli myös JAL:in tunnukset.
Ohessa on kaksi parin minuutin mittaista videota Tu-114:sta, toinen hollannininkielinen uutinen koneen vierailusta Schipholin kentällä, Amsterdamissa ja toinen kutkuttavan nostalginen neuvosto-video:
www.youtube.com/watch?v=M8PDiLd0MmY
www.youtube.com/watch?v=o8aH9QhIkiM
Tein mallin venäläisen RusAirin hartsisarjasta, ja koneyksiköksi valitsin CCCP-76490:n, jota käytettiin Moskova- Tokio-reitillä. Rakennussarjan laatu oli erittäin hyvä. Kuivasovittelua ja kittaamista oli luonnollisesti jonkun verran, mutta osien tarkkuus ja yksityiskohtien määrä oli ensiluokkainen. Skrätsäsin itse lisää detaljeja, joita löysin sekä nettisivuilta että TU-114:sta kertovasta kirjasesta (kiitos lainasta Kusti). Löysin rakennusblogin venäläiseltä pienoismallisivustolta, "nash mashtab"(suom. meidän mittakaavamme) ja venäläisen Pas Decals-mallikaupan kuvagalleriasta löytyi myös paljon kuvia valmiista mallista.
Käsittelin mallin rungon yläosan aluksi Mr. Surfacer 1000 pohjamaalilla ja hionnan jälkeen ruiskutin sen valkoiseksi Tamiyan Fine Surface primerilla. Lopuksi lakkasin valkoisen rungon Tamiyan kiiltävällä spray-lakalla TS 13. Siivet ja rungon alaosan pohjustin Tamiyan kiiltävällä mustalla spray-maalilla TS 14 ja sen jälkeen ruiskumaalasin alumiiniset pinnat Alcladin White Aluminiumilla. Käytin yksityiskohtiin myös Humbrolin ja Vallejon maaleja.
Rakennussarkan dekaalit olivat oikein hyvät lukuunottamatta rungon peräosassa olevaa rekisteritunnusta, joka oli liian iso. Mika Jernforsin ystävällisellä avustuksella sain malliin oikean kokoiset siirtokuvat. Yksi poikkeava piirre rakennussarjan siirtokuvissa kuitenkin oli. Niitä joutui liottamaan minuuttitolkulla, ennenkuin ne alkoivat irrota taustapaperista. Useissa kohdin siirtokuvat olivat tarttuneet erittäin tiukasti taustaansa. Meikäläinen vanheni taas monta vuotta, kun kylmä rinki takapuolessa yritin saada noita tarttumakohtia irroitettua ilman, että siirtokuvat olisivat revenneet palasiksi. Kaikki lopulta irtosivat kuitenkin kokonaisina.
Tu-114 oli kaikin puolin mukava, historialtaan erittäin mielenkiintoinen, mutta paljon työtä vaatinut malli. Kone ei missään nimessä jäänyt meikäläisen viimeiseksi itäpuolen matkustajakonemalliksi.
Upea lentokonemalli! Onneksi olkoon Tally-Ho.
Moi Tally-ho,
Hieno valinta lekomalliksi, sillä onhan Tupolev Tu-114 potkuriturbiinikone näyttävän ja upean näköinen ilmestys; kyllä venäläiset kauniita koneita osaavat rakentaa.
Kaikinpuolin erinomainen historiikki esikuvasta, tosin muutama juttu potkurienlapojen kärkien pyörintävauhdista. Ymmärrykseni mukaan yhdessäkään potkurikoneessa lavan nopeus ei ole lähelläkään äänennopeutta; potkurien lavat eivät tiettävästi kestä aerodynaamisia värähtelyitä lähestyttäessä äänennopeutta. Juuri tämän rajoitteen takia lopetettiin potkurikoneiden nopeusennätysten tehtailu ja saman syyn takia potkurikoneilla ei vain yksinkertaisesti pääse vaakalennossa äänennopeuteen (syöksyssä lienee kenties mahdollista päästä äänennopeuteen, tällöin potkuri kuitenkin toimii jo jarruna). Potkurinlapojen kärjet jäävät tiettävästi maksimissaan 0,8 Machiin; kenties mahdollisesti jopa 0,9 Machiin, mutta ylisonisia niistä ei tiettävästi tule. Usein on väitetty Tu-142 Bear ja Tu-95 Bear potkuriturbiinipommikoneiden sekä Tu-114 potkuriturbiinimatkustajakoneen, samoin kuin Republic XF-84H potkuriturbiinikoneen potkurienlapojen kärkien pyörintävauhdin olevan ylisoninen. Tällöin potkurinlapojen kärkien pyörintävauhdin pitäisi tiettävästi olla noin 1,15 - 1,35 Machin luokkaa ja vastaavasti koneiden pitäisi tiettävästi olla ylisonisia. Joka tapauksessa ilmeisesti juuri Tu-142 Bear potkuriturbiinipommikone lienee nopein potkurikone (925km/h), Tu-114 potkuriturbiinimatkustajakone toiseksi nopein (870km/h), kolmas sija mennee perinteiselle potkurikoneelle (ei siis potkuriturbiinikone) Grumman F8F Bearcat "The Rare Bear" (850km/h), neljäs sija em. Republic XF-84H Thunderscreech potkuriturbiinikoneelle (840km/h) ja viides sija Tu-95 Bear potkuriturbiinipommikoneelle (830km/h). Kaikki em. nopeudet jäävät kuitenkin kauas äänennopeuden ylityksestä.
