Pienoismallit.net

Bf 109 G-6

Mersu eduardilaisittain

"Kohutusta" Eduardin mallisarjasta syntyi näissä käsissä tällainen lopputulos. Rakentamisen aikana alkoi kertyä pitkä lista mallin virheistä, mikä ei välttämättä lisännyt motivaatiota, mutta kun tähän ryhmärakenteluun oli tullut ilmoittauduttua niin mikäpä tässä auttoi.

Vaunumalleihin viime vuodet keskittyneenä huomasin heti, että rutiinia puuttuu. Monet työvaiheet olisi voinut rytmittää toisinkin. Itse mallisarja tuntui näin ummikosta ihan mukavalta. Teininä viimeksi lentokonemalleja kasanneenna onnittelin itseäni kuomun onnistuneesta maskauksesta ja siitä, että ensimmäistä kertaa ikinä sain myös antennilangan jota kuinkin paikalleen.

Maalattu pääasiassa Mr.Hobbyn väreillä, joista berliiniläinen kauppias oli muutama vuosi sitten koonnut valmiin setin. Rungon sininen nauha tuli ilmeisesti liian tummaksi, mutta oli silmämääräisestä ohjeen mukainen - jossa muutkaan värit eivät ole oikein. Sininen löytyi Vallejon valkokorkkisista. Keltainen taisi tulla Tamiyalta. Keltaisen alle vetäisin Tamiyan dark yellowin, jolloinka varsinaista keltaista ei tarvinnut kuin pari kerrosta.

Esivarjostukset ja kaikki oli tehtynä, mutta vähänpä niistä jäi jäljelle. Kevyttä säistämistä AK:n ja/tai Migin tuotteilla. Tämäkin vaatisi vähän rutiinia.

Mutta näin on ilmoittautuminen ryhmikseen kuitattu. Jätän tähteytyksen nyt pois kun tosiaan en ole varsinaisesti leko-mallari.

Kommentit

Noin pikaisesti katsotuna makeasti tehty, jotain pahoja virheitä paistaa tuossa.
Kuten mallari sanoi: lista on pitkä
Pahin on nokkan moottori peltien rako ylhäällä keskellä,olisi kannattanut jättää se auki.
Kuten tuo sininen liian tumma, ei ole mallarin vika.
Ilmanotto aukon sauma puutuu.
Vaan valmistajan.
Muuten hyvin saatu rakennettua: tuo eduardilainen kohumalli motivaation tuhoja.
Petri Lyy 18.8.2014 23:23 Vastaa lainauksella
Eerikille taas kiitos kommentoinnista. Kansio avattu 302 kertaa ja kuvia katsottu 608 kertaa, kertoo sivun tilasto. Ja kommentteja tasan yksi. Jännää, miten tähteytyksen poissulkeminen sulkee pois kommentoimishalut.
Vääristääkö kuva nro. 3 vai onko tuo kone oikeasti noin "tumppi"? Lyhyt, korkea, leveä, pullea, ahvenmainen?
Minun mielestäni hyvin rakennettu ja maalattu! Tosin kuomun takaseinän viistoraamin ja rungon välinen sovitus pielessä! En minä tässä muuta motkottamista näe.
Tähteytys: 4 poeng!

terv. Tynkä-Karjalan Seppo
Petri Lyy 19.8.2014 08:45 Vastaa lainauksella
Ja taas kiitos kommenteista.

Eerikille unhotui mainita, että tässä sarjassa ei ole moottoria mukana, joten mitään luukkua ei voi jättää aukikaan. Jonkun sauman olen saattanut hioa pois ihan ymmärtämättömyyttäni.

