Etusivu 
Galleria Mallit: kilpa-autot
Ford GT40 MkI
Le Mans 1969
Kilpailujen järjestäjä FIA oli jo huolestuneena seurannut kilpa-autojen nousevia nopeuksia mm Le Mansissa. Niinpä vuodeksi 1968 tuli uudet sääntömääräykset, joissa prototyyppien, eli pienvalmistus sarjojen, moottoritilavuus säädettiin kome litraiseksi ja sarjavalmisteurheiluautojen tilavuudeksi
viisi litraa. Tämä pykälä poisti välittömästi Fordin isot seitsenlitraiset MKII:set ja MKIV:set kuvioista ja prototyypiksi luettavan viisilitraisen Mirage M1:n niinikään.
John Wyerin Gulf Teamilla oli tekeillä keskimoottorinen BRM Mirage, mutta sen kehitystyö oli pahasti kesken, joten jos haluttiin kilpailla, niin oli tyydyttävä jo ikääntyneisiin GT40 MKI versioihin. Talli varusti kilpailuihin kaksi autoa, joista toinen oli kokonaan uusi valmiste ja toinen GT40:ksi palautettu Mirage M1.
Mutta mennäänpä eteenpäin vuoten 1969, jota pienoismallikin esittää. John Wyer Teamin työn alla olevat uudet kilpa-autoprojektit olivat vielä sen verran vaiheessa, että Le Mansiin päätettiin lähteä koetulla tekniikalla. Nyt jo ikääntynyt ja ylipainoinen GT40 sai vielä kerran yrittää voittoa, voittoa jonka automalli oli jo saavuttanut edellisenä vuotena. Vastus oli kova. Porschella oli uutuusmallit 908 ja 917 mukana ja harjoituksissa joutuivat kaksi GT40:tä jakamaan sijat 13 ja 14. Itse kilpailussa tuoreet Porschet karsiutuivat yksitellen radan viereen kunnes jäljellä oli vain yksi Porsche 908 ja kolme tuntia kilpailua jäljellä. Porschella ajoivat kokeneet Hans Herrman ja Gerard Larousse ja Ford GT:tä Le Mans spesialisti Jacky Icxk sekä Jackie Oliver. Viimeiset tunnint ajettiin täysillä johtopaikkaa vaihdellen. Porschella oli jarruongelmia ja Fordilla bensa vähissä. Kokeneena kilpailijana Jacky Icxk roikkui viimeisellä kierroksella Porschen imussa säästäen bensaa, meni Mulsannen suoran loppujarrutuksessa ohi ja pystyi säilyttämään koneesta kaiken irti ottaen johtopaikkansa aina maaliin saakka, tosin n.100 metrin erolla Porscheen, joka on Le Mansin historian lyhin voittovälimatka. Niinikään saavutti sama Ford GT toisen voittonsa tässä kilpailussa, edellisen kerran v.1968, josta muuten on myös malli tulossa tulevaisuudessa. Huomatkaa muuten, vain kaksi kuskia per auto siihen maailman aikaan. Autot olivat alumiinia ja miehet terästä. Auton moottorista piti vielä mainitsemani sen verran, että se on siis viisi litrainen (302c.i.) varustettuna Gurney Weslaken suunnittelemilla alumiinisilla sylinterikansilla. Tehoa löytyy luotettavat 425 bhp:tä.
Harvoin on sama auto voittanut tässä kilpailussa useamman kuin kerran. Bentley 1929 ja 1930 ja Joest Racing Porschella 1996 ja 1997, autolla joka itse asiassa oli Jaguaarin kilpa-autoon perustuva.
Nyt siis viiden vuoden yrittämisen jälkeen sai Ford GT MKI versio vihdoin ansaitsemansa voiton tässä legendaarisessa kilpailussa.
Itse malli koostuu nyt jo harvinaiseksi käyneestä Thunder Valleyn hartsikorista ja Fujimin alustasta höystettynä HRM:n (Historic Racing Miniaturesin) moottoripaketilla ja siirtokuvat ovat Le Mans Minituresin ja Renaissancen tuotantoa. Tuo koppa on jo aika vanhaa tuotantoa, mutta oli aikoinaan paras ja taitaa muuten olla vieläkin parhaita Ford GT MKI:n koreja ulkomuodoiltaan. Alusta ja sisusta on tasokasta Fujimin tuotantoa. Moottorikin oli resiinikorin mukana, mutta lähtökohtana oli esittää mallia myös kone ja akselisto esillä
ja siitä syystä yksityiskohtaisempi VRM:n paketti. Korin sovitus ongelmat kuitenkin aiheuttivat sen, että päätin liimata kopan osat yhteen ja tyytyä avaamattomiin luukkuhin.
Maalaus suoritettiin tavalliseen tapaan kilikalipulloilla ilman lakkausta. Kaikki oranssinväriset alueet ovat siirtokuvaa ja taasen täytyy todeta että keulan peittäminen pehmennyslitkujen avulla on aina yhtä mielenkiintoine prosessi, jota tällä kertaa vaikeuttivat jo ikääntyneet ja näin ollen kovettuneet siirtokuvat.
Ne alkavat vanhetesssaan olla usein niin kovia, että murtuvat herkästi pienestäkin taivuttelusta. Mustalla irtoraidalla ja oranssilla värillä siitäkin kohtuullisesti selvittiin.Autosta on olemassa aika paljon referenssiä, mutta siitä huolimatta harva siirtokuvan tai mallin valmistaja oli huomioinut takaosassa olevan kipailunumeron
valkoisen ympyrän osan puuttumista. Syytä siihen en ole vielä löytänyt.
Suurimmat ongelmat olivat kopan ja alustan/sisusta yhteen sovittamisessa. Se vaati huomattavan paljon vuolemista ja viilaamista, ennekuin lopputulos tyydytti. Niinikään resiinivanteiden keskiöreiät olivat hivenen muualla kuin keskellä, mutta viilaamalla sekin virhe saatiin oiottua.
Jäähdyttimen aukossa oleva punainen tunnistelamppu piti sinne itse kehittää, sillä sen olemassa olosta ei mallissa ollut tietoakaan. Kuvaussession jälkeen havaitsin, että eräs etuosan luukun avauskahvoista oli osittain auki asennossa. Ei ole enään, asia on hoidettu. Erilaiset lisätarvike etsiosat olivat apuna tämänkin mallin viimeistelyssä. Vanhemman hartsi rakennussarjan kokoaminen on aina vähän haasteellista, joten tähän lopputulokseen saa tekijä olla tyytväinen kaikista pienistä ongelmista huolimatta.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
