Pienoismallit.net

BTR 60 PB Ps673-6

Tämä malli ei ollut ehkä ihan ykkösenä toivelistallani hyvälaatuisesta muovimallista, mutta korkealla kuitenkin. Ja kun Jukka Purhonen vielä kehui mallin Mallix- lehdessä, numero 1/2012, oli selvää, että se menee rakennuslistalle. Hintakin oli hyvin kohtuullinen, erityisesti laatuun verrattuna.

Trumpeterilla vaikuttaisi olevan kaksi tuotelinjaa, toisessa tehdään tarkkoja hyvin detaljoituja malleja, ja toisessa sitten vähän simppelimpiä, joissa puutteiden lisäksi myös alkeellisilta tuntuvia virheitä. Tämä BTR 60 tuntuisi olevan ensiksimainitun porukan tekeleitä, hyvä näin.

Referenssinä käytin em. Mallixin ja Suomalaiset panssarivaunut 1918 -1997 –teoksen kuvia. Tärkeimpänä kuitenkin lyhyt kuvasarja jonka otin Parolassa olleesta 673-6:sesta. Sisätilojen suhteen turvauduin netin antiin. Tämän saitin keskustelussa aiheesta on linkkejä ja hyviä kommentteja.

673-6:n erityispiirteistä mainittakoon: Pääosin rakennusohjeen Early- variantin mukainen. Etuyläpanssarilla olevassa luukussa on kaksi saranaa (vaikuttaisi olevan kaikissa muissakin mistä valokuva ko. kohdasta), mutta kutosessa joku on halunnut luukun pysyvän kunnolla kiinni: siinä on kolme korvaketta ja siipimutterit. Liekö vesiajossa joskus hörpännyt… Takakulmissa olevat hinaussysteemit jousien kanssa, eli jälleen Early vaeiantti on OK. Tämän lisäksi yläkulmissa koukut, käytin osia F11 ja A4 jotka jäivät yli. Tein vain kiinnityskorvat pultteineen koukuille.
Takakulmissa pyöreät heijastimet, arvio halk. 8 cm sekä peruutusvalo suojalevyjen välissä , arvio 11 cm mahdollisesti hieman leveyttään korkeampi.
Takakannen kehikon osa M8 tilalla suomalainen taakkateline. Arvioni mitoista: Leveys 160 cm, pituus 150 cm, reunan korkeus 30 cm. Tehty 25 mm putkesta? Verkon silmä 2 x 1 cm salmiakkikuvio.
Kannen luukuissa on jonkinlaiset aukipitimet, eli lenkki joka menee kannella olevaan hahloon luukun ollessa auki. Näitä näkyy satunnaisesti kuvissa muissakin, en osaa sanoa ovatko tuotanto

Rakentaminen:
Malli on esikuvan luonteesta sekä osittain sisustuksesta johtuen melko suuritöinen. Pieniä osia on paljon, mutta pääosin sopivuus on erinomaista. Muutama tärkeä huomio kuitenkin:

- Osakokonaisuutta T3 jne ei vaikuttaisi olleen ainakaan kutosessa.

- Osat D2 2x ja G2 tulee laittaa niin ylös kuin mahdollista, muuten ne estävät ylärungon asettumisen kohdalleen, kannattaa sovitella.

- Periskoopit kannattaa myös sovitella, itselläni oli erityisesti osien J5 ja J12-kombinaation kanssa hankaluuksia, ne jäivät liian alas. Poistin periskoopin runko-osasta reilun millin, ennen kuin osat sopivat

- Sarjan osakokonaisuus G3, G4 ja G4, jonka tulkitsen olevan lämmityslaitteen kenno, menikö oikein? vaikuttaa olevan väärässä paikassa, tai sitten niitä on kaksi. Oheinen kuva kertoo, missä se on ainakin 673-6:ssa: commons.wikimedia.org/wiki/File:BTR-60_PB_pic07.JPG Osan tötteröosuus on erilainen, joten se täytyy tehdä itse, varmaankin milliput on hyvä lähtökohta yritykselle. Omastani jäi pois, kun havaitsin asian liian myöhään.

