Pienoismallit.net

Hawker Typhoon Mk.IB

Tiffy

Kun rupesi toisen Swordfishin takilointi ottaa hieman hermoille, niin katselin siinä aikani kuluksi ja hermoja rauhoitaakseni, vanhoja mallejani. Silloin muistin että tämä Typhoon oli noin vuosi sitten jäännyt hieman keskeneräiseksi., mutta kiireitteni vuoksi mallin viimeistely jäi tekemättä. Lisäsin siihen nyt piiska-antennin, ja suoritin loppuun "pienen" vanhennuksen.

Malli on alun perin Hasegawan valmistama, ja nyt Italierien uudelleen paketoima. Nykyään on aina jännittävää kun ei tiedä mitä sieltä paketista löytyy :). Mutta, joka tapauksessa malli oli helppo rakentaa, ja on maalattu Tamiyan maaleilla. Koneen historia on lainattu Wikipediasta

Tämä malli esittää yksilöä joka palveli Normandia maihinnousun aikaan No. 247 Squadron:issa

Hawker Typhoon oli toisen maailmansodan aikainen Hawker Aviationin vuonna 1940 kehittämä, Hurricanen seuraajaksi tarkoitettu torjuntahävittäjä. Moottorin suorituskyky korkealla ei ollut riittävän hyvä aiottuun tehtävään, mutta erinomainen suorituskyky matalalla, toiminta-aika ja voimakas aseistus johtivat tyypin käyttöön maahyökkäys- ja maavoimien tukitehtävissä.

Typhoonin suorituskyky korkealla oli pettymys, ja myös nousunopeus oli toivottua heikompi. Sen sijaan erityisesti nopeus matalalla oli erinomainen. Pierre Clostermann mainitsee kirjassaan Suuri sirkus, että kahdesta 500 kilon (todellisuudessa 450 kg:n) pommista siipien alla huolimatta Typhoon oli vaakalennossa niin nopea, että saattavien Spitfire V D -koneiden oli vaikea pysyä matkassa.

Suorituskyky johti menestykseen Saksan Focke-Wulf Fw 190 hävittäjäpommittajien matalahyökkäyksiä vastaan niiden tehdessä iskuja Britannian rannikoille. Tämä auttoi Typhoonin säilymisessä palveluksessa, vaikka onnettomuuksien syytä ei oltu selvitetty.[2] Sen päätuotantomalliksi valittiin tykeillä aseistettu Mk I B, jonka moottoriksi tuli parannettu Sabre II A, mikä mahdollisti koneen hyvien ominaisuuksien hyödyntämisen kokonaisuudessaan. Typhoonin aseistukseen lisättiin pommit, ja 1942 lopulla 609. laivue teki ensimmäisen yöllisen iskun maakohteeseen, jonka jälkeen konetta käytettiin pääosin päivällä, mutta myös yöllä, iskuihin erilaisia maakohteita vastaan. Suuri nopeus suojasi koneita sekä hävittäjiltä että torjuntatulelta. Enimmäiskuorma oli 900 kg. 1943 Typhoonin aseistukseen lisättiin raketit. Tyyppiä kehitettiin edelleen vaihtamalla moottoriksi 2200 hv:n Sabre II B ja potkuriksi 4-lapainen Dowty Rotol tai De Havilland -vakiokierrospotkuri. Autonoviohjaamo korvattiin taakse liukuvalla kuplakuomulla. Ohjaajan suojaksi lisättiin panssarointia sekä panssarituulilasi. Moottoriksi tuli viimeiseksi 2260 hv:n Sabre II C. Typhoonia käytettiin nyt hyökkäyksiin rannikoiden laivaliikennettä sekä maainfrastruktuuria vastaan. Normandian maihinnousun edellä tehtiin hyökkäyksiä erityisesti maakuljetuksia ja -reittejä vastaan.

Typhoonilla oli merkittävä asema maihinnousun tukemisessa sekä edelleen joukkojen tukemisessa niiden murtautuessa ja edetessä rannikolta Saksaan. Tähän aikaan Typhooneja oli palveluksessa suurin määrä, 26 laivuetta.

