Pienoismallit.net

DKM Tirpitz

The Lonely Queen of the North

Tirpitz on hyvin tunnettu Saksan Kriegsmarinen taistelulaiva toisen ison rähinän ajalta. Alus nimettiin amiraali Alfred von Tirpitzin mukaan ja se valmistui hieman tunnetumpaa sisaralustaan, Bismarckia myöhemmin. Rakentaminen aloitettiin marraskuussa 1936 Wilhelmshavenissa, alus laskettiin vesille ja kastettiin aprillipäivänä 1939 ja palvelukseen laiva astui käyttöönoton myötä helmikuussa 1941.

Kuten tiedetään, raskaiden pinta-alusten suhteen toinen maailmansota alkoi Saksalle liian aikaisin - tai oikeammin Saksa aloitti sen liian aikaisin. Taistelulaivojen ja –risteilijöiden osalta Saksa oli pahasti liittoutuneita alakynnessä. Oli vain taisteluristeilijät Gneisenau ja Scharnhorst jotka mm. jouduttiin varustamaan 280mm:n kolmoistorneilla 380mm:n kaksoistornien sijaan sekä rakenteilla olevat Bismarck ja Tirpitz. Z-suunnitelman mukaan oli tietysti olemassa suunnitelmat taistelulaivojen H-N valmistuksesta. Näistä H ja J ehdittiin jo saada telakalla työn alle 1939 mutta alukset purettiin 1941 kun sodan edetessä terästä tarvittiin toisaalle kipeämmin. Jo nämä alukset olisivat 8x406 mm:n aseistuksella ja 62 500 tonnin uppoamalla olleet viidenneksen Tirpitziä suurempia. Suunnitteilla tosin oli jopa 8x508mm:n aseistuksella olevia 100 000 tonnin jättiläisiä. Kaikkiaan Z-suunnitelma piti sisällään 800 aluksen laivaston, mm. 13 taistelulaivaa ja 4 lentotukialusta. Tuokin kunnianhimoinen suunnitelma oli silti vähäisempi kuin 1939 Iso-Britannian merivoimat.

Tirpitziä (ja Bismarckia) suunniteltaessa otettiin kaikki edellisen ison rähinän meritaisteluista saatu oppi käyttöön. Valmistumisensa aikoihin alus olikin näin jälkikäteen evaluoiden melkoisen optimaalinen taistelulaiva tuolle ajalle. Ehkä Italian nopeat uudet Littorio-luokan taistelulaivat olivat teknisiltä arvoiltaan yhtä hyviä (tosin tutkalaitteistoa niissä ei ollut), ranskalaiset heti seuraten. Briteillä olivat tonnistokaton pelossa rakennetut Nelson ja Rodney sekä KingGeorgeV-luokka. Aluksissa oli heikkoutensa kuten alhainen huippunopeus ja erikoinen aseistus joko sijoitukseltaan taikka kaliberiltaan. Pinta-alus kapasiteettia tietty UK:lla oli (toistakymmentä taistelulaivaa tai -risteilijää) mutta suuri osa siitä oli jo vanhanaikaista minkä Bismarck osoitti upottaessaan Hoodin toisen maailmansodan perinteisimmässä ja tasaväkisimmässä taistelulaivojen kohtaamisessa. Sodan jälkeen valmistunut Vanguard olisi varmasti ollut toisen maailmansodan parhaista parhain, kovin Tirpitz/Bismarck-kopiohan sekin tietty oli. Tyynenmeren näyttämöllä Japanilla oli tietty massiiviset mutta aavistuksen hitaat ja kömpelöt Yamato ja Musashi sekä pätevästi modernisoitu Kongo-luokka. USA:n uusi NorthCarolina / SouthDakota-luokka oli hyvin aseistettu mutta nopeus jäi alle 30 solmun. Riittävän lentotukialusturvan vuoksi tuota puutetta ei onneksi tarvinnut ulosmitata. Myöhemmin valmistunut Iowa-luokka oli tasoltaan hyvinkin vastaava kuin Bismarck/Tirpitz/Vanguard/Littorio.

