Pienoismallit.net

Suomussalmi 1941

Tämä ollut tähän mennessä rakennetuista töistäni iso töisin dioraama. Ei kooltaa vaan eniten joutunut muokkaamaan varsinkin figuja.
Törmäsin SA-kuvissa pariin hienoon otokseen jotka sitten päätin yrittää mallintaa. Toisessa kuva kuvassa on menossa aseiden huolto ja tausta näkyy myös toisen kuvan panssarivaunun piipunvaihto. Kuvat löytyvät täältä.

Moottoripyörän puolella oli vielä asennoissa oli paljon parantamisen varaa ja meni eka yrityksen piikkiin. Mutta muuten kyllä paljon yritin saada samaa tunnelmaa ja suht samat asennot.
Panssarivaunun puolella pyrin vielä enempi panostamaan asentojen oikeelisuuteen. figujen muokkaus söikin sitten paljon aikaa, kun hiukset ja asennot on muokattu green stuffista. Tässäkin tuli pieniä asioita jotka tekisin toisin. seuraavan kerran kun figujen asentoja näin paljon muokkaa, niin teen ne osissa. Nyt muokkasin eka kokonaiseksi jonka jälkee rupesin työstämään niitä. Joidenkin asentojen johdossa työsketely oli erittäin rasittavaa. Kun osissa olisi tehnyt jälkikin olisi ollut parempaa.

kalusto itsessään on pikkaisen väärää esim moottirpyörä on DKW NZ 250 eikä DKW NZ 350 kuin diossa. lisäksi panzer II on pikkaisen erilainen kuin diossa. Tähänkin olin tilannut että olisi voinut viimeistellä Panzer II juuri sellaiseksi kuin kuvassa…mutta odottaa edelleen lähetystä saapuvaksi. Joten menköön tämä tälleen.

Detaileja kanssa lisäilin paljon joita ei kuvissa kunnolla näy, kun monet esineet maastoutuvat ympäristöön. On kiikaria puussa. mustikoita pakissa, lapio jne…

Moottiripyörän paremmat kuvatpienoismalli.netissä.
Tähänkin laittelin paljon itseväsättyjä osia.

Tämä oli kohta viisisuotisen mallailu uran omasta mielestä mielenkiintoisin tekele. Paljon joutu tutkimaan ja perehtymään asioihin. Ei jää viimeiseksi valokuvaan perustuvaan työhön. Tosin tämän jälkeen voisi tehdä jonkin pienen aivot vapaalle projektin.

koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta löytyy täältä.

Kuvaraja taas iski..niille jotka haluaa vilkaista isompia/enempi kuvia niin ei kun klik

Kommentit

Hei Marko :)

Hieno, upea ja elävä työ. Sinulla on taitoa saada valokuva elämään uskottavasti :) Ilahduttavaa sekin, että töistäsi löytyy aina huumoria…elämän makuista huumoria ;)

T: Anne ja Marko
Kokonaisuus on onnistunut erittäin hyvin nyt.
Eihän sitä tarvitse niitilleen tehdä kuin valokuvassa.
On paljon asoita jotka on lievästi piilossa,tutkimista riitää.
Luonnossa varmasti parempi kuin valokuvissa.
Suuritöinen on juuri tuo figurien muokkais sopiviin asentoihin, että olisi aidon tuntuinen .
Pelkästään alusta ja kasvillisuus on jo oma malli, erittäin luonnollinen nyt.
Ainoa on makuu asia:vaatetus kauttaltaan saman värinen nyt,erivivahteista olisi tuonut esiin mukavammin.
Vain makuuasia tämä.
Varmasti tässä on viikon malli nyt.
Hienosti olet Marko ton kasvillisuuden saanut onnistumaan( koivu varsinkin loistava). Olen samoilla linjoilla Eerikin kanssa vaatetuksesta, pieniä sävyeroja kaipaisin nuttuihin. Iso prispekti figujen muokkaamisesta, se ei ole kaikista helpoimpaa hommaa. Kokonaisuus on vallan hieno, tämä pitää kyllä nähdä jossain livenä.
Säätäminen ja vaivannäkö on kannattanut. Hieno dio, josta mielestäni voi nostaa erikseen vaunun, pyörän ja alustan ja ne pärjäisivät hyvinä malleina yksinäänkin. Se, ettei miesten asennot täsmää aivan valokuvaan, ei mielestäni haittaa, sama fiilis on saavutettu ja se on hyvä. Tämähän voisi olla tilanne 0,8 sekuntia valokuvan ottamisen jälkeen.:) Haluaa nähdä tämän jossakin, varmaan syksyllä saa Kuopiossa hämmästellä? Hankala pisteyttää, kun ei itse ole tällaista tehnyt, mutta työmäärä on melkoinen.
JJ Hilska 11.8.2014 13:46 Vastaa lainauksella
Tässä alusta ja kasvillisuus on täydellisesti onnistunut - juuri sellaista mistä jotkut näkee unta ja toiset näköjään osaa tehdä.
Millä tekniikalla muuten tuo kuusi ja koivu on toteutettu?
Olkoon tämä esimerkki josta ainakin itse (ja varmasti lukuisat muutkin) tulevat ottamaan mallia moniin juttuihin.
Kiitoksia kaikille tasapuolisesti kommenteista.

