Pienoismallit.net

Pirates of the Caribbean

Tämä oli sellainen vapaa referenseistä projekti… tai ainakin piti olla jonkin verran kumminkin tuli tuota elokuvan kohtausta katseltua sekä kuvia tulosttua. Mutta paljon otin vapauksia lisäillä elementtejä tähän vinjettiin.

Pyrkimys maalauksesssa oli ettei liian sarjakuvamainen tunnelma tulisi joten hyvin voimmakkaita valon ja varjon leikkejä tässä ei ole. Pikemmin pyrin että mahdollisemman realistisen oloinen olisi tummat ahvoittuneet kasvot jne.

Purjeeseen tein alaosan green stuffista jotta saisin sellaisen purjeen kuin halusin.

Ihan ongelmitta ei tämäkään mennyt. Vettä tehdessä varmaan sekoitus suhteet oli väärin niin se ei oikein kuivannut jatuli tahmea ja samea vedestä. Jäi sisään laitetut piiloon tähän sameuteen. Joutui nimittäin lakkaamaan ja maalaamaan pinnan uudestaan tämän takia. Lisäksi varmaan jo vähän vanhempaa mallia andrealta lienee tämä..joutui aika paljon työstämään että osat kävisi yhteen.

Kuvaus ei ihan täysin onnistunut. Jotkut detailit jää vähän piiloon kun valo ei riitä. Nyt oli valot peitetty vessapaperilla jotta ei tulisi ylimääräisiä varjoja… mutta ei oikein valo tehot riitä. Mutta seuraavan kerran valaisnkaupassa käydessä pitää kiinittää tähän huomiota.

Mutta kaiken kaikkiaan kiva projekti jonka parissa viihtyi.

Lisäkuvia ja joitakin projekti vaiheita löytyy Suunitelma. elukatja finali

Kommentit

Komea on piraatti.
Kun katsoo alkuperäistä mallia ,paljon on parannettu tuosta.
Varsinkin purjeen kohdalla, jos olisi vedessä niin ei liikkuisi eteenpäin kovin nopeasti.
Tietenkin jos on virtava vesi tai nousu vesi.
Kuten eläimissäkin tuo rotta joka on märssykorissa,oiva lisä.
Mutta veden pinnalla lentävä ,lokki liian pieni nyt.
Tietenki jollei ole joku muu laji?
Itse piraatissa nuo hiukset ovat tönköt,mutta on erittäin vaikeaa saada aidon tuntuiset.
Maalaus ja säistys on top.
Kuten hattu maukaasti kulutettu tuossa.
Ja tuo viiri myös.
Ehkâ paremmat valokuva antaa etua, tai nähdä luonnossa .
Alkoipa leffan tunnari soimaan päässä, tyylikäs figu.
Hei Marko :)

Hienoa mallailua..Kuvien katsominen sai aikaan sen, että nyt korvamatona soi Pirates of the Caribbean tunnari…;)… Kuvista välittyy hyvä fiilis. Hyvin olet saanut tallennettua ko leffasta tunnelman..mielettämän huumorin ja tilannekomiikan . Askel laiturille ja seikkailu alkaa :)

T : Anne ja Marko
No niin Marko. Hieno piristys on aiheena. Eli esikuva on elokuvasta ja tunnelma oikein lyö naamaan. "Vapaa referenssiprojekti".. Huh, mitähän ne ei vapaat tulee olemaan.
Vinjetti on oiva osoitus siitä, että mallarin maailma on täynnä keksimättömiä ideoita.

Noista linkkien kuvista saa paremman käsityksen, kuin tällä sivulla olevista ja uskoisin, että livenä nähtynä pitää hikeä alkaa kuivaamaan.
Senverran on erikoinen ja hieno, että mitäs jos alkaisit suunnitella matkaa ulukomaitten isoihin mallitapahtumiin.

Kuvat ovat heikoin lenkki, joten odotankin, että san katsella tätä livenä viikon päästä Kuopion tapahtumassa.
T.T
Kiitoksia kaikille kommentoijille!
eerik oksanen kirjoitti:
Itse piraatissa nuo hiukset ovat tönköt,mutta on erittäin vaikeaa saada aidon tuntuiset.
Joo itsekkään en ole oikein tyytyväinen noihin hiuksiin… ei oikein saanut eloa niihin valukin oli niissä aika paksua. Olisi varmaan kannattanut tehdä vaikka itse uudet green stuffista.
Timo Rissanen kirjoitti:
Senverran on erikoinen ja hieno, että mitäs jos alkaisit suunnitella matkaa ulukomaitten isoihin mallitapahtumiin.

Kuvat ovat heikoin lenkki.
Sen verran on vielä oppittavaa ennen kuin rajojen ulkopuolelle viitsii lähteä .. mutta ehken joskus kun ossaa jottain.
Kuvaus on kyllä vielä aina tuurista kiini joskus onnistuu joskus ei.
On kyllä upeaa katseltavaa, eipä tästä ainakaan minun silmä puutteita ja virheitä löydä. Vesi on hienosti myrskyisää ja tuo lokki täydentää hienosti ja tuo tuulista fiilistä tähän. Detaljit hyvin esillä ja lakissa mukavasti nahan ja jack sparrow maista patinaa:)
Kiitos ja kumarrus Jarno.