Tarina hieman rönsyilee kun oli tarkoitus puhua Tirpitzistä. Alus suunniteltiin neljän kaksoistornin eli kahdeksan 15-tuumaisen (380mm) erinomaiseksi osoittautuneen L/47 C/33 pääaseen varaan. Sijoitus kaksi keulassa ja kaksi perässä vaati pitkän 320 mm:n pääpanssaroinnin mikä lisäsi aluksen painoa (tyhjäpaino 39 500 tonnia, täydessä taistelukunnossa 53 000 tonnia). Painoa lisäsi myös tuplakansi joka suojasi sekä lentopommeilta että kaukaa ammutuilta raskailta kranaateilta. Edelleen aluksesta tuli pituuteenkin (253,6 metriä) verrattuna leveä (36,0 metriä) kyljen torpedosuojauksen vuoksi. Tavoitteena oli kuitenkin suuri huippunopeus, rakenteellisesti tavoiteltiin jopa 31,5 solmun maksiminopeutta. Se varmistettiin tupaöljykäyttöisillä korkeapainekattiloilla joita oli kaikkiaan 12 kappaletta. Ne puskivat 55bar/475asteista tulistettua höyryä kolmelle Brown-Boverin höyryturbiinille jotka pyörittivät kukin yhtä, halkaisijaltaan 4,7 metristä propellia. Kun akselit pyörivät 250 kertaa minuutissa nimellinen 138 000 hevosvoimaa oli käytettävissä ja alus saavutti 29 solmun nopeuden. Koeajossa koneistosta revittiin 163 000 hevosvoimaa, ropelleissa oli minuuttikierroksia jo enemmän ja saavutettiin papereihin merkitty 30,8 solmun nopeus. Parikin eri lähdettä antaa ymmärtää että lyhytkestoisesti alus olisi myöhemmin saavuttanut jopa 34 solmun nopeuden. Painosta, rungon muodosta ja nopeudesta johtuen alus oli erittäin janoinen mikä oli sen suurimpia puutteita, tämä tietty oli jossain määrin kaikkien taistelulaivojen ongelma. Kun alukseen tankattiin pienen tankkilaivan verran eli 7800 tonnia öljyä niin täydellä nopeudella matkaa voitiin taittaa vain reilut 4000 merimailia. Kruisailunopeudella eli 19 solmulla matka tuplaantui. Sodan edetessä tämä oli yksi suurimpia aluksen tehokasta käyttöä haitannut tekijä. Öljyä ei vaan ollut riittävästi käytettävissä.

Kuitenkin alus oli nopea, hyvin panssaroitu ja pääaseistus tulenjohtoineen ja tutkineen ajanmukainen. Saksalais-italialais-ranskalaiseen tapaan aluksessa oli myös sekundääripääaseistus jos tuollaista sanahirviötä voi käyttää. Se koostui kuuteen kaksoistorniin asennetuista 5,9-tuumaisista (150mm) SK-C/28:sta. Kaikki Saksan raskaat pinta-alukset käyttivät tätä järjestelmää ja siitä oli kieltämättä apua esimerkiksi hävittäjiä vastaan minkä Gneisenau ja Scharnhorst osoittivat upottaessaan lentotukialus Gloriuksen saattajineen. Samalla se vei kuitenkin tilaa raskaalta ilmatorjunta-aseistukselta koska ei käytetty englantilais-amerikkalaista tapaa jossa viiden tuuman monikäyttötykki toimi sekä ”sekundääriaseena” että raskaana it-tykkinä. Tirpitziin saatiin silti raskaaksi it-aseeksi 4,1-tuumaisia (105mm) SK-C/37:a sopimaan 16 kappaletta kahdeksaan kaksoistorniin asetettuna. Kaikkien näiden raskaampien aseiden sijoitus alukseen on lähes veistoksellisen kaunis ja toimiva sommitelma. Yhdessä linjakkaan kylkiviivan ja virtaviivaisen kansirakenteen kanssa on helppo ymmärtää Tirpitzille annettu lempinimi ”The Lonely Queen of the North”. Kevyt it-aseistus koostui 16:sta 37mm:stä SK-C/30:stä kahdeksassa niin ikään melko symmetrisesti sijoitetussa tornissa. Lisäksi aluksella oli sen uran loppuvaihetta kohti kasvava määrä 20 mm:n ilmatorjunta-aseita, niin SK-C/30:stä kuin SK-C/38:a. Enimmillään näitä oli 78 putken verran. Keveiden it-aseiden heikkoutena oli lähes olematon suojaus hyökkäävän lentokoneen tulistusta vastaan. Lisäksi aluksella oli neljä erinomaiseksi osoittaunutta Arado Ar196A-3 kellukekonetta.

