Pienoismallit.net

T-34/85 w/ Bedspring Armor

Berliinin valloittaja

Berliinin valloittajien sängynpohjilla panssaroitu höökivaunu rakentui Dragonin pakkaamasta sarjasta Friulmodelin telojen keralla. Paketissa oli periaatteessa kaikki valmiina aluputkea myöten. Etsejä oli myös monen laista.

Tärkein eli sängynpohjat eivät tietenkään olleet yhtään samannäköisiä kuin paketin kansikuvassa, ja niitä joutui hieman virittelemään mm. Evergreenillä. Sarjan sängynpohjat on tarkoitettu jopa 240+ senttiä pitkille eli paikallisen koripallojoukkueen majapaikka on ilmeisesti ryövätty ennen hitsipajalle menemistä.

Keulan varateloille joutui askartelemaan jonkinlaiset kiinnikkeet. Päädyin olettamaan, että kierretangosta on hitsattu sopivat pätkät, ja muttereiksi on otettu pätkä lattarautaa. Siinäpä ne omat viritykset taisivat ollakin.

Ihan aloittelijan mallisarjana tätä ei voi pitää, sillä vaatii raakaa luonnetta sahat etulokasuojat irti ehjästä kansirakennelmasta ja korvata ne irto-osilla. Dragonin tapaan malliin kuulumattomia osia on paljon, ja rakennusohjetta saa tutkia tarkkaan. Ei ole ihan kaikilta kohdin looginen opus.

Yksivärinen malli on toteutettu Tamiyan maaleilla, myös telat. Kemikaaleilla kikkailu jättää aina sattumalle mahdollisuuden, maalaamalla homma on ainakin omassa hanskassa. Sivellinmaalausta vaativissa kohteissa Vallejon ja/tai AK:n maalit sekä Lifecolorin ruostesetti.

Säistyksessä käytössä tavanomaiset Migin ja AK:n aineet, mitä sattuu hyllystä löytymään. Märkää kuraa ei tällä kertaa tullut, kun jossain nettikommentissa toisaalla muistutettiin, että kyse on sentään Berliinistä. Kaipa siellä oli kadut päällystetty jo tuolloin. Kuran sijasta tuli sitten lokasuojalle muutama tiilenmurikka ja sementtipölyä. Tiilet ovat muuten kotimaista Scale Supply -tuotantoa, ja värejä on enemmänkin kuin käyttämääni kolmea sävyä.

Kommentit

No nyt on komea Berliinin kahinoiden T-34/85. Erityisplussaa siitä,että et ole maalannut hetekoita umpiruosteisiksi,kuten usein näkee. Eivätköhän nuo hetekoiden rungot oikeasti olleet emaloituja.
Aito teräksen vaikutelma välittyy hyvin ja mukana on myös silmäkarkkia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, esim. hetekoiden kiinnitys hitsaamalla. Ainut asia, mikä pökkää silmään on ajajan luukun periskoopin suojukset tms., näyttävät kiinni valetuilta.
Jaahas,joudun taas antamaan vähemmän rakentavan ja sikäli kritiikin puutteessa hyödyttömän kommentin:
Onpa hieno kokonaisuus!
-erityismaininta hetekanjalkojen hitsausjäljistä vaunun pinnassa,näyttää juurikin siltä miltä näyttää kun maalattuun koneeseen "paistetaan" lisää rautaa kiinni…
Ensivilkaisulla sininen rautasänky pisti hiukan silmään,mutta kai nyt jollakin sininen heteka on eli loppujen lopuksi hyvä yksityiskohta. Pakoputkien suojapanssarit EHKÄ saaneet "turhan paljon lämpöä" kun noin on ruostumaan päässyt…
Jumapliut, että on komia! Tykkään tän mallin harmoniasta. Etenkin nuo bedspringsit säväyttää ja tuo mukavan lisän "tusinatankkiin". Oikeellisuudesta en sano mitään, kun en tiedä.
Tosin vähän tuo pyörän muovimainen kuminharmaa rikkoon muuten niin täydellisen kokonaisuuden.

