Pienoismallit.net

Talvisodan venäläisjoukkoja

20 mm skaalan figuja pelikäyttöön

Tässäpä alkusoitto omalle talvisotaprojektilleni. 20 mm figut (eli noin 1/76) ovat Combat Miniaturesin tuotantoa. Kyseinen sarja taitaa tosin olla tätä nykyä Stonewallin omistuksessa tai he ainakin niitä myyvät. Nämä ovat ilmeisesti aika vanhaa settiä ja aika paljon oli valuvirhettä, kuten puuttuvia aseenperiä ja joissain ei käsi ollut kiinni hihan suussa tms. Valusaumatkin oli aika pahoja paikka paikoin, mm. kasvoissa, mikä on aina hankalaa. Putsauksessa saattaa mennä kasvojen detaljitkin samalla jne. Mutta tähän aiheeseen ei tässä skaalassa ole oikein kauheasti valinnanvaraa. Halusin nimenomaan piippalakeilla (shlem) varustettuja joukkoja, kypäriä ei sitten sarjasta löydykään. Tulossa on vielä 40-50 ukkoa lisää, muutamia tukiaseita ja sitten vaunuja tietysti.

Näissä figuissa on tiettyä rujoa viehätystä, muotoilu on toisaalta aika sarjakuvamaista ja esim. kasvoissa on melko konnan näköisiä kavereita, ihan kuin miekkoset olisi otettu jostain tuon ajan propaganda-lehtisistä? Lisäksi nämä ovat melko tukevia pituuteensa nähden (toiset varsinkin), joten esim 1/72 muoviukkojen kanssa eivät sovi oikein yhteen.

Yksi kysymyskin näihin liittyen. Joukot tuli noin 6 ukon paketeissa ja melkein joka satsissa oli kp-mieskin. Olin vaan siinä käsityksessä, että talvisodan aikaan venäläisillä oli kehittely vielä kesken, ja varsinkin sodan jälkeen herättiin tuomaan ppsh-mallit yms. tuotantoon. Eli olinko oikeassa pudottaessani kp:t pois? Toisaalta harmittavasti mistään paketista ei löytynyt yhtään pikakivääriä, joten pitää keksiä asian suhteen jotain.

Kommentit

Ompas siinä piippalakki poikineen!
Hyvältä näyttää.
Kyllä PPSh-41 oli käytössä vuonna 1941.
Eipä siitä epäilystä olekaan, nyt onkin kyse talvisodasta?
Jos ne on vaikka suomalaisilta kaapattuja Suomi KP:tä.
PPD-konepistoolit

Harvinainen neuvostoarmeijassa kivääriin verrattuna, mutta näki käyttöä talvisodassa. Pienessä skaalassa helposti sekoitettavissa PpSh-41 KPhen. Joka kuudennella rivimiehellä kuitenkin lienee varmasti toiveajattelua :P Osastonjohtajalla/Politrukilla/Upseerilla/Tiedustelijalla olisi ehkä ollut pääsy vekottimeen lopputalvisodasta.
Mitenkäs nuo automaatti/puoliautomaattikiväärit ovat edustettuina?

Hyvännäköistä massaa pöydälle, joka tapauksessa!
Täytynee sitten maalata muutamia ukkoja kp:lläkin. Puoli- tai kokoautomaatteja (lippaasta päätellen) löytyy ihan mukavasti kyllä.
Hieno joukko, annoin lisäpojon suuresta määrästä ja tasaisesta laadusta. -J