Tirpitz poikkesi Bismarckista muutamissa kohdissa suuremmin. Koska se valmistui hieman myöhemmin, monet pienet parannukset otettiin käyttöön. Suurimpia olivat Tirpitzin aseistaminen myös torpedoilla (8 putkea), 10 tonnin nostureiden sijoittaminen lähemmäs keskilaivaa (ja vastaavasti 105mm:n tykin sijoittaminen puolustuksellisesti parempaan paikkaan), hieman erilainen katapulttikansi ja komentosiltarakennelma. Edelleen tulenjohdon suojausta parannettiin siten että taistelutilanteessa elintärkeä tutkapatteristo ja etäisyysmittaus ei olisi niin haavoittuvainen. Tirpitz oli myös aavistuksen tehokkaampi, raskaampi ja nopeampi. Sodan kuluessa tietysti Tirpitz sai kannelleen vierlingejä huomattavasti enemmän.

Se ehkä aikakautensa parhaan taistelulaivan tekniikasta. Monet tuntevat Tirpitzin historian siten että se koetti lymyillä piilossa Norjan vuonoissa eikä saanut mitään aikaan ja upposi kun sitä pommitettiin. Oikein ja väärin. Pitää hahmottaa II MS:n kokonaiskuva jotta ymmärtää aluksen merkityksen.

Käyttöönoton yhteydessä 1941 turvallisella Itämerellä suorittiin viimeisiä parannuksia ensin Kielissä telakalla ja sitten vielä Gdyniassa. Miehistön koulutuksen jatkuessa alus pyrittiin saamaan taistelukelpoiseksi mahdollisimman nopeasti. Aluksen havaitut lastentaudit saatiin korjattua ja asejärjestelmätestit saatiin päätökseen kesällä 1941. Operaatio Barbarossan alettua alus osallistui Suomenlahdella ensimmäisen kerran taistelutoimiin. Tavoitteena oli houkutella Neuvostoliiton Itämeren laivasto ulos Kronstadtin satamasta, jolloin alueella odottaneet Saksan raskaat pinta-alukset olisivat kyenneet tuhoamaan sen. Tirpitz osallistui operaatioon partioiden Ahvenanmaan vesillä 26. elokuuta - 2. syyskuuta ennen paluutaan koulutukseen. Neuvostoliiton laivasto ei uskaltautunut Itämerelle joten operaatio päättyi tuloksettomana.

Bismarckin uppoamisen jälkeen Tirpitz oli ainoa Saksan taistelulaivoista kun uusien rakentaminen keskeytettiin. 1941 lopussa Saksan sotajohto päätti sijoittaa Tirpitzin Norjaan hyökkäämään uutta kuljetusreittiä eli Barentsinmeren saattueita vastaan. Samalla alus pääsisi turvaan Saksan satama-alueiden tiheneviä pommituksista sekä turvaisi elintärkeää valloitettua Norjaa maihinnousulta mitä suuresti pelättiin tapahtuvan. Norjahan mahdollisti pääsyn pohjoisen rautaesiintymiin. Tammikuussa 1942 Tirpitz livahti Trondheimiin uudelle ankkuripaikalleen hävittäjäsaattueen turvin.

Ensimmäinen hyökkäysyritys Neuvostoliittoon matkaavan saattueeseen PQ12 tehtiin maaliskuussa 1942 neljän hävittäjän saattamana. Samanaikaisesti Murmanskista palasi saattue QP8 joten tilanne oli otollinen. Brittien sukellusveneet tosin huomasivat Tirpitzin poistumisen joten Home Fleet oli myös liikekannalla kolmen taistelulaivan, lentotukialuksen, risteilijän ja 12 hävittäjän voimin. Maaliskuun alkuun sattui kunnon lumimyrsky joten Tirpitz ei löytänyt saattueita vaikka sodan asiakirjojen perusteella se useita kertoja oli erittäin lähellä risteillen suurella nopeudella saattueiden kurssien poikki. Luonnollisesti myös Aradoja ei voitu käyttää tiedusteluun. Myöskään siksakkia risteillyt Kotilaivasto ei törmännyt saksalaisiin. Kohtalon ivaako se sitten oli että sää selkiintyi kolmen päivän päästä ja kun Tirpitz oli palaamassa Norjaan Victoriuksen lentokoneet löysivät sen. Albacoret hyökkäsivät alusta kohti mutta nerokkaan vastatuuleen ajon ja väistön ansiosta torpedot eivät osuneet. Tirpitz ampui kaksi Albacorea alas ja suuntasi Länsivuonoon ja muutaman päivän päästä taas Trondheimiin.