Mutta valovuosien päähän plussalle jäädään. Bravo!
Varsinainen piristysruiske saitilla. Hieno kokonaisuus. Teloihin hieman metallia näkyviin. Pakoputkien suojusten ruoste on hieman yliampuvaa.
Ensin kritiikki, riekaleina olevan etulokarin ainevahvuus on vähän turhan järeä. Mutta pikku juttu sinällään hienossa kokonaisuudessa, erittäin onnistunut malli vähän tylsästä aiheesta. Hetekat näyttävät varsin hyviltä, ja tuo yksi sininen tuo mukavasti väriä.
Petri Lyy 18.5.2014 17:31 Vastaa lainauksella
Kylläpä nyt ropisee kommenttia, vaikka USA-FIN -lätkäpeli on kesken. Ite kurkkasin nettiin vasta erätauolla :D Kiitos kaikille kommentoineille.

Pohdin tuota improvisoitua slat-panssarointia, että oliko se oikeasti sängynpohjista vai tarkoitukseen vartavasten tehdyistä kehikoista. Todelisuudessa on luultavasti ollut sekä että.

Kun sain päätettyä, että ne voivat olla myös raunioista yms kerättyjä sänkyjä, vain mielikuvitus tai sen puute oli rajana. Näin sain lisättyä yksiväriseen malliin vaikka mitä värejä. Kokonsa puolesta osa sängyistä voisi olla vaikka lastenhuoneesta, ja siksi värit ovat nyt mitä ovat. Kaikkein imelimpiä mieleen tulleita värisävyjä ei pakista kuitenkaan löytynyt. :D

Hyviä huomioita kaikilta, vähän jäi taas parantamisen varaa seuraaviin malleihin. Risa lokasuoja jäi dremelöimättä. Pakoputket on 5-6 kertaan maalatut, mutta en onnistunut samaan niihin kunnollisia vihreän jämiä. Pyörät ovat kulutuspinnoiltaan mustemmat kuin niiden kyljet, vaan eipä tuo näy kuvissa.
SS 18.5.2014 18:52 Vastaa lainauksella
"Onko respassa? En haluaisi valittaa, mutta sängyssäni tuntuu olevan jotain ylimääräistä" :)
Petri Lyy 18.5.2014 19:36 Vastaa lainauksella
SS kirjoitti:
"Onko respassa? En haluaisi valittaa, mutta sängyssäni tuntuu olevan jotain ylimääräistä" :)
Meinst du vielleicht die sowjetischen Panzer, mein herr?
Heikki R 18.5.2014 21:00 Vastaa lainauksella
Jawohl, olisi saanut olla enempi tiilimurskaa ja pölyä varsinkin etuosassa, antaisi vaikutelman katutaistelusta joka Berliinissä oli ankaraa. Pakoputkien suojat eivät ruostuneet, V12 diesel ei käynyt niin kuumana että maali olisi palanut, suojat ovat tukevaa tekoakin. Telasuojasta mainittiinkin, joka tapauksessa vaunussa hyvät värisävyt, hetekat ja hitsaukset hyvin toteutettu kokonaisuus hyvä… Muuten lampunlasi todennäköisesti hajoaa kun luoti osuu.

terveisin: Heikki
Onpas komean pahan iivanan T-34/85 panssarivaunu.
Kokonaisuus istuu tyylikkäästi,ainoastaan pakoputkien suojat olisivat kuin rosvottu toisesta vaunusta?
Tela pyörien kumeja hieman kulutaa,poistaa pieniä paloja,onhan tuolla jo ajettu monta sataa kilometriä.
Kiva lisäa nuo kolme tiiltä kuin ajettu kadun kulmasta talon seinään.
Johon olisi voinut ujutaa hetekan alle puu parrun ja hieman tiilimurskaakin.
Myös joku putkihetekkakin olisi tuonut vaihtelua?
Erinväriset on myös loistava lisä hetekoissa.
Myös kevyempien aseiden jälkiä panssariin ollaan berliinissä 1945?
Mutta miksei tornin takaana ole hetekka suojaa,mutta takakannella kyllä?
Nuo olivat vain omia makuasioita.
Taas nousee rima viikon mallista: vaikeus aste paranee taas.
Petri Lyy 18.5.2014 23:25 Vastaa lainauksella
Eerikille kiitokset. No eipä tästä tokikaan viikon mallia tule, sen verran paljon on kokonaisuutta rikkovia puutteita on jäänyt tehdessä huomaamatta ja näin listattuina ne määrittävät jo lopputuloksen :)