Terolle: Kuva luultavasti valehtelee. Malli on ilmeisesti sellaisessa kulmassa linssiin, että jotenkin lyhenee. Lisäksi varjot sotkeutuvat tuohon tosiaan lievästi ahvenmaiseen suojamaalaukseen.

ja Sepolle: Juu, kuomu ei ihan tipahtanut paikalleen. Pisteistä kiitos, vähän ylenpalttista näin ensimmäiselle leko-mallille :D

Kansio on nyt avattu 485 kertaa. Luulisi kommentteja kertyneen enemmänkin :)
Tämähän on varsin kelvollinen esitys aiheesta nimeltä Messerschmitt. Eniten tosiaan "silmään pistää" tuo moottoripeltien väliin jäävä karmeahko rako - hiominen ja pakkeli olisi ehkä tuossa auttanut?
Olet saanut jopa potkurin spinnerin spiraalin hyvin paikoilleen ja se on mielestäni hyvä saavutus, koska itse olen monet kerrat tuon kyseisen homman mokannut. Siirtokuvat eivät myöskään hopeoi ja olet laittanut paikoilleen noita pienimpiäkin dekaaleja tyyliin "Vorsicht beim Öffnen".
Hienoltahan tuo "kohumalli" näyttää. Mielestäni olet saanut erittäin hyvin mallinnettua tuon saksalaisen kolmivärikaavion! Sävytkin miellyttävät silmää. Ja kuten Raimo jo tuossa mainitsikin niin spinnerin spiraalin kanssa olet onnistunut erinomaisesti. Ja minuakin hieman häiritsee tuo moottoripellitysten yläsauma; muistan jostain lukeneeni, että tuo sauma olisi nk. Pianosarana…? Olisiko venytetty valuranka toiminut tuossa saranassa?
Jos mahdollista olisi antaa pisteitä, niin minulta lähtisi ****
Petri Lyy 19.8.2014 11:16 Vastaa lainauksella
Kiitokset Raimolle ja Petrille.

Nyt rupeaa hahmottumaan, mistä saumasta on kyse :) Tietämättömyyttäni oletin, että siinä on jonkinlainen tähtäyskisko, vähän samaan tapaan kuin haulikossa saattaa olla :D Siihen vielä erikseen tarjottiin semmoista osasta, joka siis kuvaakin mahdollisesti pianosaranaa. Hyvä vinkki, jos joskus vielä Mersun teen, niin tämä asia tulee varmasti huomioitua.

Camon värit ovat Mr.Hobbyn eli herra Gunzen määrittelemät. Purkkien kylkiin oli kirjattu samat RLM-koodit kuin rakennusohjeessa, joten en ruvennut kyseenalaistamaan. Näiden lentokoneiden kanssa toimin ihan Siivet ja Ilmojen Korkeajännitys -lehtien antamalla tietopohjalla.
Tervehdys Petri

Niin paljon kohua saanut tämä "Eetun" Mersu, että mukava nähdä niitä tehtynäkin. Mallisi on kaunis tuotos, mutta sisältää jonkun verran perustavanlaatuisia virheitä. Olet ilmeisesti maalannut mustaksi potkurin joka on virheellinen näkemys. Se kuuluisi olla RLM70 mustanvihreä. Lisäksi pyörätelineet ja -kuilut olet maalannut harmaalla, kun ne pitäisi olla RLM02:lla. Myös pitotputki törröö sinne sun tänne. Vasemmanpuolella nokassa siivenetureunaan on sotkeutunut keltaista maalia. Takarungossa yläpuolella ja alapuolella kuuluisi mennä pitkittäissauma. Ja pahin, mikä on oikeestaan Eduardin vika on se, että kone törröttää liian pystyssä laskutelineillänsä. Kulma pitäisi olla matalampi.

Sitten hieman makuasiaa: Rungon vihreä täplitys voisi olla terävämpää---> Ruiskua lähemmäksi, matala paine, ohut maalisekoitus, ja ihan hiuksen ohuella maalausviivalla alkaa kasvattaa täplityksiä isommaksi.