Churchill painotti tässä vaiheessa että sodan tärkein yksittäinen tehtävä on nyt Tirpitzin upottaminen. Kotilaivasto sitoutettiin kyttäämään Tirpitzin liikkeitä usean raskaan pintayksikön turvin, myös amerikkaiset lähettivät uuden taistelulaivan tueksi. Samaan aikaan Trondheimiin tehtiin useita pommituslentoja Tirpitzin upottamiseksi. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt ja samalla britit menettivät 12 pommikonetta. Jotain muuta oli siis keksittävä ja pallo upottamisesta siirrettiin RAF:lta merivoimille. Polttoainehuolto Norjaan oli koko talven ja kevään huono joten suuret pinta-alukset eivät em. Operaatio Sportpalastin päässeet merille. Tirpitz muutti ankkuripaikakseen Bogenvuonon.

Kesäkuussa laivastovoimien polttoainetilanteen parannuttua aloitettiin valmistautuminen Operaatio Rösselsprungiin. Norjaan sijoitetuista pinta-aluksista muodostettiin kaksi osastoa, joiden johtoaluksina olivat Tirpitz ja Lützow. Kohteena oli heinäkuussa saattue PQ17, jonka muodosti 36 rahtialusta saattajineen. Kun liittoutuneet saivat tiedon Tirpitzin liikkumisesta kohti saattuetta, tehtiin kyseenalainen päätös hajottaa saattue ja kukin laiva sai omin avuin pyrkiä Muurmanskiin. Saattoalukset pakenivat toiseen suuntaan. Saattueen hajaannuttua operaatiosta luovuttiin ja Tirpitz palasi satamaan. Sukellusveneet ja lentokoneet upottivat peräti 23 rahtialusta saattueesta. Näin Tirpitz välillisesti saavutti suurimman voittonsa pelkällä olemassaolollaan.

Liittoutuneet joutuivat tämän uhan vuoksi keskeyttämään Jäämeren saattueet kesän valoisaksi ajaksi – saksalaisen tiedustelun oli liian helppoa paikantaa saattueet pinta-aluksille yöttömässä yössä. Niinpä Tirpitz joutui olemaan toimettomana vaikka aika olisi ollut otollisin onnistuneille hyökkäyksille. Vuoden vesillä ollut alus tarvitsi myös huoltotoimenpiteitä joten lokakuussa alus siirtyi Trondheimiin. Samalla britit suorittivat ensimmäisen huiman operaation aluksen upottamiseksi miehitetyillä torpedoilla jotka kuljetettiin kalastusaluksen hinauksessa perille. Yritys epäonnistui viime metreillä ja lopulta myös paljastui. Alus oli tammikuussa 1943 päivitetty ja reilun kuukauden intensiivisen testauksen jälkeen valmiimpi taisteluun kuin koskaan.

Kun St.Nazairen telakka oli tuhottu ja Saksan telakat olivat kiihtyvän pommituksen kohteena oli selvää ettei Tirpitz voisi palata kuivatelakalle (Wilhelmshaven) vaan sen kohtalo oli jäädä Norjaan. Myös Scharnhorst siirrettiin maaliskuussa 1943 estämään pelättyä maihinnousua ja hyökkäämään saattueiden kimppuun. Raskaat pinta-alukset siirrettiin suojaan pommituksilta eli Altavuonon Kaavuonoon jossa ne myös olivat lähempänä saattueiden reittejä. Tämä seikka minimoi Jäämeren saattueet. Niinpä 1942-43 Tirpitzin pelko leikkasi merkittävän määrän Neuvostoliitolle suunnatusta materiaaliavusta. Tästä epäilemättä hyötyi myös Jatkosotaa taisteleva Suomi. Churchill korosti jälleen että prioriteetilla 1. sodassa on Tirpitzin poistaminen muonavahvuudesta.

Kesä 1943 oli lähes saattuevapaata aikaa ja Norjaan sijoitetut alukset käyttivät sen intensiiviseen koulutukseen merellä aina maaliskuusta heinäkuulle. Kun laivoja ei kantaman päähän saatu, niin Tirpitzin johtama laivasto-osasto hyökkäsi (Operaatio Sizilien) syyskuussa liittoutuneiden Huippuvuorilla olevaan tukikohtaan tuhoten sen ja koettaen siten estää säätiedustelun seuraavan talven odotetulta saattuerumbalta. Liittoutuneethan olivat edellisenä vuonna ajaneet saksalaiset säämiehet pakosalle saarelta. Operaatio onnistui eikä HomeFleet päässyt ylivoimaisella alusmassallaan häiritsemään paluumatkaa yrityksestä huolimatta.