Anne ja Marko: moneen työhön pyrin jotain vähän erillaista tekemään huumoria hivenen tai jotain muuta erikoista. Monessa työssä on piilossa jossain kohdassa nimmarinikin esim kirkkorauniossa partsaan nimessä jne. Ei ihan turhan vakavasti tätä kannata tehdä.

Eerik ja Tommi :Vaateissa katselin noita villapaitojenkin väriä mitä käyttivät niin ikävän harmaita ne näky olevan. pieniä sävyeroja niissä on mutta ei vielä kuvaustaidot ihan riitä että sais ne kunnolla näkyviin. Mutta muuten kyllä muuten aika tasasta harmaata massaa.

Antti ja Tommi : Kyllähän tätä pitää noissa näyttelyissäkin ulkoiluttaa. Pitää vielä löytää tyyliinsopivat valokuva kehykset, jossa molemmat valokuvat. Kuopio/Jyväskylä ovat ainakin varmat kierokset missä diota käytän ulkoiluttamassa.

JJ Hilska : Noista puista olen pienen tutoriaalin tehnyt sivuille koivu ja kuusi
Jälleen kerran olet tehnyt uskomattoman dioraaman. Ihan kyllä sanattomaksi vetää meikäläisen niin alustan ja ennen kaikea miehistön kohdalta kuinka olet saanut miehiltä hiukset ojennukseen kuten kuvassakin on heillä jakaus kohdillaan. Pakko kompata muitakin kirjottajia ja oikein ajan kanssa tiirailla Kuopion näyttelyssä tarkemmin joka mättään oksa mitä olet sinne vielä piilottanutkaan. Viikon malli on varmasti.
Todella komea ja yksityiskohtainen dio, maasto on kaikkinen väreineen kertakaikkisen upea. Paljon mielekkäitä detaljeja, kiikarit puussa honkaan nojaava jerrykannu, moottoripyörä ym, asetelma toimii ja olet kyllä saanut mallinnettua hienosti valokuvan tunnelman. Figuurit on hienot ja tuo ukkelin rekkamiehen hymy on loistava yksityiskohta. Tankki on sopivasti säistetty, ainoastaan vetovaijeri hieman orvon oloinen. Muuten upea kokonaisuus.
Kiitoksia Mikko ja Jarno kommenteista.
Tankkia yritinkin olla sotkematta liikaa kun kuvassakaan ei karmean rääkkiä saanelta näytä. Tuota vetovaijeriakin mallinsin kuvasta mutta sen värejä voisi vähän tasapainottaa. ja lieneekä tuo sinkkiköysi jolloin pitäisi ottaa nuo ruosteet pois ja tummentaa vaijeria.
Hieno, hienompi, Markon työt.Kerrassaan upea dio. Ei lisättävä edellisiin komentteihin.
Well done Marko!!!
Mukava nähdä miten olet kehittynyt varsin lyhyessä ajassa isoin harppauksin. Lienee paras työsi tähän asti. Upea maasto ja kasvillisuus.
Kiitoksia Opa ja Petri.
Itse kanssa pidän tätä ehken parhaana tähän astisista. Vaikka tähänkin näin jälkikäteen joitakin asioita olisi tehnyt toisin.

Aina kiva ottaa uusia haasteita. Seuraavaksi jos yrittäisi ihan yksittäis figua maalata oikein kunnolla. Vaikka diossakin aina yrittää mallikasta jälkeä saada. Niin nyt pistäisi kaikki paukut yhteen. … saas nähdä mitä saa aikaan.
Nyt vasta hokasin, että malli on jo tällä sivustolla.
Sain katsella tätä livenä kolmisen viikkoa sitten ja hämmästelin, vaikka ei ollut vielä valmiskaan.

Malli on kertakaikkiaan esikuvaansa vastaava. Valokuvat mallin alle/ympärille tulevat näyttämään kokonaisuden hienona. Tarkkailin figuureja siis livenä kuin muitakin mallin palikoita ja onneksi oli aamu. Yöunet olisi menneet. Figujen tukatkin herra oli vääntänyt valokuvia vastaavaksi. Varjostukset vaatteissa ym olivat käsittämättömän hienosti ja oivallisesti tehtyjä.

Marko on kehittynyt valtavasti, mutta työtäkin hän on näiden dioraamojen kanssa kyllä tehnyt.
Mallia en ala moittimaan mistään. Sensijaan annan arvoa, että malli tehdään aidosta valokuvasta ja melkein tasan tarkkaan samanlainen.
Voinko olla pojottamatta täydet?
T.T
Viikon malli?
Kyllä on komee malli. Upea toteutus.
Onnee Marko!!
Onnea Marko !!!!
Upea viikonmalli,kyllä ne mustikatkin sieltä pakeista erottuu.;)

Anne ja Marko onnittelee :)
Komia on!
Kiitoksia kaikille kommentoijille ja onnittelijoille!
AJ 19.8.2014 19:40 Vastaa lainauksella
Moi Marko, Onnittelut viikon mallista! Herkullinen dio historiallisista valokuvista - yllä olevia kehuja kompaten; loistotyö! Parhain terveisin, AJ