Pienoismallit.net

1939 Ford Tudor Sedan

Keväisen keltainen ”mild custom”.
Korin ja osien pohjatöihin meni tunteja, sen verran kehnoa oli valumuottien jälki. Muovi oli paikoitellen jotenkin pehmeää, ja etenkin veitsellä valupurskeita varovasti siivotessa saattoi terän mukana mennä hitunen varsinaisesta osasta ja taas joutui kittaamaan ja hiomaan. Vaikka muutokset mallissa ovat lähinnä listojen sheivaus, ikkuna-aukkojen reunojen pyöristys, etuakseliston vaihto, pohjalevyyn valetun pakoputkiston ”irrotus” ja uusien pohjapalojen teko, niin kittiä ja hiekkapaperia ei tullut säästeltyä. Mutta mikäs sen mukavempaa kuin rakentelun ilo! Skrätsinä tuli askarreltua ainakin syylärin yläosa, ikkunat, kaasarivivut ja magneetto, samoin vesiletkut, nimittäin muutamia sarjan omia osia ei todellakaan voitu käyttää. Letkujen ja johtojen vetoihin olen tyytyväinen, vain tulpanjohdot jäivät turhan pitkiksi.
Peilit, pyyhkijät ja ovenkahvat on tarkoituksella jätetty pois, samoin bensatankin korkki, jotta korin pinta olisi ”puhdas”. Todellisen maailman kustomeissa näkee paljon samaa, ja silti ne ovet vain jotenkin aukeavat, ja sivupeilit löytävät tiensä auton kyljistä ajon ajaksi (magneetilla). Mittaritaulu on täysin digitaalinen näyttö ja ikkunatiivisteet ”piilotettu”.
Sarjaan tarjolla ollut lättäpää-V8 oli suorastaan kamala: valujälki surkea ja sen myötä detaljit mitä sattuu. Varmaankin muotit olivat mallin valmistusaikaan (v. 1986?) parhaat päivänsä nähneet… Onneksi mukana oli myös kilpuriversion rakentamiseen Oldsin mylly, josta öljyntäyttöputki töröttää kivasti. Koneen valujälki oli riittävän hyvä ja kelpasi, etenkin kun suurin osa moottorista on ahtaan konehuoneen kätköissä. Tämä Rocketfire V8 on pirteä poikkeus vinkkelikasien maailmassa ja myös pienoismaailmassa. Vaihdoin imusarjan ”asetukset” sopiviksi yhdelle kaasuttimelle, jonka lainasin Monogramilta. Miljoonalaatikosta löytyi myös ainakin etuakselisto iskareineen, renkaat ja vanteet, sivuputket, takavalot (reilu koko – harkittu teko), venakopat, ilmanputsari ja ratti.
Konepeltiä olisi pitänyt hieman lyhentää takareunastaan keulamaskin mittojen takia. Vaan sepä jäi tekemättä sillä huomasin asian vasta kun kaikki oli maalattu ja maski liimattu paikoilleen. Saumojen irvistelyn ”salaamiseksi” hain sopivat kuvakulmat ;-). Mikäli vien mallin näytille, saatan askarrella sarjan mukana tulleen toisen konepellin paremmin istuvaksi. Pientä vajausta on myös etulamppujen istumisessa koriin. Jos joskus rakennan samanlaisen mallin uudestaan, lupaan siihen korjata em. virheet…

Kommentit

Kliini Voorti! Maalipinta todella upea. Pidän!!
Hieno värivalinta ja siisti toteutus.. :)
Kiitos Petri ja Janne!
PhantomII 28.5.2017 09:46 Vastaa lainauksella
Pirtsakan näköinen custom. Sopinee mainiosti Ameriikan, palmujen reunustamille bulevardeille. Maalipinta on tosiaan hieno ja värivalintakin on tyylikäs.

Melkoisesti olet mallia parannellut ja livenä näitä muutoksia päässee paremmin ihmettelemään, kuvissa kaikkea tai kokonaisuutta ei oikein pysty näkemään. Sen verran kuitenkin näkee, että töitä on tehty ja tulos on hieno.
Kiitti!
Maali on keltainen kirkaslakka hopea-flaken päällä, siis candy. Ja kaksi vetoa väritöntä lakkaa ruiskulla loppusilaukseksi. Täytyypä tuoda auto jonnekin nähtäville. Ois kerinnyt FHRA:n näyttelyyn muttakun viimeisen lakkakerroksen piti antaa kuivua 2 kuukautta ettei loppukasausvaiheessa tule rumia yllätyksiä.
Nipa K. 29.5.2017 17:26 Vastaa lainauksella
Värivalinta on kyllä hieno ja siististi on toteutettu. Tyylikäs customi! :)
Kiitän!