Jo useita kuukausia englantilaiset olivat kiivaasti kehittäneet X-luokan pienoissukellusvenettä Tirpitzin upottamiseksi. Syyskuun lopulla suoritettu hyökkäys on rohkeudessaan ja vaiheiltaan uskomattomimpia sankaritekoja toisen ison rähinän ajalta. Kuudesta veneestä kolme pääsi perille ja kaksi onnistui asettamaan kahden tonnin painoiset kylkipanoksensa aluksen alle. Sukellusveneet paljastuivat pintautuessaan ja Tirpitz olisi poistunut ankkuripaikaltaan mutta kauempana vuonossa havaittu sukellusvene sai saksalaiset pysymään torpedoverkkojen suojissa mikä osoittautui epäonniseksi ratkaisuksi. Aluksen perää käännettiin ja sen alla vedettiin vaijeria jotta alukseen kiinnitetyt räjähteet olisivat paljastuneet. Niitähän ei ollut mutta aluksen kääntö oli onnistunut toimenpide. Pohjassa lymyilevien räjähteiden lauetessa alus sai silti vaurioita jotka eivät ulospäin juuri näkyneet mutta olivat sisäisesti suuria. Tykkitornit hyppäsivät hahloissaan, tuplapohja sai vuodon ja tulenjohtojärjestelmä vaurioitui. Vakavaa oli turbiinipetien vääntyminen ja peräsimen vaurioituminen. Tämä laittoi aluksen sivuun operatiivisesta toiminnasta useiksi kuukausiksi juuri odotettavissa olevan ”saalistuskauden” kynnyksellä. Alus olisi tarvinnut telakointia mutta se oli mahdotonta. Massiivinen korjausoperaatio 100 tonnin nosturilla varustetulla laivalla ja Kielistä paikalle lähetetyllä ammattimiehillä toteutettiin talvella 1943-44.

Talven aikana alus saatiin jälleen toimintakuntoon vaikka Neuvostoliiton pommikoneet hieman häiritsivätkin. Ironista on että juuri kun alus oli valmis merelle (toinen ankkuri jo nostettuna) niin samana huhtikuun aamuna 1944 lentotukialuksilta lähetetyt koneet hyökkäsivät. Tässä kahden minuutin salamahyökkäyksessä peräti 14 kappaletta 400-725kg:n pommia osui alukseen aiheuttaen merkittävää tuhoa aluksen kansirakenteille. Mitään peruuttamatonta tuhoa pommit eivät saaneet aikaan mutta alus oli jälleen reilut kaksi kuukautta korjattavana. Kuvaavaa Kriegsmarinen ja Luftwaffen surkeasta yhteistyöstä oli niin tässä kuin kolmessakymmenessä muussakin ilmahyökkäyksessä alusta kohti, että aluksen oli pärjättävä ilman lentotukea.

Liittoutuneille tuli lopulta selväksi että Tirpitziä ei voi upottaa tavanomaisilla pommeilla, useita yrityksiä lentotukialuskoneilla tehtiin kesällä 1944. Parannettu savuverhosuojaus esti koneiden tehokkaan käytön yhdessä vahvistetun it-tulen kanssa. Tavalliset lentopommit eivät olleet riittävän tehokkaita upottamiseen, vaan ainoastaan kansirakenteiden vaurioittamissen. Vaikka sodan kulku oli kääntynyt Tirpitz oli edelleen ongelma pohjoisessa ja ongelma siirrettiin nyt merivoimilta takaisin ilmavoimille. Siellä oltiin jo pohdittu isojen bunkkeripommien käyttöä alusta vastaan. Näitä 5440 kg:n Tallboy-pommeja menestyksekkäästi mm. Ruhrin alueella käyttänyt lentue sai tehtäväksi Tirpitzin upottamisen. Jotta homma onnistuisi ja koneiden toimintasäde riittäisi, modatut Lancasterit lensivät ensin tyhjänä Neuvostoliittoon ja hyökkäys Kaavuonoon suoritettiin sieltä. Hyökkäys tapahtui yli kahdenkymmenen koneen voimin 15.9.1944 ja 4 kilometrin korkeudesta pudotetuista pommeista yksi osui laivaan noin 15 metriä keulasta komentosillalle päin läpäisten painonsa ja äänen nopeuden ylittävän nopeutensa ansiosta laivan panssarikannet räjähtäen aluksen keulassa aiheuttaen sekä massiivisen vuodon näille vedenpitäville osastoille että vaurioittaen koneistoja. Saksan sodanjohto sai raportin että aluksen korjaaminen telakalla kestäisi 9 kuukautta. Näin alus poistettiin pinta-alusrekisteristä ja siitä päätettiin tehdä rannikkopatteri. Saksalla ei toisaalta olisi ollut enää edes riittäviä määriä polttoöljyä jotta alusta olisi edes voitu käyttää tehokkaasti.

