Pienoismallit.net

USS Constitution

Aloitus ja rungon kasaus

Aloitin rakentamisen tammikuussa 2014, ja vajaassa puolessa vuodessa olen saanut aikaiseksi lähinnä rungon tukirangan. Hankkiessani sarjan, odotin sen olevan huippulaatua, mutta valitettavasti jouduin vähän pettymään. Rungon osat oli laserleikattu sieltä täältä 1-2mm vinoon, mikä aiheutti todella paljon harmaita hiuksia, etenkin kun osat eivät olleet edes samalla tavalla vinoon leikattu vaan yksi osa toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Lisäksi kun kyseessä olivat pyöreitä muotoja omaavat osat, keskikohtien ja symmetrisuuden löytäminen oli äärimmäisen vaikeaa, etenkin kun ohjeessakin oli virheitä. Ei tiennyt mihin mittoihin luottaa ja mistä kohtaa löytyisi oikea keskikohta. Osat vaativatkin jonkin verran korjailuja ja suoraan oikaisemista. En onnistunut tässä aivan täydellisesti, mutta riittävän hyvin, jotta onnistuin rakentamaan osista suoran rungon. On kuitenkin tärkeintä että runko on äärimmäisen suora. Kylkien symmetriaan ja muotoihin voi tehdä pieniä korjailuja myöhemmässäkin vaiheessa, mikäli tarvetta tulee.

Ohjeet ovat erinomaisen hyvät ja tarkat, pienimmätkin osat näytetään parhaimmillaan yksittäisiä ruuveja myöten. Ohjeissa on otettu huomioon jonkin verran myös laivan peruskorjauksia, joita on tehty yli 200 vuoden aikana todella monia, vaikkakin ohjeista suurin osa perustuu vuoden 1927 US Navyn piirustuksiin, koska laivan suurimmat peruskorjauksetkin ovat perustuneet niihin. Enimmäkseen tekstiä sisältävän ohjekirjan lisäksi piirustuksia on 8 arkkia ja jokainen niistä on A1-kokoinen. Valitettavasti ohjeet sisältävät myös joitakin virheitä, ja tähän mennessä olen löytänyt virheitä ainakin 2 kappaletta. Referenssimateriaaliksi ostin vielä lisäksi Karl Heinz Marquardtin Anatomy of the Ship -kirjan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!