Oikeastaan kaikki muu toimii erittäin hyvin, mutta keula ei oikein ole onnistunut. Ehkä se olisi pitänyt toteuttaa jollain muulla tavalla. Vanteet eivät ilmeisesti myöskään ihan täsmää originaalin kanssa. Näistä parista huomiosta huolimatta hieno malli. Tällaisia katselee mielellään lisääkin, ja eihän tuota sinun taitoasi tehdä malleja alusta asti itse, voi kuin ihailla.
Kiitos auton historiasta. Kunnon historiikki tuo ainaa lihaa luiden ympärille mukavasti.
Mercedes-Benz W154 1938

Tekninen kehitys näissä autoissa oli kilpa-autoilussa ennenäkemätöntä ja kuin toiselta planeetalta.
Autojen suorituskyky kasvoi esim.turbojen ym. vuoksi ja kattojärjestöt yrittivät keksiä rajoituksia tekniselle kehitykselle, jotta turvallisuus ei olisi jäänyt taka-alalle. Mercedeksen W125 1937 Formula-auto oli 646 hevosvoimallaan kaikkein tehokkain koskaan rakennettu Formula-auto aina 80-luvun alkuun saakka. 30-luvulla Formula-autojen huippunopeudet olivat samaa luokkaa kuin 2000-luvulla.
Mercedes ja Auto-Union hankkivat kuljettajikseen kaikkein kovimmat kuskit. Saksalaiset tallit maalasivat kilpa-autonsa hopealla. Manfred von Brauchitsch voitti vuonna 1934 ensimmäisen Grand Prix-kilpailun ja käsite ”Hopeanuoli” oli syntynyt.
Von Brauchitschilla oli tavaramerkkinä se että hän käytti punaista ajopäähinettä.
Mercedes-Benzin vuoden 1938 W154 malli on mielestäni yksi kaikkeni hienoimmista kilpa-autoista. Tein pienoismallin tästä mittakaavaan 1/48. Netistä löytyivät hyvät piirustukset.
Ranskan GP vuonna 1938 oli Mercedes-tiimille jättipotti kun he ottivat kolmoisvoiton. Voittajana oli Manfred von Brauchitsch, toisena Rudolf Caracciola ja kolmantena paalupaikalta lähtenyt Hermann Lang.
Tästä linkistä voi katsoa koosteen kyseisestä Ranskan GP:stä
Numerot jaettiin kuljettajille 30-luvulla kilpailukohtaisesti. Ranskan GP:ssä von Brauchitschin kilpanumero oli “26“. Tein juuri kyseisen yksilön vuoden 1938 MB W154:sta.
Vuonna 1939 Mercedes esitteli täysin uuden kilpa-auton, joka oli kuitenkin samalla mallinimellä ”W154”, kuin edellisen vuoden malli. 30-luvun hopeanuolen viimeinen kilpailu ajettiin vuonna 1948 Indianapolis 500-kilpailussa kun Don Lee otti siihen osaa W154 1939 autolla. Kilpailu päättyi kuitenkin kesken mäntävikaan.
Vielä 50-luvulla Mercedes-Benz kilpaili hopean värisillä autoilla Formula ykkösissä, jolloin sille menestystä ajoi lopulta viisinkertaiseksi maailmanmestariksi ajanut Juan Manuel Fangio. Hopean kisavärin toi uudestaan Formuloihin Mersun moottoreilla kilpaileva McLaren vuonna 1997. Kyseisessä lehdistötilaisuudessa oli kutsuttu paikalle kunniavieraaksi ensimmäisen hopeanuolella voiton ajanut Manfred von Brauchitsch, joka edusti yhdessä kuljettajien M.Häkkisen ja D.Coulthardin kanssa. Von Brauchitsch eli lähes 100-vuotiaaksi.
Mercedes-Benzin kilpatalli perustettiin uudestaan vuonna 2010 ja kuljettajiksi palkattiin Michael Schumacher ja Nico Rosberg. Schumacherin punainen kypärä on perua von Brauchitschin käyttämästä saman värisestä ajopäähineestä.
Pienoismalli on tehty veistelemällä Cibatool-nimisestä aineesta. Vanteet on otettu 1/48 japsimoottoripyörästä. Renkaat katsottu jostakin siihen sopivan kokoiset. Numerot on toteutettu maalaamalla. Ilmanottoaukot on tehty siirtokuvana. Hopea on Revellin hopeaa. Jarrut, pakoputket ja renkaiden ripustukset on maalattu Alcladin metallimaaleilla.
Mersun 30-luvun kilpureita
Mersun tallipäällikkö ja entinen kisakuski Hermann Lang verestävät vanhoja muistoja Nürburgringillä vuonna 1962 MB W125 1937-autolla, joka oli edelleen hurjin koskaan rakennettu Formula auto.
Tripolin GP vuonna 1938. Rata oli rakennettu autiomaahan vähän samaan tapaan kuin Yas Marinan rata Abu Dhabiin nykyisin. Voittajaksi ajoi Hermann Lang.
Auto-Unionin kilpa-autot 70-vuotis esittelyssä
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.