Omalla konevoimalla alus siirtyi Tromssaan noin kymmenen solmun nopeudella. Siellä se oli tarkoitus sijoittaa estämään odotettavissa olevaa maihinnousua. Veden piti tiedustelun mukaan olla riittävän matalaa jotta alus saisi vaikka upota pohjaan. Paikan päällä osoittautui, ettei näin ollut ja pohjaa koetettiin täyttää soralla. Nyt Lancasterit pystyivät operoimaan Englannista joten seuraava hyökkäys tehtiin jo 28.10. mutta pommit eivät osuneet kohteeseensa. Seuraava tilaisuus tuli 12.11.1944 ja täydellisessä säässä tehdyssä iskussa kaksi pommia osui keskilaivaan ja muutama erittäin lähelle alusta. Nämä saivat aikaan massiivisen kallistuman sekä tulipalon jonka seurauksena C-tornin makasiini räjähti parin minuutin kuluttua ja laiva pyörähti ympäri ankkuripaikallaan. Lähes tuhat merimiestä meni aluksen mukana hautaansa. Tarvittiin kolmekymmentä lentohyökkäystä joissa menetettiin lähes 40 konetta jotta Churchillin asettama tavoite täytettiin.

Hylky pilkottiin matalassa vedessä norjalaisen yrityksen toimesta 1949-57. Vuonon pohjassa on edelleen laivasta jäänyttä romua.

Tirpitz valmistui liian myöhään sotatoimiin, kärsi polttoainepulasta ja olemattomasta ilma-avusta Luftwaffen suunnalta sekä lentotukialustuen puutteesta sekä myös sodanjohdon pelokkuudesta käyttää sitä tehokkaasti (Väinämöis-efekti). Kuitenkin se sodan kulkua seuraten oli atomipommien jälkeen yllättäen suurin yksittäinen toisen maailmansodan kulkuun vaikuttanut yksikkö. Lukemattomia pohjoisen saattueita jäi seilaamatta 1942-43 Tirpitzin pelossa. Puolenkymmentä taistelulaivaa sekä lentotukialuksia nyki Scapa Flowssa poijuja odotellessaan aluksen poistumista lymypaikastaan. Niitä olisi tarvittu toisaallakin. Aluksen tuhoamista varten kehitettiin innovatiivisia ratkaisuja joista yllä osa. Maihinnousu Norjaan ei vaikuttanut mahdolliselta ennen aluksen upottamista.

Olemattomasta upotettujen laivojen rekisteristä huolimatta teknisesti upea ja myös esteettinen alus.

Pitkän prologin jälkeen pari sanaa itse mallista. Olen neljännesvuosikymmenen haaveillut rakentavani aluksen ja vaikken pienoismallari olekaan päätin lopulta ryhtyä toimeen. Hitaasti silloin tällöin iltaisin rakentaen ja rakentamista opetellen siinä meni noin seitsemän kuukautta. Pohjana on Revellin 1:350 Tirpitz jota on höystetty Aberin ja ModelMasterin metallisilla tykinputkilla (kaikki putket vaihdettu Aradon kk:sta lähtien) sekä BigEdin kattavalla etsisarjalla joka sisältää lähes kaiken tarpeellisen. Kaikki hankittu Kuivalaisen loistavan kaupan kautta. Joitain osia kuten mastoja tuli rakennettua metallista jotta takilointi toimisi. Takilointi on ohuinta mahdollista monofiilisiimaa. Ankkuriketjut kultasepänliikkeen valikoimista. Maaleina Revellin emalit ja levitys pensseleillä. Kun ei koskaan ole pienoismalleja maalannut niin olihan opettelemista. Aluksen maalauskaaviona on talvicamo 1943 loppuvuodelle minkä tekeminen vaati muutaman ylimääräisen tunnin ja useamman harmaan hiuksen. Värisävyt on haettu kokeilemalla kohdalleen, harmi kun reseptejä ei tullut kirjoitettua ylös joten korjailu voi olla aika mahdotonta. Tämä on tyypillinen ”kokolaivamalli” eli jos alus näkyy kokonaan ei siihen mielestäni kuulu miehistöä taikka ruostevalumia. Eri asia jos sen tekisi vesirajamallina seilaamaan. Ehkä sitten joskus kun etsisarjoistakin taisi parisataa germaaniseiloria jäädä odottamaan merille lähtöä.

Referenssinä kaikki se mitä II ms:n merirähinöistä on tullut opittua, kaikki kirjat mitä Tirpitzistä on kirjoitettu sekä John Asmussenin loistavat nettisivut.

