Messerschmitt Bf 109 G-6
MT-423
Unimodelin sarjasta rakennettu Suomi-Mersu. Jos haluaa haasteellisen malliprojektin, niin kannattaa ehdottomasti hankkia UM:n Mersu. Tai sitten on niin, että omat taidot ovat sen verran vajavaiset, että tämä oli vain minulle haasteellinen. Ensimmäinen ongelma tuli runkoa kasatessa. Rungon puoliskot olivat takaosassa kieroja, eivätkä oikein osuneet kohdakkain, joten viilailuksi meni. Kun osat sopivat kohdalleen, niin kylkien paneeliurat eivät kohdanneet rungon alapuolella. Ratkaisin asian hiomalla urat näkymättömiin. Harvemmin sinne pohjaan tulee kuitenkaan kurkittua.
Ohjaamon laittelin jokusen osan, mm. mittariston ja vyöt, Eduardin etsisarjasta. Ja luonnollisesti kun rungon puoliskoja oli joutunut työstämään, ei kuomu istunut enää nätisti paikoilleen. Ja taas tarvittiin viilaa. Lopputulos on vähän niin ja näin.
Mallissahan on siis myös moottori, ja päätin rakentaa etuosan niin, että toisen puolen moottorinpeite on paikoillaan ja toiselta puolelta irroitettuna. Olikin melkoinen sovittelu, että osat sai istumaan paikoilleen. Veistä ja viilaa sai käyttää taas oikein urakalla.
Näiden Suomi-koneiden maalaus on asiaan syvällisemmin vihkiytymättömälle aina melkoinen päänvaiva. Mm. sellainen asia on allekirjoittaneelle epäselvä, että oliko kaikissa Suomi-Mersuissa alkuperäiset saksalaiset tunnukset ylimaalattuina, vai hävisivätkö ne jossain vaiheessa. MT-423:sta löysin netistä mustavalkoisen valokuva, mutta se ei mitään varsinaista valaistusta tuonut asiaan. Joten maalauksessa on sovellettu sarjan ohjeita, ja sarjan mukana tulleiden InScalen dekaalien yleisiä kommentteja Mersujen väreistä. Tosin sivuutin tietoisesti ne saksalaiset tunnukset. Kylkien kuvioiden maalauksessa käytin Airesin sapluunaa. Maalit ovat Xtracrylixin tuotteita. Lopullinen lakkaus Tamiyan lakalla, johon on lisätty mattapastaa.
Kaunis ja siisti Mersu. Itselläni sama malli hyllyssä odottelemassa, Hienoa nähdä, että siitä voi rakentaa noin hyvän mallin jos osaa.
Todella kaunis Messerschmitt! nää suomiversiot näistä on upeita kanssa.
Maalaus todella onnistunut! tykkään.
Hieno Mersu. Mallista ja maalauksesta oikein huokuu huolellisuus ja tarkkuus.
Moi Tuomo, Kehuja kompaten, Mersuja on aina kivaa katsella ja tämä on siististi ja huolellisesti maalattu Suomi-Mersu. En ole Mersu- ja vielä vähemmän Suomi-Mersu-asiantuntija, joten jäten suosiolla syvällisemmät kommentit aihealueeseen vihkiytyneille mallareille. Nätti Mersu joka tapauksessa. Parhain terveisin, AJ
No ei kyllä tuloksen perusteella uskoisi että vaikeuksia on ollut noin paljon! Kuten yllä jo todettiin, onnistunut mersu. Maalaus miellyttää silmää.
Kaikkia edellä kirjoittaneita kollegoita kompaten: tyylikäs Mersu! Ja näitä Suomi-Mersuja ei kertakaikkiaan ole liikaa!
Pidän!!
P.S. Taitaa tuolta koneen oikealta puolelta puuttua pakoputkien suojapelti…
Liityn kuoroon: nätti mersu! Näitä ei vähään aikaan ole näkynytkään. Eniten silmää miellyttää maalaus. Maalauskaavioita tuntuu olleen tuhat ja yksi, joten taiteellinen vapaus on melko suuri. Jos jotain nihilismiä saa heittää kehiin, niin MT-423 näyttäisi olleen trop-versio, kun taas malli ei. Mutta tämä on small potatoes!
Kiitoksia kommenteista. Niinhän sitä sanotaan, että "tieto lisää tuskaa". Ja kun ei ole tietoa, ei ole tuskaakaan ;-) Viittaan kommenttiin trop-versiosta. Minulla ei nimittäin ole hajuakaan mikä se on. Semmoinen asia tietysti tulee mieleen, että kun tekee mallia jostain oikeasta esikuvasta, niin olisihan se hyvä etsiä faktoja rakentelun tueksi. Kaikki tieto on vaan niin hajallaan, että laiskuus voittaa, eikä etsimiseen viitsi paneutua. Vielä tuosta pakoputken suojapellistä; sivustolla erään Unimodelin Suomi-Mersun yhteydessä oli kommentti, että ei kai oikealla puolella ole suojapeltiä. Tulkitsin asian niin, ettei sitä kuulu olla. Helposti tosin lisättävissä, jos pitää olla.
Sen verran hauskoja rakennettavia nämä Mersut, että taidan hankkia sen piakkoin ilmestyvän uudistetun Eduardin G-6:sen. Josko siitä yrittäisin esikuvansa mukaista, mikä esikuva sitten tulee olemaankaan.
Eiköhän tropikaaliversion suurin ero liene se pidempi suodatin moottorin vasemman puolen ilmanotossa, eli siinä joka on kiinni avautuvassa pellin osassa. Sen lisäksi aidoissa trop-versioissa oli käsittääkseni päivänvarjon kiinnitys ohjaamon reunassa, mutta en tiedä oliko se kuinka vakio. Ainakaan se ei ole kovin silmiinpistävä. Eli suodatin paikalleen, ja se on siinä.
Tuomo, kuten sanottu, tuo trop-juttu oli nihilismiä. Asiaa hetken pengottuani en ole ihan varma onko edes kysymys trop-versiosta sinänsä vai vain trop-versioissa olevasta öljypumpun kuhmusta. Tämä on nähtävissä MT-423:n kuvassa oikean puoleisen kk-kuhmun vieressä olevana pienempänä kuhmuna. Näitä oli ilmeisesti loppupään mersuissa muissakin kuin trop-versioissa, joten siltä osin olkoon sanani syöty (tehdasnumeroa ei myöskään ole merkitty lähteessäni trop-versioksi). Ylipäätään kommenttini oli tarkoitettu tuomaan esiin jotakin, jota voi vielä parantaa hienossa mallissa.
Tämähän on hauskaa puuhaa eikä tarkoitus ole dumata kenenkään tuotoksia. Kommentit lähinnä mahdollisen tiedon (valitettavasti joskus myös disinformaation) jakamiseksi ja keskustelun herättämiseksi. Näin se tietokin lisääntyy porukalla! :)
Heikille tiedoksi, en kokenut dumaamisena. Kiva vaan, että asioita nousee esille. Kaikkea voi sitten hyödyntää tulevissa projekteissa.
Komea ja huolella rakennettu mersu haastavasta sarjasta. Itsekin rakensin tästä sarjasta koneen ja oli aika haastava ja osin kökkökin sarja, mutta tämä on maalausta myöten jämpti:)