Dragon tarjosi tornin takaseinään pelkät hetekan pidikkeet, jotka jätin pois kun tämän miehistö on suosiolla ymmärtänyt, että vaunuun pitäisi myös päästä jostain kyytiin ja kyydistä pois. Takakannen heteka suojaa moottoritilaa. Sen verran noita paikkoja hain, että torni pystyy pyörimään ympäri. Rungon ja tornin välinen kaulus lienee konehuoneen ohella tärkein suojeltava kohde.
Enpä tiedä missä hetekka on keksitty, mutta wikipediassa mainitiin vuosi 1932 helsingissä ja tuotu markinoille ennen sotia, siis jospa fritzit on kopioineet tuon jo vuonna 1934 mene ja tiedä.
Tuo on vain nimitys muiden ohella.
Mutta kuitenkin on komea pahan iivanan vaunu tämä T-34/85
Kiva aihe 1945 Berliinistä ja sen kiivaista taisteluista.

Parannusehdotuksina itselle osuu silmään, tuo aloituskuvan tornin sauma, etulokasuojan paksuus, sekä nuo pakoputkien suojat.

Tiilet, sekä hetekoiden erivärisyys, sekä hitsauskohdat ovat taas hyviä ja mielenkiintoisia elementtejä. Telat ovat myös mielestäni hyvin onnistuneet.

- Waltter Holm
Petri Lyy 19.5.2014 14:44 Vastaa lainauksella
Waltter Holm kirjoitti:
Parannusehdotuksina itselle osuu silmään, tuo aloituskuvan tornin sauma, etulokasuojan paksuus, sekä nuo pakoputkien suojat.
Kuitataan vastaanotetuksi. Kommenttia tornin saumasta en ymmärrä, eikö se nyt näy riittävän hyvin?

www.andreaslarka.net/ps245007/ps245007.html

Sarjassa on myös ihan erikseen irto-osat, jotta pääaseen kiinnitykseen jotenkin liittyvät hitsisaumat varmasti näkyisivät.

Taisi olla juurikin Waltterin pienemmän koon vastaava hetekaviritteinen malli, joka aikanaan sai minut hankkimaan tämän "oikeassa" mittakaavassa olevan sarjan.
Tuo tornin sauma ei jatku koko vaunun ympäri tasaisesti, vaan näyttää lähempänä asekilpeä ennemminkin lommolta tai uralta, vaikka mieltäisin, että se jatkuisi tasaisesti koko tornin matkan. Hieno malli kuitenkin. Ehkä juuri kaipasin, että se näkyisi korostetummin.
toivonen 19.5.2014 19:49 Vastaa lainauksella
heips!

Hyvän näköistä T-34-85 -mallia pukkaa. Kyseinen laite on kiinnostanut minuakin (pitkään). Onnittelut tekijälle! Jotain pikkusäätöjä on jo mainittu aiemmissa kommenteissa, kuten pakoputkien panssarisuojusten väri. Vaan niistä viis, kokonaisuus näyttää hyvältä.

Tuo bed spring/ heteka nimitys kaiketi on tullut jossain vaiheessa siitä, että vaunun pintaan hitsatut lisäpanssarointihässäkät etäisesti muistuttavat rautasängyn runkoja. en ole vielä nähnyt kuvaa, jossa sotkan päällä keikkuisi aito heteka.