Mutta älä ota näitä haukkumisina vaan oppina. Kun Eduard tekee uusiksi tämän mersun niin rakenna se tarkemmin;)
Petri Lyy 19.8.2014 14:18 Vastaa lainauksella
Ja morjens Antti

kuka nyt asiallisen rakentavaa palautetta haukkumisena pitäisi? Kiitos siitä, oppi on tervetullutta ja sitä saisi tulla lisääkin.

Potkuri on kyllä RLM70:llä, miten lie kuvausolosuhde vaikuttanut. Muuta epäselvää tässä ei sitten olekaan :) Seuraavaksi taitaa valmistua joku tankkimalli :D
Olli J. 19.8.2014 15:41 Vastaa lainauksella
Mielestäni tankistilta erinomainen suoritus! Edellä mainittujen moottoripellityksen ja kuomun lisäksi en keksi motkottamista. Neljä staraa antaisin. Anna tulla vaan lisää koneita! Tee vaikka kompromissina Il-2.:)
Petri Lyy 19.8.2014 19:39 Vastaa lainauksella
Ja Ollille kiitos kommentoimisesta. Uusi tankki on jo pöydällä, mutta ehkä joskus myöhemmin. IL-2 ei tosiaan olisi hassumpi kompromissi :)
AJ 19.8.2014 19:46 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Kyllähän Edun kohu-Mersu Mersulta näyttää. Edellä on jo annettu tarkkaankin rakentavat kritiikit, en toista niitä, vaan kehun onnistunutta lopputulosta. Parhain terveisin, AJ
Petri Lyy 19.8.2014 21:48 Vastaa lainauksella
Ja terve AJ

lopputuloksen onnistuneisuus? Vitriinin takarivissä on vähän ahdasta, mutta eiköhän tämä sinne vielä mahdu :D
Moi Petri!
Mielestäni todella tyylillä tehty mersu.Maalaus,säistys ja kaikki pintakäsittely lähestyy maltillisesti panssarimallien vastaavaa..tyyliä joka miellyttää silmääni päivä päivältä enemmän.Tosin siinä täytyy olla todella tarkkana,ettei ammu yli.
Mersusi on ehkä aavistuksen räikeä väreiltään,mutta se olisi luultavasti korjaatunut hieman matammalla loppulakkauksella.
Edun mallista tulee itsessään edelleen mieleen tv sarja " kulta,sinusta on tullut pullukka"
Mikko
Katsoin vasta nyt. Karkkipäivänä. Ja namuhan tämä on. En keksi mitään rakentavaa yllä jo mainituille. Ja osa niistäkin menisi kyllä ihan siinä sivussa kun vertaa kokonaisuuteen.

Jos et olekaan varsinainen lekomallari, niin mitä mainioin esitys tämä on. Alkaisi lähennellä viikon mallia.
Bf 109 on livenä aika ruma. Harittavine pyörineen ja kanttikertaa kantti kuomuineen, mutta olet onnistunut tekemään rumasta kauniin. Varsinkin maalaus ja tarkka detaljointi pintakäsittelyineen iskee tajua alemmaksi. Hienoa.
Petri Lyy 23.8.2014 10:44 Vastaa lainauksella
Kiitokset Mikolle ja Timolle kommentoimisesta.

Mikon mainitsema kiilto häiritsi vähän itseäkin. Kiilto tuli Mr Hobbyn maaleista ihan pyytämättä ja tilaamatta eikä se oikein taittunut puolikiiltävällä lakalla. Mattalakasta on joskus tullut ikäviä pettymyksiä ja jäi nyt kokeilematta. Josko tästä nyt olisi tullut kipinä jatkaa leko-kokeiluja, niin ainakin hyvää kokemusta ja hyviä vinkkejä kertyi runsaasti.
olen usein käyttänyt puolet mattaa ja puolet puolikiiltävää sekaisin.akryyreillä ainakin toimi hyvin.kannattaa kuitenkin testata ensin…
Mikko