Typhoon oli hankala käsitellä. Sen maaominaisuudet olivat epävakaat, ja osin kookkaasta Napier-moottorista johtuvasta painosta seurasi suurehko minimilentonopeus ja edelleen vaativa laskeutuminen. Nämä ominaisuudet aiheuttivat lukuisia onnettomuuksia. Typhoonin Napier Sabre -luisti­venttiili­moottori oli oikukas ja saattoi epäonnistuneen käynnistysyrityksen jälkeen leimahtaa tuleen. Perimmäinen syy tähän oli alun perin iskutilavuudeltaan pienempään Rolls-Royce Merlin moottoriin suunniteltu panoksesta voimansa saanut Coffman-käynnistyslaite, jonka teho ei varsinkaan kylmänä aina riittänyt kunnolla pyörittämään moottoria puristusvaiheen yli. Tästä seurasi seoksen syttyminen imusarjassa ja palavan polttoaineseoksen leviäminen edelleen.
Hawker Typhoonia valmistettiin 3330 kappaletta, joista Gloster teki 3310. Pääversio oli Mk I B. Taktista tiedustelua varten tehtiin pieni määrä nimellä FR. Mk 1 B. Yksi kone varustettiin tutkalla yöhävittäjäksi 1941. Tyypin tuotanto päättyi 1944.

Koneen suorituskyvyn parantamiseksi torjuntahävittäjänä sekä suurten nopeuksien epävakauden ratkaisemiseksi alettiin kokeilla ohutta siipeä. Nämä kokeilut johtivat Hawker Tempestin kehittämiseen.

Eniten ilmavoittoja Typhoonilla saavutti everstiluutnantti (Wing Commander) J. R. Baldwin, 15 kpl.

Kommentit

Sama hieno rakennusjälki saa Mustangien ja Mersujen jälkeen jatkoa tämän Typhoonin muodossa. Tuo on ollut iso rohjake aikanaan. Tulivoimaa on piisannut.
Kiitos Paavo!
Joku ei ollut aivan samaa mieltä kanssasi, huomasin annetuista pisteistä. Kirjoitustaito ei riittänyt kommentin jättämiseen. :D :D :D
Siististi rakennettu ja sopivasti vanhennettu Tiffie. Onnistunut lopputulos.
Rakentamasi Typhoon näyttää oikein hyvälle, etenkin tykkään tuosta pehmeärajaisesta camon toteutuksesta. Tuo Hasegawan malli on tosiaan oikein mainio minunkin mielestäni.

Ei noista pisteistä kannata välittää. Kyllä kaikki jotka mitään mallailusta tietävät näkevät että kyseessä on loistava malli!
Janne Markkanen kirjoitti:
Ei noista pisteistä kannata välittää. Kyllä kaikki jotka mitään mallailusta tietävät näkevät että kyseessä on loistava malli!
Moi Janne!

Kiva kun tykkäsit, jos on kyseessä englantilainen naamiomaalaus, niin aika monesti teen camon ilman mitään maskeja, ensin ruiskulla rajat ja sitten täytetään pikkuhiljaa täytetään maalattava alue.

Sitten tulee huonoja päiviä, jolloin kyseinen tekniikka ei vain onnistu :) Murphy tulee kaveriksi silloin.

Eihän niistä pisteistä pitäisi välittää, olet Janne oikeassa siinä.

Tällä päivämäärällä lupaan ja vannon että vaikka tulisi tuutin täydeltä kakkosia niin en rupea kitisemään niistä., siitähän ne trollit voimansa saa :)

Terv, Pekka
Moikka E-P!

En yleensä vanhenna koneitani näin reippaasti, ja kyllä mietin onko tämä liiankin paljon vanhennettu?

Kiitos kommentista.

Terv Pekka.
Nätti kone ja malli. Hyvä elävä väripinta.