En osaa sanoa mallin laadusta kovin paljoa kun muista ei ole kokemusta. Ainakin tämä Revellin 585-osainen setti on kaikkein yksityiskohtaisin markkinoilla olevista eikä kopio Bismarckista kuten joissain sarjoissa on tapana. Se myös vaikutti huomattavan laadukkaalta, osat sopivat hyvin yhteen ja vain ylempi takakansi oli haittaavasti kiero. Kaikki detaljit näyttävät olevan paikallaan ilman suuria virheitä ja BigEdin loistava etsisarja korvaa loput. Tietty hiomista, kittaamista, veistelyä, sovittelua piti tehdä ja paljon. Etsiosia oli satoja jos ei tuhansia. Suurin osa hommasta oli suunnittelua että kaikki tuli tehtyä oikeassa järjestyksessä. Lopputulos yllätti itseni positiivisessa mielessä enkä osaa sanoa mitä tekisin toisin. Tai ehkä suunnittelisin maalauskaavion vielä tarkemmin ja välttyisin siten viidentoista päällekkäisen maalikerroksen riesasta joissain kohdin.

Kommentit

Kattava historiikki, erittäin komea malli. Maalaus hyvä ja tasapainoinen. Kyllä sinä pienoismallari olet. :) Työstä huokuu rauhallinen ja huolellinen tekeminen. En löydä napinan aiheita. T: Jaska.
No siinä ollut silmät ja sormet koetuksella, kun tällaisen olet saanut aikaan.
Historiikistä taas plussaa.
Koko mallin olemus on huikea, vaikka lentsikka ei ole ihan skarpeimmillaan. Mutta livenä sitä tuskin erottaa.

Upeaa jälkeä.
Pakko pojottaa neloselle.
T.T
AJ 1.2.2012 16:31 Vastaa lainauksella
Moi Mika, Kuten itse toteat, että "Talvipäivän valo ei ulkonakaan ole täysin riittävä joten kuva jää aavistuksen tummaksi." - näinhän se juuri on. Kuvat ovat aavistuksen verran liian tummia ja kuten myös toteat, että valkoinen alusta/lakana vielä korostaa talvivalossa tummia värejä. Em. asiat huomioonottaen kuvat ovat onnistuneet ja kun niitä katselee rauhallisesti useampaan kertaan ei voine olla noteraamatta, että olet tehnyt huippumallin. Valitettavasti kuitenkin uskoisin asian olevan niin etteivät tummahkot kuvat tee täysin oikeutusta upealle Kriegsmarinen Tirpitz taistelulaivapienoismallillesi.

Historia ja tausta ovat erinomaiset - ja mainitsemasi "rönsyily" on pelkästään plussaa. Analyysisi Tirpitzin teknisistä piirteistä ja olemuksesta verrattuna muihin aikakauden taistelulaivoihin osuu täysin kohdalleen. Samoin analyysisi Tirpitzin strategisesta ja operatiivisesta merkityksestä osuu aivan nappiin. Prologisi on ehdottomasti huipputekstiä, eikä yhtään liian pitkä - sitä luki mielellään ja aivan varmasti lukee mielellään yhä uudestaan.

Rakentamiskuvaus lisäosakuvauksineen ja väritys/maalausselostuksineen on hyvä. Pienoismallisi on "kokolaivamalli”, aivan kuten toteat ja viimeistely on kaikin puolin kohdillaan; mm. takilointi, camo, pikkudetailit jne…

Kaikesta näkee, että olet syvällisesti paneutunut aihealueeseen, tiedät ja tunnet Tirpitzin ja sen historian A:sta Ö:hön. Olen myös ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, että John Asmussenin loistavat nettisivut www.bismarck-class.dk ovat tutustumisen ja tavaamisen arvoiset.

Mielenkiintoista lisäinfoa ja analyysiä taistelulaivoista plus tukea mainioihin analyyseihisi löytyy mm. täältä www.ww2aircraft.net/forum/ww2-general/best-world-war-two-warships-3592.html

Itse DKM Tirpitz pienoismallisi on mielestäni kirkkaasti tämän saitin paras Tirpitz pienoismalli kaikki mittaskaalat huomioiden ja ketään mallaria loukkaamatta. Neljännesvuosikymmenen haaveilusi ei ole mennyt hukkaan, sillä olet mielestäni onnistunut päämäärässäsi - lopputulos on positiivisen huikea olemus Tirpitzistä.

