Pienoismallit.net

Nissan Skyline GT-R

Viimeinen mohikaani

Viimeinen Skyline-nimeä kantanut urheiluauto on viimeisin omalta kokoonpanolinjalta valmistunut malli. Sarja itsessään tuli aloitettua kolme-neljä vuotta sitten kun ruiskusta ei ollut tietoakaan, joten homma alkoi korin kylvettämisellä. Jonkin ihmeen älynväläyksen takia homma piti aloittaa viikko sitten lauantain-sunnuntain välisenä yönä. Mitään aikomusta ei ollut rakentaa normaalia nopeampaan tahtiin, mutta kun maanantaihin mennessä oli kori pohjamaalissa, alustan osat maalattuna sekä sisusta maalattuna ja kasattuna, alkoi mielessä häämöttää idea Nääsvillen mallinäyttelystä. Torstaina tuli valmista ja lauantaina oltiinkin jo pöydällä.

Kori on pohjamaalattu Alcladin mustalla pohjamaalilla sekä maalattu tamiyan mica bluella, sisusta tamiyan akryyleillä, sekä alusta model masterin muutamalla eri metalizerillä. Lakka on tamiyan sprayta, pintamaali ja lakka on kiillotettu 4000-santapaperilla sekä tamiyan kiillotustahnalla. Päälle vielä vedetty autovaha.

V-spec II, jota malli esittää, eroaa normaalista R34 GT-R:stä lähinnä aerodynaamisten palikoiden osalta. V-spec II:sta löytyy mm. diffuusori, jarrujäähdyttimet sekä hiilikuituinen konepelti.

Kommentit

Näppärän näköinen Skyline! kiilto tekee tästä vaan hienomman.
Kokemusta itselläni ei ole automalleista, ehkä vielä jonain päivänä.
Maalaus sekä rakentaminen kohdillaan, kyllä tää viihdyttää silmää.
Anttiz-h 8.3.2016 19:10 Vastaa lainauksella
Hyvin tehty kaikki onnistunut hyvin kaunis malli.
AJ 8.3.2016 20:34 Vastaa lainauksella
Moi Markus, Tässäkin on helppoa kompata kehuja - hyvää työtä ja todella nopeassa ajassa. Tuo maalauspinta on kerrassaan upea ja kiitos tuosta maalauskuvauksesta. Katsoin ensin kuvat ja funtsin, että miten h*****a olet saanut tuon maalipinnan noin upeaksi - homma avautui, kun tavasin maalauskuvauksen. Nätti kuin karkki! Parhain terveisin, AJ
Yksinkertaisen tyylikäs Nissan! Pintakäsittely upeata!
Pidän kovasti!
Mukavaa jos miellyttää silmää. Tuon kiillottamisen olen itse opetellut lähinnä kantapään kautta, mutta kyllä se tuosta jo sujuu. Lähinnä kärsivällisyyttä enää kaivataan.
vähän kun fast and furious 4 elokuvan nissan hienoa työtä