- Kuskin penkin takana olevat istuimien T65 ja T66 selkänojien Q1 2x kiinnitys oli erittäin heppoinen. Toisen tein suosiolla taitetuksi, toisen "tapitin"

- Renkaat eivät asetu helposti vanteilleen, vaan menevät ikään kuin syvälle, tarkkuutta asettelussa. HUOM: Kokemukseni mukaan Trumpeteerin rengasmateriaali saattaa syödä styreeniä, joten vanteet pitää maalata huolellisesti enne renkaiden laittoa. Itse maalasin vanteen ensin alumiinivärillä, ja sitten vielä tumman vihreällä. Lisäksi pehmytmuoviset pyörien kiinnitysholkit ovat löysiä ja pyörät holkkuvat. Voisi yrittää korjata esim käsittelemällä akseliosat pikaliimalla, jotta niihin tulisi hieman halkaisijaa lisää? Maalaus ei riittänyt.

Omat muutokset ja lisäykset:
Em. lisäksi tein seuraavia lisäilyjä:
- Kuskin penkkien taakse ”reput” milliputista, näyttäisivät olleen aika lailla vakiovaruste. Samalla tein pari nahkapussukkaa johtajan istuimen oikealle puolelle. Samoin oikealle puolelle tein puulaatikon osan T3 sijaan. Kuljettajalle tein ruoriläppien käyttöventtiilin vasemmalle puolelle. Istuimien valkoiset ”tereet” ovat maalattua 0,2 mm kuparilankaa…
- Aseelle hylsypussin milliputista, eipä kyllä näy minnekään rakennetusta mallista
- Ulkoiset suometukset, eli heijastimet ja peruutusvalo taakse, sekä ehkä näkyvämpänä taakkateline. Rekisterinumerot Decalomaniacsin arkilta, kokardi Kuivalaisen setistä.
- Korvasin jäähdyttimen suojaverkon PE-B5 mielestäni paremmalla. Kaikki ulkoiset kahvat tein 0,6 mm rautalangasta, jotta ne eivät katkeilisi rakennuksen aikana.
- Hinausvaijerin tein narunpätkästä ja juotin messingistä silmukat
- Antenni on 0,3 mm pianolankaa ja johdonkuorta paksunnoksiin.
- Korvasin aseen piipun RB:n messikituotteella. Lisäsin siihen piipun vaihtokahvan kiinnikkeineen. Putki on n. 2 mm pitempi kuin sarjan osa, ja tein tulkinnan, että RB:n osa pitää upottaa asekilpeen kyseisen mitan verran, tällöin mittasuhteet täsmäävät.

Maaleina käytin Humbroleja, ja sekoitukset Muikku- Purhonen cocktailien mukaan. Sisätilan vihreä on saman sarjan neukkuvihreä. Mustana käytin omaa sekoitustani Soft Black: 2 osaa Hu33 ja 1 osa Hu32. Käytän tällaista taitettua mustaa lähes aina, puhdasta vain varjostuksiin jne.
Renkaiden likaamiseen käytin ikivanhoja Tamiyan maalien jämiä, varmaan parikymmentä vuotta vanhoja. Emalimaali ei tuntunut kuivuvan rengasmateriaalin päällä.

Loppulausunto:
Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen, mallin rakennus vei yllättävän pitkään eri syistä johtuen. Toisaalta malli on mainio rakentelusta pitävälle! Edullisen hinnan vuoksi harrastustunnin kustannus laskee senttiluokkaan…

Valitettavasti kuvia ei mahtunut kuin kolme, yritin valita edustavimmat. Tilarajoitus on kyllä hieman ahdas mallien esittelyyn.

Kommentit

Erittäin asiallinen BTR-60. Pintakäsittely just, eikä melkein.
Varsin näyttävä BTR:ä! Olen jo odotellutkin, että koska näitä alkaa tulla näytille tänne. Upeasti kasattu ja maalattu! Erityismaininnan saa tuo taakkateline.

Itselläni on tämä vielä työnalla ja tästä saa mukavasti inspistä rakenteluun.

Bravo!
Lisää kuvia! Hieno!
Onpas hyvän näköinen BTR! Laita tähtiarvostelu päälle,niin alkaa tulla tälläisilla malleilla äkkiä lisää kuvatilaa…
VilleH 21.3.2013 11:34 Vastaa lainauksella
Kiitos kehuista!

Tuo malliarvostelu ei vain oikein ole mun juttuni… Otin näköjään kuvat suurimmalla tarkkuudella, siksikin tila ahdisti. Mutta kyllä toivoisi, että tila riittäisi muutamaan kuvaan, jo oletuksena. Aiemmin en ole törmännyt tähän rajoitukseen näin tiukkana, vaikka muutama malliesittely onkin jo tehtynä.

T:Ville H
Todella realistisen oloinen ja hyvin tehty malli! tästä mä tykkään
mtek 6.6.2013 22:20 Vastaa lainauksella
Onhan kuvassa varmasti pienoismalli :)