Kehuin tätä jo tuolla Fcma:n foorumilla, mutta kai tätä voi vielä täälläkin kehua :D.
Elikkäs erittäin komea Gasseri valmistunut Nikon pajalta vaikka tässä olikin aika paljon tekemistä, lopputulos palkitsee. Värivalinta sopii mielestäni mainiosti tähän ja hienoa, että olet valmistanut itse esimerkiksi pakosarjat.
Sitten vain seuraavan projektin pariin! Valmistuiskohan se Malibu sitten seuraavaksi ;)…
-Nipa
'55 Chevrolet Bel Air A/GS

Malli esittää NHRA:n Gas Coupes & Sedans ryhmän kilpuria, eli "Gasseria" '60 luvun puolenvälin tienoilta. Malli on rakenneltu aikakauden sääntökirjan mukaan, eli tällä olisi päässyt aikanaan ajamaan noita luokkia.
Kori vaati aika paljon töitä ennen maalausta. Mun lähtökohtana kun oli Revellin uusintajulkaisu alunperin Monogramin '63 julkaistusta sarjasta, joka aikanaan tunnettiin myös nimellä "BadMan", niin tässä uusintapainoksessa korin detaljit olivat jo aikapaljon huonommassa kunnossa kuin joskus ennen. Paneelinrajat oli osittain kokonaan kadonneet, joten ne piti kaivertaa uusiksi ja tuulilasin ylälista piti tehdä muovitangosta, koska sekin oli muottien kulumisesta johtuen kadonnut mallin korista. Muutenkin valusaumoja ja muuta siivottavaa oli riittävästi. Uusi tulipelti tuli myös rakenneltua styreenistä sarjan tarjoaman hirvityksen tilalle, ja uusi syylaripelti syylareineen löytyi Monogramin '56 Chevystä. Se sopikin paikalleen pienen kaventamisen ja madaltamisen jälkeen. Konepellin reikä on muotoiltu kokonaan uudestaan, jotta se sopii yhteen scratchina styreenistä tekemäni scoopin kanssa. Lopulta kori on maalattu ja lakattu Tamiyan Spraylla ja kiillotettu. Listat on tietysti foilattu myös.
Sarjan moottori vaihtui remmiahdettuun Letukan isolohkoon, joka on myös jostain vanhasta Monogramin sarjasta peräisin. Fenderwell pakosarjat on tehty kokonaan scratchina styreenilevystä ja muovitangosta. Moottoria tuli detaljoitua hieman, muun muassa tulpanjohdot, bensalinjat, kaasuvivusto jne on tehty niin aftermarket tavarasta kuin itsetehdyistä osistakin.
Sisusta on melko pitkälti sarjan osista kasattu, tosin turvakaari on hieman muokattuna otettu Monogramin '57 Chevystä. Siihen piti tosin lisätä pari poikkitankoa, joihin turvavyöt voi kiinnittää ja takapenkin läpi menevät turvakaaren putket on myös styreenitankoa. Kojelautaan tuli lisättyä kiekkamittari ja mittarinvaijeri, joka menee aina puolalle asti kuten oikeassakin autossa. Muuten sisusta on vaihdekeppiä lukuunottamatta aikalailla suoraan laatikosta.
Alustan puolella joutuikin taas tekemään hieman muutoksia. Sarjassa kun alunperin on pakoputket ja vaimentajat valettu pohjaan kiinni, niin jouduin sahaamaan vaimentimet pois, paikkaamaan syntyneet reijät styreenillä ja kaivertamaan kiinnivaletut putketkin irti. Melkoisen kittailu ja hiontaurakan jälkeen pohjalevy sai maalit päälleen… Vaihteiston poikkipalkki syntyi styreenilevystä muutamalla kuusikulmaisesta muovitangosta leikatulla pultinkannalla detaljoituna. Etuakseli koki myös hieman muutoksia, uudet olka-akselit tein scratchina ja se vaati pari muutosta myös itse akseliin. Takana setuppi on melkolailla sarjan alkuperäinen, mutta pieniä muutoksia sielläkin joutui tekemään ja lopulta alusta on detaljoitu jarruputkilla ja -letkuilla, bensalinjalla ja scratchina tehdyllä bensapumpulla.
Paljon työtä tässä oli, mutta lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen. Projektikuvia ja lisää kuvia valmiista mallista voi käydä kattomassa FCMA:n foorumilta Tuosta. Palautetta otetaan mielellään vastaan, kun ainahan tässä olis tarkoitus kehittyä ;).
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
Tutustu myös näihin
- 27.6.2011 • Petri HuhtalaScuderia Askolin Ferrari 250 Testa Rossa 1958Eläintarhan ajoissa 1958 nähtiin…