Kyllä tämä on mielestäni selkeästi viiden staran suoritus DKM Tirpitzistä pienoismallina - vaikea on pistää paremmaksi. Upea DKM Tirpitz pienoismalli viiden ***** tähden edestä! Parhain terveisin, AJ
vau tää on yks hienoimpii pienoismalleja
Onkohan mulla nyt ihan oikeaa tietoa. Tai vissiin on.
Harrastan nimittäin myös sukellusta ja joskus 80-luvun alussa käytiin Alta-vuonossa Tirpitzin "kannella".
Siellä oli rojua jos jonkinlaista ja kaverini olivat saaneet aikaisemmin paikalta myös astioita ja kaiken maailman kamaa.
Me ei enää saatu, mutta laivan kansi ja osia oli siellä jäljellä.

Oli tosi mielenkiintoinen sukelluskeikka.

Tosin heti, kun oltiin laivan päällä. niin Norjan/Naton alus tuli häätämään meitä pois.
Näyimme niiden tutkassa.
T.T
Ensinnäkin lämpimät kiitokset rohkaisevista kommenteista ja arvioista! Suurkiitos etenkin AJ:lle - tekstisi kannustaa seuraavan projektin kimppuun. Tästä taisi tulla yksi harrastus lisää kuten Jaska osuvasti arvelikin.

Timo: Jos sukelsit Alta-vuonossa niin et ole käynyt Tirpitzin kannella. Vaikka se Alta-vuonossa (tai sen sivuvuonossa eli Kaavuonossa (Kå-fjord)) kauan lymyilikin, niin Tromssan lähistölle se upposi. Liittoutuneet kyllä upottivat useampia saksalaisten aluksia Altavuonoon joten olet ehkä käynyt yhden sellaisen kannella? Tromssasta uppoamispaikaltakin kyllä löytyy vielä aika paljon Tirpitziin kuuluneita osia ja tarinan mukaan Norjassa tielaitos käyttää edelleen väliaikaissiltoina Tirpitzin panssarilevyjä.

Tummahkoja kuvia voisin koettaa kirkkaamman päivän turvin napsia parempaan asuun (päivänvalo on näin kompleksisessa muodossa se parhain). Nyt vaan on niin kylmä että metallin ja muovin erilaiset lämpölaajenemiset saavat mielenkiintoisia vaurioita alukseen. Edellisen kuvaussession jälkiäkin piti korjata kuin liittoutuneiden pommituksia ikään.
Heikki 2.2.2012 09:52 Vastaa lainauksella
Hieno malli. Olen käynyt kolmella Tirpitzin ankkurointipaikalla Pohjois-Norjassa ja aihe kiinnostaa kovasti. Ja lähdekirjoista puheenollen, mitä suosittelisit erityisesti? Onko Asmussenin Norjassa ilmestynyt Tirpitz-kirja tuttu? Siitä oli vuosi sitten tieto, että uusintapainos olisi tulossa, mutta en ole nähnyt, saati saanut lisää tietoa asiasta.
Kiitos Heikki! Samaa sairautta itsekin poden. Asmussenin kirjaa en ole fyysisesti saanut käsiini mutta se on paras mitä on tehty. Minulla on puolenkymmentä pelkästään Tirpitziä käsittelevää kirjaa ja totuus on että mikään niistä ei nouse toisen yläpuolelle niin että voisin sitä vain suositella. Ovat kovin erilaisia. Osa keskittyy liikaa upotusyrityksiin (mm. Tirpitz: Hunting the Beast by John Sweetman), osassa on kaikki liitännäishankkeet kuten St.Nazairen räjäytys kuvattu tosi tarkkaan (Tirpitz: The Life and Death of Germany's Last Super Battleship by Niklas Zetterling), joissain on taas erittäin subjektiivinen ote. Pari vanhaa kirjaa hankin käytettyinä (en muista nimiä kun en ole kirjahyllyn ääressä) ja ne olivat yllättävän hyviä. Kun lukee kaikki saa parhaan kokonaiskuvan. Asmussenin kirjan uusintapainosta - vieläpä toivottuna englanninkielisenä versiona - sitä odotan itsekin kovasti.
Taitaapi olla parasta, mitä tästä aiheesta on näillä sivuilla nähty. Reelingit ja takilointikin aivan huippuluokkaa! Historiikkikin on suorastaan kattava. Great!!
RaimoK 4.2.2012 12:43 Vastaa lainauksella
Hienosti rakennettu, katseli sitten kokonaisuutta tai yksityiskohtia.
Puhumattakaan taustaselvityksestä ja sen selkeästä ja loogisesta kerronnasta. Hakkaa kaikki TV-dokumentit mitä itse olen nähnyt.
Eikun uutta projektia toteuttamaan!