Tiettävästi kaikkien aikojen nopein potkurikone (kaiken lisäksi perinteinen potkurikone, ei potkuriturbiinikone) on ollut Flight Lieutenant Edward Powles ohjaama Spitfire PR.XIX, PS852, joka hätäsyöksyssä 5.2.1952 saavutti peräti yli 1110km/h (690mph tai 0,96 Machia) nopeuden - huolimatta syöksystä, ylisoniseen lentoon ei tässäkään kuitenkaan päästy; toki potkuri toimi jo jarruna. No joo, tämä potkurijuttu meni nyanssipuolelle, älä anna sen mitenkään häiritä.
Joka tapauksessa historiikki on erinomainen. Kiitos videolinkeistä, katsoin ne ja myös muutamat pätkät Tu-142 ja Tu-95 koneista. Nuo potkuriturbiinit pitävät sairasta melua, luulisi miehistön ja matkustajien kärsivän pysyvistä kuulo- ja päänsärkyvammoista, koska videoiltakin katsellessa ja kuunnellessa tuntui siltä, että legot lähtee suusta… hitonmoinen meteli…
Tykkäsin myös rakentamiskuvauksesta, se on erinomainen, kuten historiikkikin.
Itse lekomalli on huipputyötä kaikinpuolin ja aihealue loistava. Huolimatta melusaasteesta minkä Tu-114, samoin kuin Tu-142 ja Tu-95, aiheuttavat, ne ovat tyylikkään näköisiä koneita. Olet saanut lekomallisi ilmentämään esikuvaansa upeasti; kiitos jälleen aidon koneen kuvasta. Kyllä lekomallisi on loistavasti kuin ilmetty esikuvansa. Huipputyötä!
Kyllähän tämä on selkeästi viiden ***** staran lekomalli ja toivon mukaan jonkun viikon malli. Terkuin, AJ
PS Funtsin sitä, että kun matkustajat olivat lentäneet Tu-114:lla vaikkapa tuon pitkän Moskova-Montreal lennon ja kuunnelleet tuota potkuriturbiinijylinää monta tuntia äänieristyksestä huolimatta, niin tämän jälkeen pitäisi tepastella vielä korkeat portaat alas - luulisi polvien tärisevän. Samoin ihmettelin, että miten tuossa metelissä ja tärinässä pystyy nukkumaan; oliko äänieritys niin hyvä…
AJ kirjoitti:
Ymmärrykseni mukaan yhdessäkään potkurikoneessa lavan nopeus ei ole lähelläkään äänennopeutta; potkurien lavat eivät tiettävästi kestä aerodynaamisia värähtelyitä lähestyttäessä äänennopeutta.
Tu-142 Bear potkuriturbiinipommikone lienee nopein potkurikone (925km/h), Tu-114 potkuriturbiinimatkustajakone toiseksi nopein (870km/h)
Terve AJ,
Kiitos taas kehuista ja tähdistä..ja taas kerran erittäin asiantuntevista ja yksityiskohtaisista kommenteistasi. Omat tekstini perustuivat netistä keräämiini tietoihin, jotka olivat aika yleisluontoisia ja epätarkkoja. Sinun tietosi ovat varmasti oikeita, joten korjaan noilta osin tekstiäni.
T. Tally-ho
Moi Tally-ho, Ole hyvä. Ansaitset tällä lekomallilla selkeästi viisi staraa - aihe on mitä erinomaisin ja toteutus on mielettömän upea kaikinpuolin!
Enpä nyt tiedä tiedoistani, mutta jonkun verran on tullut tavattua aerodynamiikkaa vuosien varrella, tiedä sitten mitä siitä on oppinut… Täytynee jossain vaiheessa vielä tarkistaa tuo propellijuttu tyttäreltäni, joka on enemmän puuhastellut oikeiden lekojen kanssa (mm. Hornetit Suomen ilmavoimissa) ja opiskelee alaa eli aerodynamiikkaa maailmalla.
Mietin tuota äänieristystä ja moottoreiden aiheuttamaa tärinää; miten tuossa metelissä ja tärinässä pystyy nukkumaan; korvatulpat päässä?…
Joka tapauksessa huippulekomalli! Terkuin, AJ
Upea malli kiehtovasta lentokoneesta. Mykistävä on myös tuo kokovertailu DC-3:n kanssa.