Berliinissä kuvatun k230 -vaunun rungon "hetekat" näyttävät (tenniskentän tai vast.) verkko-ovilta (tarkoissa printeissä näkyvät saranat ja kahvatkin).

Historiallinen k230 taisi olla hybridivaunu. Torni on selvästi tehtaalta 183, mutta koko setti umpifillareita viittaa rungon osalta esim tehtaan 174 suuntaan…

i297.photobucket.com/albums/mm233/utoshita/T-34_Berlin_Photos.jpg
panzer.wdfiles.com/local--files/t-34-76/t34berlin.jpg
Noista metalli verkko sängyistä, noita on ja oli saksalaisten bunkereissa.
Varmasti taitettavaa mallia,ilman jalkoja.
Nuo jalat hitsattu myöhemmin jota saataisiin kiinni vaunuun ja välitila siihen.
Loppujen loppuksi voivat olla ihan mitä tahansa muistutavaa tavaraa,kuten verkko-oviakin.
Enkä usko että noita oli montaa vaunua tuolla systeemillä berliinissä.
Ehkä pahan iivanan pojat ottivat mallia saksalaisten lisäsuojaverkkosta olisiko thoma nimellä?.
Kun kârsivät panssarinyrkeistä ja kauhuista.
Komea on ja sopivasti rähjääntynyt berliinin valtaaja. Maalipinta sopivan kauhtunut ja malli näyttää raskaalta neuvosto teräkseltä. Sängynpohjat sopii kyllä hyvin tähän, nyt vain pientä dioa ympärille:)
Huippuhienoa mallausta. Paljon yksityiskohtia ja detaljeja. Uskottava malli neukkuvaunusta, joka ei hirveästi esittelyjä kaipaa. Oliko noista hetekoista mitään hyötyä esim. panssarinyrkkejä vastaan?
AJ 19.5.2014 23:55 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Kaikki ruusut, risut yms…ja jne… lienevät jo pääosin edellä annettu. Otso jo taannoin teki samaisesta vaunuyksilöstä hieman puhtoisamman version www.pienoismallit.net/galleria/malli_11270/ Tuossa yhteydessä laiton vastaavista "hetekka" T-34/85 vaunuista useamman kuvan ja lisäjorinaa Berliinistä kuvien kera löytyy täältä www.pienoismallit.net/kirjoitukset/artikkeli_572/

Dokumentaation mukaan hetekat ja muukin suojavarustus lisättiin vaunuihin Berliinin taisteluissa, kun oli ensin kärsitty mittavia tappiota ja kunnes joku tajusi, että hetekat ja muukin suojavarustus suojasi ilmeisen tehokkaasti Panzerfausteja ja Panzerschreckejä vastaan.

Jotenkin nämä "Bedspring/hetekka" T-34/85 vaunut näyttävät räyhäköiltä, kunnon äijämäisiltä vaunuilta, jotka vetoavat perusvaistoon; kömpelönä vertauksena grillin tuoksu vetoaa periaatetasolla samalla tavalla perusvaistoon. Oli miten oli, joka tapauksessa tämä on mielestäni coolein versio T-34/85 vaunusta.

Pienistä edellä mainituista risuista huolimatta, ruusupuoli jää kirkkaasti voitolle ja kyllähän tässä on erittäin mielenkiintoinen vaunumalli erinomaisesta aiheesta; erittäin bueno! Parhain terveisin, AJ
Petri Lyy 20.5.2014 10:34 Vastaa lainauksella
No kylläpä keskustelu käy vilkkaana, hyvä niin.

Taiteilijan vapaudella päädyin nyt tällaiseen ulkoasuun vastapainona muodikkaalle zombie-tyylille. Sulattelin kuvamateriaalia ja omia ideoitani päässäni reilun vuoden. Numeron valintaan olisi tarvittu tarkkuutta, tässä kävi nyt selkeä fiba. Mikä tahansa muukin numero olisi ollut mahdollinen kun Dragon tarjosi merkinnät irrallisina numeroina.