Pienoismallit.net

Gulf Porsche (962C)

Olen aina ollut sitä mieltä, että Le Mans-aiheinen kilpurikokoelma on jotenkin alastoman oloinen ilman Gulf Porschen legendaarisen hillittyjä värisävyjä - niinpä päätin rakentaa sellaisen ryhmään mukaan.
Olen tästä Porschen 962C-urheiluauton historiasta kertonut jo aikaisemmin rakentamieni 962-mallien ohessa, joten halutessaan sitä historiaa voi lukea sieltä - en rupea sitä tässä nyt taas toistamaan.

Itse hurahdin Gulfin väreihin teini-ikäisenä 1970-luvun alussa ja suurin syy tähän hurahtamiseen oli Steve McQueenin tähdittämä elokuva nimeltä Le Mans - suosittelen tuota leffaa kaikille kilpa-autojen faneille.

Mallisarja on Tamiyan vanhaa tuotantoa 1980-luvun lopulta ja sarjassa ei tullut mukana moottoria.

Kommentit

Enköhän ole jo sanottavani sanonut jo aikaisemmin näistä Raimon tekemistä automalleisa kun käden jälki ei ole muuttunut huonompaan suuntaan: Sen kyllä sanoisin että ota autosi mukaan ja nokka kohti Kuopion näyttelyä.
Mikko Väätäinen kirjoitti:
Sen kyllä sanoisin että ota autosi mukaan ja nokka kohti Kuopion näyttelyä.
Niin no - onhan näitä automalleja huomattavasti helpompaa pakkailla reissuun mukaan kuin esim. lentokoneiden malleja.
Toisaalta olen sitä mieltä, että keskeneräistä työtä ei näytetä "hulluille eikä sen paremmin herroille" - tarkoitan sitä, että olen valmis esittelemään Le Mans-aiheisen kokoelman LIVENÄ vasta siinä vaiheessa, kun kaikki kokoelmaan tarkoitetut automallit ovat valmiina. Olen ottanut tavoitteekseni kevään Model Expon Helsingissä - jospa toisin pitkästä aikaa muovimallejani sinne näytteille. Siellähän käsittääkseni on yksi kilpailuluokka "kokoelmille".

Tähän meikäläisen Le Mans-kokoelmaan on vielä tulossa nämä 1/24 skaalan kilpurit:

- Calsonic Impul
- Nissan R390 GT1
- Peugeot 905 EV1
- Raybring NSX
- Sauber-Mercedes C9

… sitten tämä kokoelma sisältäisi 11 kilpuria. Tosin hakusessa on vielä 1/24 skaalan malli Jaguarista - sen kun vielä onnistuisi metsästämään, niin olisin sangen onnellinen mies.
Tuo on jälleen erinomaisen hieno valinta kilpuriksi ja toteutus on jo tuttua tasoa. Mites onko multa mennyt jotain vuosien varrella ohi, vai onko tuo auto ollut jossain vaiheessa näissä vintage-väreissä oikeesti? Hyvä idea sinänsä!
Mika A.C. Heikkilä kirjoitti:
Mites onko multa mennyt jotain vuosien varrella ohi, vai onko tuo auto ollut jossain vaiheessa näissä vintage-väreissä oikeesti? Hyvä idea sinänsä!
Näitä on jotkut yksityiset omistajat (joilla ilmeisesti ei ole ihan "pikkurahan puutetta") koristelleet näillä Gulfin retroväreillä - netistä löytyy sekalaisia kuvia moisista näytösautoista. Tosin virallisesti 1980-luvulla ei käsittääkseni enää ollut toiminnassa Gulfin sponsoroimaa kilpatallia ainakaan urheiluautojen C-sarjassa.
AJ 22.9.2012 15:30 Vastaa lainauksella
Moi Raimo,

Heti alkuun
Raimo Leino kirjoitti:
"Olen aina ollut sitä mieltä, että Le Mans-aiheinen kilpurikokoelma on jotenkin alastoman näköinen ilman Gulf Porschen legendaarisia värisävyjä
Bueno!!! Hyvin sanottu, täysin 100% samaa mieltä.

Itse mallista, kaikki nuo kilpurisi ovat huippuja, mutta onko tämä sittenkin se paras, sillä tämä kyllä kolahtaa; nykynuorison termein: "Sikahyvä!" Tuo alusta-idis on hyvä, sotket tuota tien pintaa, kuten itse sanot, niin se on siinä. Loistava alusta loistavalle pienoismallille.

Steve McQueenin Le Mans-elokuvan hengen mukaisesti, eiköhän tässä ole viiden staran suoritus.

Tarvitseeko edes muuta sanoa - - loistotyötä Raimo! Parhain terveisin, AJ
AJ kirjoitti:
Tuo alusta-idis on hyvä, sotket tuota tien pintaa, kuten itse sanot, niin se on siinä.
Juu, tien pintaa sotken roimasti lisää (jarrutusjälkiä ym. muuta mukavaa) - ja sitten pitää vielä tuo auton takana oleva kaidehässäkkä maalata metallin väriseksi.

Ja jos joku väittää, että tuossa Bond-leffan mainoksessa on Sean Conneryn hahmo, niin olen vahvasti eri mieltä - tosin ei se hahmo mielestäni ole myöskään Roger Mooren, vaan se on ns. "yleinen näkemys" agentista numero 007.

;-)
Ajalta jolloin miehet olivat rautaa ja autot ilman mitään elektroniikkahärpäkkeitä. Ja tuo Le Mans -elokuva on kyllä hieno, varsinkin ne äänet…

Hannantsin valikoimissa näkyy muuten olevan Hasegawan Silk Cut Jaguar XJR-8, sellaistako haet? :-)
Juhana Britschgi kirjoitti:
Hannantsin valikoimissa näkyy muuten olevan Hasegawan Silk Cut Jaguar XJR-8, sellaistako haet? :-)
Juu sitä nimenomaan haen. En ole vielä viitsinyt laittaa rahoja ulkomaille - odotan että tuo malli ennenpitkää löytyy esim. Jarkko Turusen varastosta - vink vink ;-)
Jälleen kerran saamme ihailla Raimon loistavaa jälkeä malleissa. Hieno malli ja ilo katsella kilpa-autoja ajalta, jolloin niitäkin pystyi vielä sanomaan autoiksi (vrt. esim. nykyiset F1-autot). Rakennusjälki on onnistunutta, samoin maalipinta. Vaikka sanoitkin parantelevasi alustaa vielä, täydentää se jo nyt mukavasti tätä mallia. Gulf Porsche on erinomainen lisäys kokoelmaasi ja jään itse odottelemaan innolla seuraavaa malliasi.
Raimo Leino kirjoitti:
Olen ottanut tavoitteekseni kevään Model Expon Helsingissä - jospa toisin pitkästä aikaa muovimallejani sinne näytteille.
No… Jokin syy lähteä käymään Model Expossa… :)