AJ kirjoitti:
Joka tapauksessa ilmeisesti juuri Tu-142 Bear potkuriturbiinipommikone lienee nopein potkurikone (925km/h), Tu-114 potkuriturbiinimatkustajakone toiseksi nopein (870km/h), kolmas sija mennee perinteiselle potkurikoneelle (ei siis potkuriturbiinikone) Grumman F8F Bearcat "The Rare Bear" (850km/h), neljäs sija em. Republic XF-84H Thunderscreech potkuriturbiinikoneelle (840km/h) ja viides sija Tu-95 Bear potkuriturbiinipommikoneelle (830km/h)
Pieni täsmennys AJ:n mainioon dataan. Lihavoituun on tullu parannus: Steven Hinton ohjasi hiljattain P-51 Mustanginsa
Voodoo mäntämoottorikoneiden uuteen maailmanennätysnopeuteen 855 km/h (531,53 mph). Linkissä myös videota ennätyslennosta.
Linkki
Edit. Linkki korjattuMoi Klaus, Kiitos infosta ja oikaisusta sekä huippulinkistä! Parhain terveisin, AJ
Hieno aloitus itäkoneiden rakentamiselle! Tervetuloa voiman pimeälle puolelle.:) Mitä lie Andrei Nikolajevitš ajatellut, liikennekoneen suunnittelu pommikoneen pohjalta ei tulisi ensimmäisenä mieleen kovinkaan monelle. Eikä koneen varustaminen noinkin äänekkäällä voimanlähteellä. Itse Kuznetsovkaan tuskin ajatteli moottoreitaan matkustajien riesaksi. Potkua niissä tosin sitten onkin vähintään riittävästi. Kaiken kaikkiaan hieno malli!
Kiitos positiivisista kommenteista ja tähdistä, Klaus ja A Lappalainen,
Voin vähän aavistaa, millainen melu koneen sisällä oli. Itse matkustin vuonna 1980 LOT:in IL-18:ssa Belgradista Varsovaan. Istuin siiven kohdalla ja korvani soivat vielä pari päivää lennon jälkeenkin. Moottorit olivat kuitenkin hyvin heppoiset Tu-114 myllyihin verrattuna.
T. Tally-ho
Komia on peli! Eipä lisättävää yo. hyviin kirjoituksiin.
YT
Kalle
Kiitos kommenteista ja tähdistä Kalle
t. Tally-ho
Uskomaton kone! Ja uskomaton malli! Olen sanaton (lähes). Hienoa jälkeä!
Upea malli, upea mallin kuvaus historiikkiineen, upeat ja asiantuntevat kommentit. Mitäpä tähän lisäillä.
Siro ja hieno kone livenäkin jos meteliä siroihin matkustajiin ei lasketa.
Kiitos kommenteista ja tähdistä Timo!
Moi Tally-ho,
Tally-ho kirjoitti:
Voin vähän aavistaa, millainen melu koneen sisällä oli. Itse matkustin vuonna 1980 LOT:in IL-18:ssa Belgradista Varsovaan. Istuin siiven kohdalla ja korvani soivat vielä pari päivää lennon jälkeenkin. Moottorit olivat kuitenkin hyvin heppoiset Tu-114 myllyihin verrattuna.
Hyvä vertaus. Jonkin verran jouduin -80 & -90-luvuilla matkustelemaan lyhyitä, yleensä ko. maan sisäisiä, lentoja potkuriturbiini- tai potkurimatkustajakoneilla, mm. Suomessa Finnair:n ATR 72-lekolla. Jostain syystä ko. koneilla matkustaessa mieleeni tuli aina laskuvarjohyppy pois koneesta - tämä lienee ollut halua päästä pois metelistä, jyrinästä ja ahtaista tiloista (kun en ole siroa kokoa vaan leveähartiainen). Joka tapauksessa IL-18:takin on jo melko iso kone; toki pienempi kuin Tu-114. Olisi mielenkiintoista päästä joskus matkustamaan Tu-114:llä (vaikkakin se on jo poistettu käytöstä) tai sitten Tu-95:lla tai Tu-142:lla; toki korvatulppien ja kuulosuojaimien kera. Parhain terveisin, AJ
No on kyllä hirviö! En ole aiemmin edes ollut tietoinen kyseisen lentolaitteen olemassaolosta. Kokoero dc-3:n välillä on aikamoinen. Malli näyttää tosi hyvälle, uskon ettei mikään helpoin sarja ole ollut kyseessä. PIntakäsittely näyttää hienolle, etenkin tuo valkoinen väri jonka kanssa itse aina tappelen. Huippumalli!
Kiitos positiivisista kommenteista Janne!
Galleria 