Kaksi korjattavaa asiaa kiinnitti huomiota: alapinnan maihinnousuraitojen katkokohta sauma on hieman repaleinen siirtokuville tyypilliseen tapaan. Tätä olisi ehkä voinut paikata kevyesti maalilla, jotta pääsisi eroon siirtokuva-assosiaatiosta. Sivuvakaaja näyttää vähän paksulta takaa päin: mallin etuosa näyttää selvästi paremmalta ja jos ei näyttäisi niin tähän ei kiinnittäisi huomiota.

Nyt huomasin vielä lopuksi, että oikean siiven kärjessä oleva vaaleammat vihreät alueet näyttävät aika säännölliseltä pilkkukuviolta, mutta hyvin pieni asia -- voisi kuitenkin rikkoa symmetriaa jotenkin.

Mutta reilusti plussan puolella näistä huolimatta. Mielellään tätä mallia katsoo (ja voi samalla harmitella omaa epäonnistunutta Typhoonia).
Pasi Ahopelto kirjoitti:
Kaksi korjattavaa asiaa kiinnitti huomiota: alapinnan maihinnousuraitojen katkokohta sauma on hieman repaleinen siirtokuville tyypilliseen tapaan. Tätä olisi ehkä voinut paikata kevyesti maalilla, jotta pääsisi eroon siirtokuva-assosiaatiosta. Sivuvakaaja näyttää vähän paksulta takaa päin: mallin etuosa näyttää selvästi paremmalta ja jos ei näyttäisi niin tähän ei kiinnittäisi huomiota.

Nyt huomasin vielä lopuksi, että oikean siiven kärjessä oleva vaaleammat vihreät alueet näyttävät aika säännölliseltä pilkkukuviolta, mutta hyvin pieni asia -- voisi kuitenkin rikkoa symmetriaa jotenkin.

).
Hei vaan Pasi!

Ja kiitokset huomioista! Tosiaan, olen käyttänyt tässä siirtokuvia maihinnousuraidoissa, ja osan raidoista olen kevyesti sävyttänyt vielä ruiskulla. Olen varmaan yrittänyt tavoitella tietyn näköistä kulumisefektiä raitojen alapinnoilla, muuta kuten sanoit olisi pitänyt paikkailla sitäkin maalilla. Samoin maalauksessa olen yrittänyt tavoitella kulunutta maalipintaa.

Sivuvakaajan paksuudesta en osaa sanoa mitään. Olisiko sitä pitänyt hioa ohuemmaksi?

Tälläistä palautetta sitä kaipaa, rakentavaa ja selkeästi osoitetaan missä olisi paranneltavaa.

Terv, Pekka
Hei Pekka. Olet vissiin päässyt tämän sivuston häiriköijän saaliiksi. Olipa mali miten hyvin tehty, nin aina ensimmäiset pojot on 0.5 - 1,5 tai korkeintaan kaksi.
Ilmiö oli pitkään poissa ja nyt se on tullut uudelleen.

Kirjoitin tästä jo aikaisemmassa kommentissani jollekin muulle, mutta ei Tomi tai moderaattorit ole vissiin huomanneet kkoko juttua…
Mallisihan on huipujälkeä. Hienosti kasattu, pintakäsittely sopivasti lievää ja kuvatkin kohtalsisia.
Laitetaan reilusti pojot esille:
Nelkku.
Timo Rissanen kirjoitti:
Hei Pekka. Olet vissiin päässyt tämän sivuston häiriköijän saaliiksi. Olipa mali miten hyvin tehty, nin aina ensimmäiset pojot on 0.5 - 1,5 tai korkeintaan kaksi.
Ilmiö oli pitkään poissa ja nyt se on tullut uudelleen.
Kiitos Timo kommenteista ja pisteistä :) Niin kuin aikaisemmin sanoin, antaa olla :)
Kommentti maihinnousuraidoista; Sanoisin, että pieniä epämääräisyyksiä raidossa saa ollakin. Alkuperäisetkin oli käytännöllisesti katsoen pensselöity suurella kiireellä ja enimmäkseen vapaalla kädellä. Mittakaavasta tietysti riippuen siirtokuvat antavat usein liiankin siistin lopputuloksen.
Sivuvakaajasta: jättöreunan pyöreys kiinnitti huomiota, mutta tästä onkin yllättävän vaikea löytää hyviä kuvia, joten en uskalla sanoa pitäisikö sen olla terävämmän. Voi olla, että muoto on OK ja havainto johtuu vain viimeisessä kuvassa olleessa kiillosta kyseisessä kohdassa.
AJ 18.12.2016 18:40 Vastaa lainauksella
Moi Pekka,
Hasegawan/nyt siis myös Italerin 1/48 Hawker Typhoon Mk.IB Late on hyvä rakennussarja, samoin kuin Hasegawan 1/48 Hawker Typhoon Mk.IB Early "Car Door" rakennussarja. Hienoa, että Italeri on uudelleenpakannut hyvän sarjan. Wikista lainattu historiikki on parempaa kuin ei mitään, etenkin tässä tapauksessa kun se pitää paikkansakin - taustoitus on hyvä olla aina olemassa. Typhoonithan olivat raskaita ja vahvoja lekoja; rakenne oli vahva - kestivät osumia hyvin.

Komppaan kehuja yllä ja edellä. Erinomaisesti onnistunut camo ja rakentaminen yms… on jälleen toteutettu tyylillä ja hyvin ammattimaisesti, joten ei niistä sen enempää.

Sarjan sivuvakaajasta sen verran, että sarjan sivuvakain ja sivuperäsin ovat hieman liian pieniä ylipäätään ja sen jättöreunan pitäisi olla oikeasti pyöreämpi eikä noin terävä kuin sarjassa. Mutta sivuvakaimen ja -peräsimen muodot ovat sarjan hyvin pieniä "tyyppivikoja", eikä niistä tarvitse olla huolissaan, sillä ne ovat riittävästi oikean näköisiä eli mallillaan. Jos se taas häiritsee, niin sivuperäsin pitäisi hankkia jostain AM-osana ja sivuvakaimen yläosaa muokata hieman isommaksi - tämä on mielestäni täysin turhaa, mutta tehtävissä toki, jos niin haluaa.

Puolestaan maihinnousuraidat toteutettiin juuri noin kuin E-P edellä hyvin jo esittikin, joten en olisi niistä huolissani. Aivan varmasti kaikenlaisia viritelmiä maihinnousuraidoissa löytyi.

Kaikinpuolin hieno Typhoon lekomalli, upealla camolla. Parhain terveisin, AJ
Upea "taifuuni" kaikin puolin enkä tiedä mitä olisi voinut tehdä paremmin.
Eipähän noihin edellä olevien kollegoiden kehuihin voi kuin yhtyä! Ja lisäkehuna laitan vielä erityisen hyvän näköiset tykkien piiput ja ruutikaasuvanat!
Pidän!!!
Pasi Ahopelto kirjoitti:
Kaksi korjattavaa asiaa kiinnitti huomiota: alapinnan maihinnousuraitojen katkokohta sauma on hieman repaleinen siirtokuville tyypilliseen tapaan. Tätä olisi ehkä voinut paikata kevyesti maalilla, jotta pääsisi eroon siirtokuva-assosiaatiosta.
AJ kirjoitti:
Puolestaan maihinnousuraidat toteutettiin juuri noin kuin E-P edellä hyvin jo esittikin, joten en olisi niistä huolissani. Aivan varmasti kaikenlaisia viritelmiä maihinnousuraidoissa löytyi.

Kaikinpuolin hieno Typhoon lekomalli, upealla camolla. Parhain terveisin, AJ
Hei vaan AJ! ja kiitos kommenteista!

Maihinnousuraitoja maalattiin tosiaan välillä varsin reippaalla kädellä, ja silloin syntyi varmaan aika taiteellistakin raitaa :D

Siirtokuvan repaleisuus tulee tosin esiin mallissani juuri Pasin mainitsemalla tavalla. Yleensä maalaan raidat, mutta tässä päädyin eräänlaiseen hybridiin, maalia siirtokuvan päälle.

Terv, Pekka
Jari ja Petri!

Kiitokset molemmille herroille ystävällisistä kommenteista!

Terv, Pekka